Intian Andhra Pradeshin osavaltiossa Thodatharan kylässä tohtori Vijay Kumar kutsuu sisään seuraavan potilaan, kuusikymppisen Reddyappa Reddyn. Reddy sairastaa kakkostyypin diabetesta, kuten Kumarin terveysaseman moni muukin asiakas. Kakkostyypin diabetes liittyy usein elintapoihin, toisin kuin perinnöllinen ykköstyypin diabetes.
– Hän on kurinalaisin ihminen, jonka tiedän. Hän innoittaa muita klinikan potilaita, tohtori Kumar sanoo.
– Kymmenen vuotta sitten sain tietää, että minulla on diabetes. Sen jälkeen aloin noudattaa tohtori Kumarin neuvoja. Nyt jaksan kävellä joka päivä illallisen jälkeen mangofarmin päästä päähän ja takaisin, Reddy kertoo.
Toiseksi suurin diabeteskansakunta
Vuonna 2013 Thodatharan ja 194 muun kylän asukkaille tehtiin terveystutkimus. Yli 31 000 ihmistä tutkittiin ja havaittiin, että 6,2 prosentilla oli kakkostyypin diabetes. Nykyään diabeetikkoja on jo 10,1 prosenttia kyläläisistä. Luku on korkea, mutta silti alempi kuin Intian kansalliset keskiarvot: 15 prosenttia maaseudulla ja 19 kaupungeissa.
Intian 74,7 miljoonaa diabeetikkoa tekee siitä maailman toiseksi suurimman diabeteskansakunnan Kiinan jälkeen.
– Vastaanotolleni tuli viime kuussa 600 ihmistä, joista 200:lla oli diabetes, liikkuvaa klinikkaa johtava tohtori V. Bhargav sanoo.
Vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että 54 prosenttia kakkostyypin diabeetikoista sai sen jo ennen 50 vuoden ikää. Samassa tutkimuksessa havaittiin myös, että intialaisille kehittyy diabetes noin vuosikymmentä nuorempina kuin läntisille kohtalotovereille.
Vaarallinen riisi
– Intian maaseutu muuttuu, myös se muuttuu mitä siellä syödään, satelliittiklinikan johtaja tohtori T. Swarna toteaa.
Kaupunkilaisruokien saapuminen maalaiskyliin on johtanut ruokavaliomuutoksiin, jotka altistavat kakkostyypin diabetekselle. Sokeroitujen virvoitusjuomien ja makeisten sekä transrasvoissa uitettujen sipsien ja leivonnaisten saatavuus on parantunut.
Vielä suurempi syyllinen on kuitenkin valtion säännöstelykaupoissa ilmaiseksi jakama kiillotettu riisi, josta on tullut perusravintoa. Etelä-Intiassa diabetesta esiintyy enemmän kuin maan pohjoisosissa, ja tärkeänä syynä eroon on pidetty eteläintialaisten suurempaa mieltymystä valkoiseen riisiin.
– Yleinen mielipide on, ettet ole syönyt vatsaasi täyteen, ellet ole syönyt riisiä. Harvoilla ihmisillä on varaa lihaan ja hedelmiin. Sesonkikasvikset ovat edullisia, mutta useimmat lautaset täyttyvät silti riisillä, jonka kyljessä on vain pikkuinen kasvisannos, tohtori M. Gayathri sanoo.
Myös hirssi syrjäytyy
Ennen Intian vihreää vallankumousta intialaisten ruokavaliossa oli sata erilaista riisilajiketta. 1900-luvun puolivälissä kansan keskuuteen levisi käsitys, että yläluokan nauttima valkoinen riisi oli parempaa kuin puhdistamaton riisi.
Valkoinen riisi on korvaamassa myös entisen perusviljan hirssin, joka nostaa verensokeria huomattavasti riisiä hitaammin.
Yläluokkaa matkiva keskiluokka siirtyi hirssistä riisiin ja kun myllyteknologia kehittyi, riisistä tuli aina vain kiiltävämpää ja aromaattisempaa. Sitä pidettiin entistäkin korkeamman laadun merkkinä.
Reddy tietää valkoisen riisin haitoista, ja hän sanoo syövänsä aterioillaan niin paljon vihreitä, lehteviä kasviksia kuin suinkin. Hän on myös luopunut teestä, joka Intian maaseudulla on useimmiten yltäkylläisesti makeutettua. Hänellä ei kuitenkaan ole enää varaa ruskeaan tai punaiseen riisiin, jotka olivat aiemmin perinteistä perusravintoa. Nyt niistä on tullut trendikästä kaupunkiruokaa ja liian kalliita Reddylle, joka joutuu tyytymään valtion tarjoamaan valkoiseen riisiin.
Elämäntapa muuttui diabetekselle otolliseksi
– Ruokavaliomme ei ole ainoa muuttunut asia. Kun vaihdoimme viljelykasvit toisiin, se vaikutti myös elämäntapaamme. Ennen kasvatimme sokeriruokoa, mutta useimpien kylän maanviljelijöiden tavoin vaihdoimme sen mangoon, Thodatharan kylässä asuva R. Indrani selittää. Myös hänellä on kakkostyypin diabetes.
– Ironista – kasvatan mangoja, mutta en voi syödä niitä.
Elämäntapamuutos johtui siitä, että sokeriruo’on kasvatus vaatii jatkuvaa uurastusta, kun taas mangopelloilla työskennellään vain ajoittain ja työ on muutenkin kevyempää. Ruumiillisen toimeliaisuuden vähentyminen yhdistettynä ruokavalion muutokseen on yksi diabeteksen lisääntymiseen vaikuttavista tekijöistä. Maalaismiehet ovat sille erityisen alttiita.
Indranille selvisi sattumalta silmätarkastuksen yhteydessä, että hänellä on diabetes. Maaseutukylien asukkaat eivät yleensäkään innokkaasti testauta itseään. Kolme vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa arvioitiin, että 15–49-vuotiaista diabeetikoista puolet on tietämättömiä tilastaan. Tietoisistakin vain neljänneksellä tauti on hallinnassa.
Lääkärien mielestä pitäisi keskittyä ennen kaikkea taudin ehkäisyyn. Yksi keino olisi herättää uudestaan henkiin perinteinen, nykyistä monipuolisempi ruokakulttuuri, jossa riisi ei ole keskiössä.
Liikunnan lisääminen on toinen keino. Se on kova haaste, sillä Intiassa etenkin maaseudulla ruumiillinen työ liittyy luokka-asemaan. Mitä varakkaampi perhe on, sitä enemmän apulaisia sillä on varaa palkata ja sitä vähemmän perheenjäsenet itse liikkuvat.
lehti 