Saksalaiset äänestävät syyskuun lopulla liittopäivävaaleissa, joiden tulos tulee määrittämään Saksan ja sen myötä Euroopan politiikkaa vuosiksi eteenpäin. Koko 2000-luvun saksalaista yhteiskuntaa dominoinut liittokansleri Angela Merkel jättää virkansa, ja puolueet ovat etsineet riveistään ehdokkaita, jotka täyttäisivät kanslerin saappaat.
Kyseessä ovat sodan jälkeisen Saksan ensimmäiset liittopäivävaalit, joissa istuva kansleri ei ole ehdolla. Kamppailussa historiallisten vaalien ykkössijasta ei ole puuttunut draamaa.
Demareiden ylösnousemus
Keskustaoikeistolainen CDU/CSU eli unioni asetti tammikuussa kansleriehdokkaakseen Armin Laschetin. Kansleriehdokkuus ratkesi erittäin tasaväkisen unionin sisäisen valtakamppailun jälkeen. Vielä alkuvuodesta unioni oli tukevasti kannatusmittausten ykkösenä yli 30 prosentin kannatuksella, mutta sen jälkeen kannatus alkoi sulaa pois. Huhtikuussa gallup-ykköseksi ampaisi vihreät.
Vihreille syksyn vaaleista odotettiin historiallista näytön paikkaa. Vielä keväällä puolueen kansleriehdokkaasta Annalena Baerbockista povattiin Saksan ensimmäistä vihreää liittokansleria. Laatulehti Die Zeit kuvaili Baerbockia sanalla ”die Überlegene”, ylivertainen.
Vastaavasti Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) piti olla matkalla kohti kaikkien aikojen vaalitappiota. Vuodesta 2013 hallitusvastuussa istuneet sosiaalidemokraatit valahtivat kannatuskyselyissä hetkittäin jopa neljännelle sijalle, ja puolueen kannatus oli pitkään 15 prosentin tienoilla. SPD:n kansleriehdokasta, istuvaa valtiovarainministeri Olaf Scholzia pidettiin tylsänä ja karismattomana.
– [Scholz] saa veden kiehumisen katsomisen vaikuttamaan jännittävältä, sanoi Yhdysvaltojen entinen Saksan-suurlähettiläs John Kornblum New York Timesille.
Loppukesästä kaikki muuttui. SPD ampaisi elokuussa gallup-ykköseksi päihittäen sekä unionin että vihreät. Nyt, paria viikkoa ennen vaaleja, asetelmat ovat jo täysin päälaellaan. SPD on kääntänyt väistämättömältä näyttäneen vaalitappion voitoksi, ja Scholzista puhutaan jo seuraavana kanslerina.
Merkelin pitkä varjo
Saksan ja koko Euroopan politiikkaa on vuodesta 2005 dominoinut yksi ihminen, istuva liittokansleri Angela Merkel. Merkel johtanut Saksan politiikkaa 16 vuotta. Kanslerin pragmattinen johtamistyyli on määrittänyt saksalaista politiikkaa enemmän kuin puolueiden ideologiset linjat.Yhdysvaltalainen Time-lehti nimesi Merkelin Vuoden henkilöksi vuonna 2015 ja kutsui häntä ”Euroopan voimakkaimmaksi johtajaksi”
– Saksan poliittista keskustelua määrittää tällä hetkellä Merkelin perintö, miten jatkaa sitä ja miten suhtautua siihen, sanoo Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen tutkija Timo Miettinen.
– Oikeastaan melkein kaikkien puolueiden on ollut välttämätöntä ottaa jokin kanta Merkeliin ja hänen politiikkaansa. Monille äänestäjille näissä vaaleissa on kyse siitä, kenestä tulee seuraava liittokansleri Merkelin jälkeen.
Miettinen sanoo, että unionin Armin Laschet on pyrkinyt esiintymään Merkelin työn jatkajana, kun taas vihreät ovat halunneet esiintyä ainakin osittain irtiottona Merkelin linjasta. Scholz taas on jotain tältä väliltä: poliittista vakautta Merkelin tapaan, mutta tietyillä uusilla painotuksilla. Muita tärkeitä teemoja vaaleissa ovat Miettisen mukaan koronaviruksen jälkihoito sekä ilmastoasiat.
– Olaf Scholzin suosio selittyy sillä, että monille äänestäjille hän vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta jatkamaan Merkelin perintöä, mutta toisaalta SPD:llä on tarjota monille mieluisia uudistuksia verrattuna unioniin, Miettinen avaa.
Vihreiden Baerbockin kannatusta taas ovat piinanneet skandaalit, jotka veivät sekä Baerbockin että hänen puolueensa kannatusta alas. Kesällä Baerbockia syytettiin kirjansa plagioinnista, ja lisäksi hänen tuloissaan on ollut epäselvyyksiä. Baerbock on kompastellut julkisuudessa ja jäänyt Laschetin ja Scholzin varjoon.
– Vielä alkuvuodesta puhuttiin tosissaan siitä, miten vihreistä piti tulla uusi SPD, mutta toisin kävi, Timo Miettinen sanoo.
– SPD menetti paljon perinteisiä äänestäjiään suurista kaupungeista vihreille, mutta nyt näyttää siltä, että nämä äänestäjät ovat palaamassa takaisin.
Tilaa pois laidoilta
Radikaalivasemmistolainen Die Linke -puolue sekä konservatiivinen oikeistopuolue Alternative für Deutschland (AfD, suom. Vaihtoehto Saksalle) ovat käytännössä jääneet paitsioon sekä vaalikamppailusta että mahdollisista hallituskokoonpanoista. Molempien kannatus on säilynyt samoissa lukemissa: AfD:llä 10 prosentin molemmin puolin ja Linkellä noin 7 prosentissa.
Die Linke on keskellä sukupolvenvaihdosta, ja puolue on uudistamassa kannatuspohjaansa. Vielä 10 vuotta sitten Linken kannatus tuli enimmäkseen entisen DDR:n alueiden teollisuustyöväestöstä, mutta nyt puolue haluaa puhutella vasemmistolaisia äänestäjiä kaikkialla Saksassa. Prosessi on kuitenkin kesken, eikä Timo Miettisen mukaan Linken uudistuminen ole toteutunut samalla tavoin kuin esimerkiksi vasemmistoliitolla Suomessa.
Kummatkin puolueet ovat suuremmille puolueille liian radikaaleja hallituskumppaneiksi. Miettinen kuitenkin sanoo, että AfD:n 2010-luvulla kasvanut vaikutusvalta on näkynyt siinä, että hallituskokoonpanojen muodostaminen ja enemmistöjen löytäminen on ollut entistä vaikeampaa.
Kohti liikennevalohallitusta
Jos SPD voittaa vaalit ja Scholzista tulee hallitustunnustelija, ei varteenotettavia vaihtoehtoja tulevan hallituksen kokoonpanoiksi ole kovin montaa. Yhteistyö unionin kanssa on ollut nihkeää SPD:lle, ja AfD:tä ja Linkeä ei pidetä varteenotettavina kumppaneina.
Todennäköisin hallituspohja SPD:n vaalivoiton jälkeen olisi SPD:n, liberaalipuolue FDP:n ja vihreiden ”liikennevalohallitus”. Nimitys tulee puolueiden tunnusväreistä. Myös Timo Miettinen uskoo, että todennäköisin hallituspohja vaalien jälkeen olisi liikennevalohallitus, mutta tutkijan mukaan on liian aikaista sanoa, millaista politiikkaa Saksan seuraava hallitus aikoo tehdä.
– Paljon riippuu siitä, millaisen kompromissin esimerkiksi talouspolitiikassa tämäntyyppiset puolueet voivat saada aikaan.
Scholzin linja kanslerina tulisi todennäköisesti olemaan enemmän samanlainen kuin Merkelin politiikka tähän mennessä, mutta tietyntyyppisillä sosiaalidemokraattisilla painotuksilla. Saksassa on käytössä velkajarru, eli perustuslakiin kirjattu sääntö, jonka mukaan valtio ei voi ottaa vuodessa enempää lainaa kuin 0,35 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Koronakriisin aikaan Saksa luopui velkajarrusta, mutta Scholz on luvannut palauttavansa sen. SPD:n on kuitenkin luvannut myös esimerkiksi nostaa minimipalkkaa ja tehdä investointeja Saksan infrastruktuuriin, joka on huomattavasti vanhentuneempaa kuin muualla Euroopassa.
– Saksassa esimerkiksi digitalisaatio ei ole edennyt läheskään yhtä nopeasti kuin muissa teollisuusmaissa, Timo Miettinen avaa.
”Monille äänestäjille näissä vaaleissa on kyse siitä, kenestä tulee seuraava liittokansleri Merkelin jälkeen.”
Vihreät ovat ajaneet valtiolta suurempia investointeja maan siirtymään kohti uusiutuvia energiamuotoja. FDP:n talouspoliittinen linja taas on Timo Miettisen mukaan ollut sääntelyn suhteen yritysmyönteinen, mutta finanssipolitiikaltaan tiukka.
Miettisen mukaan Euroopalle on elintärkeää, millaisen finanssipoliittisen linjan Saksan uusi hallitus tulee valitsemaan.
– Eurokriisin jälkeen Euroopassa vallinnut epätasapaino on johtunut siitä, että Saksa on vienyt ulkomaille paljon enemmän kuin se on kuluttanut itse. Aktiivisempi finanssipolitiikka voisi tasoittaa tilannetta, Miettinen pohtii.
– Jos palkat Saksassa nousisivat, se lisäisi kysyntää Saksassa ja tasoittaisi tilannetta muualla Euroopassa. Tämä auttaisi osaltaan koko maanosaa toipumaan koronakriisistä.
Kaikki muuttuu,
mutta muuttuuko mikään?
Jos gallupit pitävät kutinsa ja SPD on vaalien voittaja, on keskustavasemmisto vallan kahvassa kaikkialla Länsi-Euroopassa. Tärkeimpien EU-maiden johtajina ovat Scholzin lisäksi liberaali Ranskan presidentti Emmanuel Macron sekä italian sosiaalidemokraattinen pääministeri Mario Draghi. Timo Miettisen mukaan puheisiin eurooppalaisen politiikan suuresta käännekohdasta liittyy ylitulkinnan vaaraa.
– Scholz ja Draghi eivät varsinaisesti ole politiikan uudistajia, vaan pikemminkin vakauden säilyttäjiä. Sekä Macronin, Draghin että Scholzin ajattelussa on kuitenkin yhtymäkohtia esimerkiksi talouspolitiikassa, Miettinen sanoo.
Tutkijan mukaan kaikki kolme näkevät EU:n talouden asiana, joka linkittyy koko maailman talouteen.
Miettinen itse kuitenkin varoo puhumasta politiikasta henkilöiden kautta.
– Jos todella haluaa ymmärtää saksalaista, ja sen kautta eurooppalaista politiikkaa, pitää olla keskittymättä persooniin. Sen sijaan tärkeää on ymmärtää politiikan taustalla vaikuttavia aatteita ja jatkumoita.
– Kun katsotaan Saksan historian ja politiikan isoa kehityskulkua, niin mitään suurta käännettä ei ole näköpiirissä, vaikka kansleri vaihtuukin, Miettinen summaa.
lehti 