KU:n arkistosta: Kirjailija Riikka Pelo halusi kuvata tyttöjen sisäistä kieltä

Riikka Pelon kokeellinen ja tajunnanvirtainen, yli 600-sivuinen romaani Kaikki elävä tarkastelee nykyaikaa antiikin mytologian ja suomalais-ugrilaisen šamanismin kautta. Arkaainen tulokulma kietoutuu ekologisiin tuhon ja uuden alun kuviin.

Kirjan ensi sivuilla 15-vuotias Aura on bestiksensä Saran kanssa rantalomalla. Ympärillä on bassonjytkettä ja bungalowien bamburakenteita. Betonilähiöiden kasvatit imevät itseensä samppanjanmakuista elämää. Heillä on yliaistinen yhteytensä, samoin roolihahmot Candy ja Ingrid.

Globaali valomerkki on lähellä, rantaan huuhtoutuvan muovijätteen ja levä- ja sääpakolaisten muodossa. Rantabaareissa päivystää hyväksikäyttäjämiehiä.

– Halusin kuvata tyttöjen sisäistä kieltä ja yhteensulautumisen tunnetta. Samoin elämästä humaltumista ja vaaroja, joita tähän aikaan liittyy, Pelo luonnehtii.

Kirjailijan omaan nuoruuteen kuuluivat samettivallankumouksen jälkeinen Praha, keikkailu The Ecstasy of Saint Theresa -bändin vierailevana solistina ja Sonic Youthin, Velvet Undergroundin ja Nick Caven intohimoinen kuuntelu.

Aurasta ja Sarasta kirjoittaessaan Pelo otti käyttöön ”nuoruuden soundtrackinsa”. Hän muisteli 1990-luvun alun hurmoksen, heittäytymisen ja omien rajojen etsinnän tuntojaan.

Kujanjuoksun askelmerkit

Kaiken elävän teinimaailmaan kuuluvat korealaiset poikapop-bändit ja japanilaiset anime-elokuvat. Samoin glitterhileet ja opiaattipitoiset kipulääkkeet päihdekäytössä.

Traagisten käänteiden jälkeen Aura päätyy viettämään 16-vuotispäiviään koomankaltaisessa tilassa. Tyttärensä huoltajuuden menettänyt Ellen, akateeminen pätkätyöläinen ja kuolleiden kielten tutkija ei voi kuin valvoa vierellä ja toivoa.

Kirjan kolmas päähenkilö Alan on jesidipakolainen. Käsipuoli ja sydänvikainen nuori mies edustaa ikivanhaa matontekijöiden, lammaspaimenten ja valonpalvojien kulttuuria. Helsingissä hän päätyy tonkimaan roskiksia ja asumaan vapaaehtoisten auttajien nurkissa.

– Auraa ja Alania yhdistää roomalaisen lain homo sacer -käsite. Se merkitsee pyhää ihmistä, kirottua ja henkipattoa. Tällaisen ulkopuolisen saattoi vaikka tappaa ilman rangaistusta. Italialaisfilosofi Giorgio Agamben käyttää homo saceria kuvaamaan pakolaisten asemaa nyky-Euroopassa, Pelo pohtii.

Riikinkukkoenkelin kansa

Elämän ja kuoleman kysymyksissä painaa raha.

Auran edunvalvoja tuskailee tytön sydän- ja hengityskoneessa pitämisen kustannuksia lastensuojeluvirastolle. Turvapaikanhakijoiden säilöönottokeskuksessa, johon Alania viedään, itsemurhayrityksestä saa 190 euron sakot. Järjestelmän silmissä kyse on paon yrityksestä.

”Halusin kuvata tyttöjen sisäistä kieltä ja yhteensulautumisen tunnetta.”

Pelo kirjoitti romaaniaan viisi vuotta.

– Välillä piti raivata työ- ja arkiasioita pois, muuttaa vuodeksi Suomenlinnan taiteilijaresidenssiin. Muuten en olisi saanut yhteyttä hahmoihini, jotka olivat alussa vetäytyviä ja mykkiä.

Kirjassa rinnastuvat Suomen vuoden 1918 tapahtumat ja jesidien kansanmurha elokuussa 2014. Isisin seksiorjakseen kaappaama, sittemmin Nobelin rauhanpalkinnon saanut Nadia Murad (s. 1983) on tuonut esille puolimiljoonaisen kansansa hädänalaisuutta.

Jesidit uskovat riikinkukkoenkeliin ja jälleensyntymään. He elävät oman ajanlaskunsa mukaan 6700-lukua. Myös vainot toistuvat tasaisin väliajoin.

Utooppista yhteisöllisyyttä

Silti Kaikki elävä ei juutu lohduttomuuteen ja fatalismiin. Kirjassa puhutaan pyhyyden kaipuusta, uuden maailman kielestä ja utooppisesta yhteisöllisyydestä. Mukana on muodonmuutostematiikkaa, posthumanistista lauman kaipuuta ja koirasusien tuntoja.

Riikka Pelo teki romaanistaan myös omaehtoisen ja ylpeän manifestin, Greta Thunbergin ja ilmastolakkolaisten hengessä.

– Aura vaipuu syvään depressioon ja periksi antamisen tilaan. Toisaalta hänen sukupolvellaan on luontaista oikeudentuntoa ja halua ottaa vastuuta. Kun Aurani makaa Helsingin uudessa lastensairaalassa, eduskuntatalon portailla seisoo reippaita nuoria, joilla on visio toisenlaisesta maailmasta.

Riikka Pelo: Kaikki elävä. Teos 2019. 613 sivua.