Laajasalon suuri utopisti Laura Gustafsson pitää epäilyttävänä eheää juonivetoista kerrontaa

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Itähelsinkiläinen Laura Gustafsson, 37, on sijoittanut viidennen romaaninsa Rehab (Into 2020) tapahtumat miltei kotinurkilleen.

Päähenkilö Santa Maria, ahdistuksesta kärsivä diplomi-insinööri ja taidehistorian maisteri, tuikkaa kotinsa tuleen. Pian liekit nuolevat koko laajasalolaista omakotitaloaluetta. Kipunat kolkuttelevat myös kaupungin vuokraparakkeja, joiden sisällä leijuu räjähdysaltis ”laman ja ikiaikaisen pahuuden hönkäys”.

Ketjureaktiota paetaan Taivastaloon eli Vuosaaren Cirrukseen, Suomen toiseksi korkeimpaan asuintorniin. Samalla metrot lakkaavat kulkemasta, hevoslaumat laukkaavat kaduilla, rotat ja lokit perivät maan. Kaatopaikkakatujen ja hajoamisen ja mädäntymisen kuvaus saa proosarunomaisia tehoja.

Risteilevien kertojanäänten ja aikatasojen kirjassa perinteinen realismi päätyy romukoppaan. Unenomainen logiikka pitää vain hyväksyä.

– Kirjallisuudessa on parasta juuri se vapaus. Toisin kuin näyttämölle kirjoittaessa tai elokuvaa käsikirjoittaessa, jolloin ollaan riippuvaisia materiaalisista reunaehdoista. Pyrin antamaan sellaisen lukuohjeen, että ”älä yritä järkeistää, ota vastaan”, Gustafsson linjaa.

Hän pitää eheän juonivetoista kerrontaa jopa katsomuksellisesti epäilyttävänä.

– Sellaisissa kirjoissa asioita yritetään tunkea siistiin pakettiin, jossa on alku, loppu ja selkeät syy-seuraussuhteet. Todellisuudessa voi olla monta ristiriitaista prosessia käynnissä samaan aikaan. Vastakkaiset faktat voivat olla yhtä lailla totta.

Ihmiskuntatason vieroitushoitoa

Gustafssonilla on armoitettu kyky repiä auki kulisseja, näyttää, miten se, mitä pidämme normaalina, saattaa olla toisin silmin katsottuna irvokasta ja kestämätöntä.

– Kulutukseen, asumiseen ja ruokaan liittyvät asiat on tehty hirveän helpoiksi tässä yhteiskunnassa. Samalla ei enää ymmärretä, mikä on yhteytemme maaperään ja pohjavesiin. Jätehuolto, vedenpuhdistus ja muu logistiikka, jota kaupunkielämä tarvitsee ollakseen olemassa, on kannen alla piilossa. Niistä ei kauheasti tiedetä tai halutakaan tietää, Gustafsson latelee.

Hänen mukaansa ruoantuotannossa tapahtuu jatkuvaa massamurhaamista, tuntevien olentojen halveksuntaa ja hyväksikäyttöä.

Joskus mielessämme saattaa käväistä huono omatunto älypuhelimesta, jonka akkumineraalit on louhittu lapsityövoimalla Keski-Afrikassa. Seuraavassa hetkessä tilataan jälleen netistä Kaakkois-Aasian hikipajojen halpisvaatteita.

”En yritä tarjota valmiita vastauksia vaan esittää ’entäpä jos’ -kysymyksiä.”

Nimi ”rehab” viittaa vieroitushoitoon, psykiatriseen kuntouttamiseen ja toimintakyvyn palauttamiseen esimerkiksi huumeriippuvuuden jälkeen. Gustafssonin hurjassa ajatuskokeessa on kyse ihmiskuntatason riippuvuuksista. Hän pitää itseään dystopiakirjailijan sijasta pikemminkin utopistina.

– Kapitalismi on riistänyt meiltä mielikuvituksen ja kyvyn kuvitella, miten asiat voisivat olla, kun vanhat reunaehdot eivät enää päde ja kaikki pitää järjestää uudestaan. En yritä tarjota valmiita vastauksia, vaan esittää ”entäpä jos” -kysymyksiä.

Nooan arkki ja Baabelin torni

Taivastalosta kasvaa eräänlainen Nooan arkki. Se on lastattu melkoisilla persoonallisuuksilla.

On pyörätuolilla liikkuva, naisten kärsimyksillä herkutteleva true crime -kirjailija Gustav, ruumistaan pikkukrääsää vastaan myyvä Cikoria, voiteisiin ja vintagekrääsään hurahtanut Linda Gull, tosimies ja Volvo-mies Reimar, New Age -henkinen joogiprofeetta Isebel ja monia muita.

Hahmot ovat samaan aikaan sarjakuvamaisesti karrikoituja ja liikuttavan inhimillisiä. Kiikkerää kerrostaloutopiaa rakentaessa valtataistoilta ei totisesti vältytä. Rehab on samalla mustanhumorististen dialogien ristitulta.

– Uskon, että ihmiset pystyvät poikkeusoloissa yhteistyöhön ja järkevämpään työnjakoon. Sellaista utopiaa kuin Jehovan todistajien lehdissä, että olisi koko luomakunta rauhassa ja sopusoinnussa paratiisin kedoilla, ei tulla näkemään. Ainakin sellaista olisi tosi tylsää ja draamatonta kirjoittaa. Mikä tahansa ihanneyhteisö koostuu vääjäämättä ihmisistä, joita tarpeet, halut ja sisäiset nyrjähdykset repivät eri suuntiin, Gustafsson pohtii.

Rehabissa toivo on pitkälti lapsissa, Santa Marian tyttäressä Kolumbuksessa ja Linda Gullin jälkeläisessä Kukkavallassa. Kenties seuraava sukupolvi saa vielä kouransa hyötykasvimaiden multaan.

Shoppailun lumo ja krapula

Rehabia voi hyvin verrata Gustafssonin aiempaan romaaniin Korpisoturi (Into 2016). Sen päähenkilö Ahma, nuori survivalistimies, ostaa mummon perintörahoilla metsämökin Itä-Suomesta. Suomalaisen yhteiskunnan romahtaessa ympärillä Ahma viljelee härkäpapuja, lanttuja ja spelttejä ja tutkii nokkosten hivenainerikkautta.

Voisiko Rehabia ja Korpisoturia tarkastella sisarteoksina, tavallaan self help -oppaina pois turhan kuluttamisen noidankehästä?

Ainakin Gustafsson kertoo pohtineensa kirjoittaessaan omaa suhdettaan tavaraan. Hän tunnistaa shoppailun houkutuksen ja lumon.

– Meille tulee joskus Sokoksen lehtisiä, ne pääsevät postin välissä ”ei mainoksia” -seulan läpi. Katson, että onpa Marie Kondo taas keksinyt hienoja säilytysratkaisuja. Tällaiseen hienoon kaukaloon voisi lajitella esineitä. Tavaroissa on ihana illuusio täyttymyksestä ja onnesta, siitä miten juuri minun elämäni paranisi juuri tuon torkkupeiton ansiosta. Ja ehkä vielä tuollaiset tyynyt, tuollaiset kynttilänjalat. Silti ostosten jälkeen, muovikassi kädessä maailma näyttäytyy ihan yhtä synkeänä ja ahdistus puskee päälle.

Gustafsson on kolmen lapsen uusperheen äitinä pääsemättömissä Lego-palikoista ja muista leluista. Toisaalta hänen ja toimittajamiehensä, Voima-lehdestä tutun Jari Tammisen rivitalotontilla kasvaa härkäpapuja, tomaatteja, omenapuita ja marjapensaita.

Uusiin mielenkiinnon kohteisiin kuuluvat leipäjuuren kasvattaminen, kombucha-teejuoma ja bokashi-kompostointi.

– On rohkaisevaa nähdä, miten koronakriisi on lisännyt ihmisten innostusta omavaraishenkiseen puuhasteluun: leipomiseen, kasvattamiseen ja vaatteiden korjaamiseen, Gustafsson iloitsee.

Tulevaisuuden maailmaa voi itse kukin harjoitella jo nyt, tutkailemalla omaa suhdettaan maahan.