Ruandan länsiosien Gishwatin sademetsä oli vielä muutama vuosi sitten kauheassa kunnossa, kun sinne tungeksivat laittomat puunkaatajat ja luvattomat maanviljelijät.
Maanviljelijästä ympäristöaktivistiksi muuttunut Laurent Hategekimana muistaa hyvin nuo ajat. Hän asuu kylässä Nyabihun alueella, metsän kupeessa. Luonnonsuojelualueeksi sittemmin määriteltyyn metsään tunkeutujista monet olivat paikallisten kylien asukkaita.
Hategekimana kuuluu niihin alkuperäisyhteisön jäseniin, jotka ovat sitoutuneet Gishwatin metsän vartiointiin. He ilmoittavat paikallisille viranomaisille, jos havaitsevat metsässä puunkaadon ja puuhiilen polttamisen kaltaista laitonta toimintaa.
– Metsän säilyttäminen on tärkeää. Siksi uhraan aikaani suojellakseni sitä, Hategekimana sanoo.
Metsä lähes tyhjeni ja kutistui
Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana laiton kaivostoiminta, puiden kaato, uusi asutus ja karjankasvatus lähes tyhjensi laajat alueet Kongon sademetsän Ruandan puoleisista osista.
Ruandan ympäristöviranomainen arvioi, että alkujaan sademetsä peitti 250 000 hehtaaria.
Nykyään Gishwatin metsä on laajuudeltaan noin 1439 hehtaaria ja viereinen Mukuran metsä noin 1987 hehtaaria, eli pari prosenttia alkuperäisestä sademetsäalueesta. Niissä asustaa koko joukko kotoperäisiä ja uhanalaisia eläimiä, kuten kultamarakatteja, sinimarakatteja ja simpansseja sekä yli 130 lintulajia. Alueella kasvaa myös noin 60 puulajia.
Yhteenkuuluvuus luonnonvarojen kanssa
Kun suojelutoimet aloitettiin vuonna 2015, useimmat kyläläiset kokivat niiden ryöväävän heidän pääelinkeinonsa. Monet olivat sekaantuneet laittomaan puunkaatoon ja puuhiilibisnekseen.
Nykyään trooppisen metsän suojelu luo uusia työpaikkoja suurten sademetsien lähellä eläville alkuperäiskansan jäsenille. Tästä on kiittäminen maan uusia lakeja ja suojelumekanismeja, jotka kannustavat yhteisöllistä osallistumista ympäristönsuojeluun.
Tutkijoiden mukaan on tärkeää, että selvitetään yhteisöjen tarpeet ja näin puretaan alkuperäiskansojen elämäntavan ja luonnonsuojelun mahdolliset ristiriidat. Metsän liepeillä elävät kokevat kuuluvansa yhteen ympäröivien luonnonvarojen kanssa.
Paikallisia ihmisiä on kuunneltava
Paikalliset asukkaat ovat myös perustaneet kansalaisjärjestön suojelemaan tuoretta kansallispuistoa. Osin heidänkin ansiostaan suojelualueen koko on lähes kaksinkertaistunut ja siellä asustavien simpanssien lukumäärä kasvanut kolmestatoista kolmeenkymmeneen.
Ruandan yliopiston professori Beth Kaplinin mukaan on välttämätöntä todella kuunnella niitä ihmisiä, jotka elävät suojelualueen vieressä ja ovat päivittäin vuorovaikutuksessa sen kanssa. Vain siten voidaan ratkaista yhdessä ongelmia, joita luonnon varjelun ja elinkeinojen harjoittamisen rinnakkainelosta seuraa.
– Meidän täytyy selvittää, millaisia toimia yhteisöt haluavat ja tarvitsevat, ja mihin he voivat sitoutua. Siten voimme kehittää toimintaa, joka edistää luonnon monimuotoisuutta ja ilmastonmuutoksen seurausten lieventämistä, yliopiston biodiversiteetin ja luonnonvarojen hoidon keskusta johtava Kaplin sanoo.
– Sademetsät eivät säily, jos paikallisilta yhteisöiltä kielletään kokonaan niiden hyötykäyttö. Mutta jos he voivat hyötyä siitä, he ovat ensimmäisinä säilyttämässä ympäristöä”, kansalaisjärjestöjohtaja, Delphine Uwajeneza toteaa.
Ajattelu on muuttunut
Vuonna 2014 Ruanda sai Maailmanpankilta 9,5 miljoonaa dollaria (n. 8,21 miljoonaa euroa) Gishwati-Mukuran metsän monimuotoisuuden palauttamiseen.
Rahoituksen päätarkoitus oli tukea yhteisöpohjaista toimintaa: käsitöitä, mehiläistarhausta, maatilamatkailua ja muuta turismiin liittyvää, kuten vierailuja teeplantaaseilla ja perinteisten, luonnonkasveja nykyaikaisen lääketieteen tukena käyttävien parantajien luona.
Kylien asukkaiden, alkuperäiskansojen kansalaisjärjestöjen ja paikallisviranomaisten yhteiset ponnistelut kyläläisten innostamiseksi metsän varjeluun saavat ylistystä.
– Ne ovat muuttaneet ihmisten ajattelua, ja se pelastaa tämän luonnonmetsän tuholta, Jean Bosco Hakizimana sanoo. Hän on paikallinen hallintojohtaja Arushassa, pienessä Nyabihun vuoristoalueen metsäkylässä.
lehti 