Terroristit iskivät Yhdysvaltoihin 11.9.2001. Siitä alkoi sota terrorismia vastaan, jonka laineet ovat lyöneet Eurooppaankin viime vuosiin asti. Keväällä 2002 Yhdysvalloissa pestiin jälkipyykkiä uusien paljastusten valossa. Oli käynyt selväksi, että amerikkalaiset tiedustelulähteet alkoivat jo vuosi aiemmin tuottaa aineistoa siitä, että jotain isoa oli tekeillä, mutta kokonaiskuvaa siitä ei onnistuttu muodostamaan.
Presidentti George W. Bush tilasi ja sai analyysin terrori-iskun mahdollisuudesta USA:n maaperällä vain kuukautta ennen WTC:n tornien kaatumista. Amerikkalaiset ihmettelivät 11 vuotta myöhemmin, jaksoiko kesälomalla ollut Bush lukea 6. elokuuta 2001 käsiinsä saamaa raporttia, jossa varoitettiin, että Osama bin Laden saattaa käyttää lentokonekaappauksia iskiessään kohteisiin USA:ssa.
FBI:llä ja CIA:lla oli käsissään selvät todisteet arabisyntyisten miesten äkillisestä ja poikkeuksellisesta kiinnostuksesta lento-opintoihin, mutta ne eivät osanneet tulkita havaintojaan. Ainakin kuusi syyskuun 2001 kaappaajista oli saanut lentokoulutusta Yhdysvalloissa.
Washington Postin toimittajan Bob Woodwardin mukaan Bushille laaditun muistion otsikkona oli ”Bin Laden päättänyt iskeä USA:ssa.” Eri lehtien mukaan 1,5-sivuisessa muistiossa mainittiin, että al Qaida saattaa ryhtyä lentokonekaappauksiin vaatiakseen vangittujen johtajiensa vapauttamista.
Osama bin Laden halusi tuoda käymänsä taistelun Amerikan maaperälle kostoksi USA:n ohjushyökkäyksistä al Qaidan leireihin Afganistanissa 1998.