Psykologian professori Lea Pulkkinen on tehnyt yli 50 vuoden tutkijanuran lasten hyvinvoinnista ja henkisestä kehityksestä. Suomalainen Tiedeakatemia myönsi hänelle juuri arvostetuimman tunnustuksensa eli kunniapalkinnon tieteellisestä elämäntyöstä. Palkinnon saaja peräänkuulutti Tiedeakatemian haastattelussa vahvaa perustutkimusta ja empiriaa.
Pulkkisen mukaan lapsia koskeva tutkittu tieto ei näy päätöksenteossa. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että hyvä lapsuus kantaa pitkälle elämässä. Lapsilähtöisyys tarkoittaa Pulkkiselle sitä, että lapsen psykologiset tarpeet otetaan huomioon.
Lapset tarvitsevat paljon rakkautta ja sitä että he tietävät, mitä heiltä odotetaan. Siltä pohjalta he voivat kokea onnistumisen tunteita. Lisäksi he tarvitsevat kokemuksen sisäisestä vapaudesta ja autonomiasta, johon heitä rohkaistaan.
– Rakkaus, rakenteet ja rohkaisu – ja suurin niistä on rakkaus. Se on haaveeni.
Tutkimustieto ei näy päätöksenteossa
Kansainvälisesti arvostettu tutkija paneutui aluksi lasten aggressiivisuuteen mutta kiinnostui sen jälkeen lasten eroista myös myönteisessä käyttäytymisessä. Hän on seurannut samojen lasten kehitystä 8-vuotiaasta 50-vuotiaaksi. Hän kertoo tutkimuksen monista vaiheista kirjassaan Tutkijan omakuva (Teos, 2022) ja lapsen kehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä kirjassaan Lapsen hyvinvointi alkaa kodista (PS-kustannus, 2022).
Teoksissaan hän toteaa, että vaikka nykyisin on saatavilla paljon tutkittua tietoa siitä, mikä on lapselle hyväksi, tätä ei käytännössä oteta huomioon lapsia koskevassa päätöksenteossa. Yhtäältä lasten omaehtoinen toiminta saa liian vähän tilaa, toisaalta lapsilla on myös liian vähän aikaa olla vanhempiensa kanssa.
On uskoteltu, että lapsen paras kasvattaja on lähtökohtaisesti joku muu kuin oma vanhempi. Kotiympäristön tarjoamasta hyvästä perustasta kehitykselle ei juuri puhuta.
Rakkaus, rakenteet ja rohkaisu – ja suurin niistä on rakkaus.
Tieteen päivillä 2021 Pulkkinen arvosteli tuoreita kasvatusvirtauksia, joita hän ei pitänyt lapsen edun mukaisina. Hän nimesi ne hallinnolliseksi ja koulutuspoliittiseksi virtaukseksi, jotka molemmat lähtevät aikuisten tarpeista sivuuttaen lapsen parhaan.
Hallinnollisessa virtauksessa painotetaan taloudellisia näkökohtia kasvatuksen sekä lapsen ja vanhemman oikeuksien ja myös velvollisuuksien kustannuksella. Taloudella perustellaan monia lapsille todistetusti huonoja ratkaisuja, kuten lähikoulujen lakkautuksia ja jättiyksiköiden perustamisia, vaikka niiden tiedetään heikentävän oppimistuloksia ja lisäävän oppilaiden välisiä eroja. Lapsivaikutusten arviointi jää riittämättömäksi.
Lapsuus uhrataan opinpolulle
Toinen aikuislähtöinen suuntaus on koulutuspoliittinen virtaus. Pulkkisen mukaan sen tarkoitus on koulutuksen avulla muokata lapsista mahdollisimman nopeasti taloudellisesti tuottavia yksilöitä. Siinä korostuvat lapsen kehityksen kiirehtiminen ja suorituskeskeisyys. Kasvatus on välineellistä ja tähtää vain seuraavaan vaiheeseen. Lapsen omat tarpeet sivuutetaan.
– Koulutuspoliittisen virtauksen uhka on, että se tuottaa ihmisiä, joiden on vaikea kohdata tulevaisuutta. Jos lapset sovitetaan tämänhetkisten aikuisten sorvaamaan muottiin, hylätään laaja-alainen kasvatusnäkemys, joka painottaa lapsen ainutkertaisuutta ja yksilöllisen kehityksen mahdollisuuksia sekä tulevaisuuden rakentamista ihmisessä piilevän, uutta luovan, voiman varaan.
Näistä virtauksista on Pulkkisen mukaan seurannut, että lapsuus valjastetaan varhaiskasvatuksen nimissä osaksi opinpolkua.
Velvoittava varhaiskasvatus
Nämä molemmat virtaukset näkyvät myös sosiaali- ja terveysministeriön (STM) viime vuonna asettaman asiantuntijaryhmän ehdotuksessa tehdä varhaiskasvatuksesta velvoittavaa kaikille lapsille kolmevuotiaasta alkaen.
Muut ehdotukset koskevat lapsiperheköyhyyden vähentämistä, perusasteen jälkeisen tutkinnon varmistamista jokaiselle, joukkoruokailua, terveysperustaista veroa, kaupallisia intressejä alkoholimarkkinoilla ja psykiatrista avohoitoa. Näistä Pulkkinen pitää ainakin lapsiperheköyhyyden vähentämistä ja perusasteen jälkeisen tutkinnon varmistamista nuorille hyvinä toimina.
Asiantuntijaryhmän, jonka puheenjohtajana on ollut professori ja lääketieteen tohtori Erkki Vartiainen, tehtävänä on ollut tehdä tutkimukseen perustuvia lainsäädäntöön ja rahoitukseen liittyviä ehdotuksia terveyserojen vähentämiseksi.
Ryhmä ehdottaa, että hallitus nimeää tähän tehtävään parlamentaarisen komitean ja lisäksi, että edellä mainituista seitsemästä ehdotuksesta päätettäisiin heti.
Kyseenalaisia perusteluja
Asiantuntijaryhmän tehtävänä on ollut tehdä ehdotuksensa tutkimukseen perustuen. Pulkkisen mukaan ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että suomalaiset lapset, jotka käyvät päiväkodeissa eli osallistuvat varhaiskasvatuspalveluihin kolmevuotiaasta lähtien, olisivat terveempiä kuin ne, joiden lapsuudenaikainen hoito ennen esikoulua on järjestetty muulla tavoin.
– Päinvastoin vanhemmille on tuttua sairastelukierre, johon lapsi joutuu päiväkotiin mennessään.
Vanhempi saa hoitaa lasta kotona kolme päivää palkan laskematta, mutta aina sairastelu ei mahdu kolmeen päivään. Erityisen vaikea tilanne on yksinhuoltajien kohdalla.
– Olisi toivonut tämän lääketieteellisesti suuntautuneen ryhmän pohtivan, mitä olisi tehtävissä sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi. Missä ovat kotipalvelut erilaisissa kriisitilanteissa, Pulkkinen kysyy.
– Suoran tutkimusnäytön puuttuessa päiväkodin kohentavista vaikutuksista terveyteen myöhemmällä iällä ryhmä hakee ehdotukselleen tutkimuksen kannalta varsin kyseenalaisia ja epäsuoria perusteluita muualta, kuten päiväkodin vaikutuksesta koulutustasoon sekä maahanmuuttajataustaisten ja puutteellisissa oloissa elävien lasten menestykseen PISA-tutkimuksissa.
Lapsuus valjastetaan varhaiskasvatuksen nimissä osaksi opinpolkua.
Muistiossa väitetään, että jotta varhaiskasvatuksesta saataisiin paras hyöty, se tulisi aloittaa riittävän aikaisin, ei vasta esiopetusiässä.
– Viimeksi mainittua perustellaan heitolla talousnobelisti James Heckmaniin, jonka taloudelliset laskelmat pohjautuvat hieman vähempiin vankilapäiviin niillä Yhdysvalloissa hyvin köyhissä oloissa eläneillä afrikkalaisamerikkalaisilla, jotka olivat 3–5-vuotiaana osallistuneet pari tuntia päivässä kognitiivisiin harjoituksiin ja joiden äidit olivat saaneet viikoittain tukea lasten kasvatukseen. Näitä lapsia oli 123. He olivat älylliseltä tasoltaan keskimääräistä heikompia ja heidän vanhemmillaan oli vaikeita päihde- ja mielenterveysongelmia.
– Tutkimus on todella huonosti verrannollinen tämän päivän Suomeen ihan kaikin tavoin. Mutta sillä sitten perustellaan mahdollisimman varhaisen varhaiskasvatuksen etuja. Ideologioita ajetaan sloganeilla, jollaiseksi talousnobelisti Heckman on joutunut.
Ideologia jyrää asiantuntemuksen
Näitä ideologioita voivat Pulkkisen mukaan olla esimerkiksi kilpailukyvyn lisääminen, naisten työllistyminen, sukupuolten tasa-arvo tai terveyserojen vähentäminen.
– Eri laitojen ideologiat ovat kohdanneet varhaisen varhaiskasvatuksen ylistyksessä – erilaisista syistä, mutta kumpikaan ei ole lähtenyt lapsen parhaan näkökulmasta.
Raportista ei käy ilmi, kuka ryhmän jäsenistä tai sen kuulemista henkilöistä edustaa kehityspsykologista tieteellistä asiantuntemusta. Tämän asiantuntemuksen sivuuttaminen on Pulkkisen mukaan tyypillistä lapsia koskevissa suunnitelmissa ja päätöksenteossa.
– Kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, ja se kelpaa, jos se on ideologiaan sopivaa. Tieteelliseltä asiantuntijaryhmältä tätä ei kuitenkaan olisi odottanut. Raportissa velvoittavaa osallistumista varhaiskasvatuspalveluihin ei tarkastella lapsen edun kannalta, Pulkkinen sanoo.
Hän huomauttaa, että Yhdistyneiden kansakuntien (YK) lapsen oikeuksien sopimuksen kolmannen artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomion lapsen etu.
– Oma näkökulmani lapsia koskeviin kysymyksiin on ollut sama jo kymmeniä vuosia, ja se on ollut lasten etu. Se on myös kaikkien puolueiden etu, kaikkien yhteinen asia.
Ideologiat ovat kohdanneet varhaisen varhaiskasvatuksen ylistyksessä.
Pulkkinen arvostelee englanninkielisen päiväkotitoimintaa koskevan termin early education and care (varhaisopetus ja hoiva) kääntämistä varhaiskasvatukseksi. Vanhemmat antavat lapselle keskeisen osan varhaiskasvatusta, mutta varhaiskasvatuslaki määrittelee tämän toiminnan vain kodin ulkopuolella tapahtuvaksi.
Siksi Pulkkinen käyttää sanaa varhaiskasvatuspalvelu viittaamaan päiväkotitoimintaan ja muuhun kodin ulkopuoliseen toimintaan, joka varhaiskasvatuslain mukaan kuuluu sen piiriin.
– Varhaiskasvatuspalvelujen järjestäminen kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM). Siksi tuntuu oudolta, että STM:n asettama työryhmä tekee heti päätettävän ehdotuksen kolmevuotiaiden varhaiskasvatuksen velvoittavuudesta. Mitä mieltä vastuullinen ministeriö on, hän kysyy.
– Entä mitä mieltä vanhemmat ovat työryhmän ehdotuksesta? Suomen 1991 allekirjoittamassa Yleissopimuksessa lapsen oikeuksista todetaan, että ”Sopimusvaltiot pyrkivät parhaansa mukaan takaamaan sen periaatteen tunnustamisen, että vanhemmat vastaavat yhteisesti lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Vanhemmilla tai tapauksesta riippuen laillisilla huoltajilla tai holhoojilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Lapsen edun on määrättävä heidän toimintaansa”.
Maahanmuuttajalapset keppihevosena
Raportissa nostetaan esiin erityisesti maahanmuuttajataustaiset lapset. Pulkkisen mukaan perhettä pitäisi kuitenkin tukea kokonaisuudessaan: vanhempien kielitaitoa, työllistymistä ja myös lasten oman äidinkielen taitoa.
– Oma kieli ja kulttuuri ovat tärkeitä oman identiteetin muodostumisen kannalta. Kreikassa on tehty seurantatutkimusta siitä, millaiset maahanmuuttajanuoret sopeutuvat hyvin. Tutkimuksen mukaan sopeutumista edistävät vahva oma identiteetti ja oman kulttuurin arvostus, mikä tukee myös toisen kulttuurin arvostusta. Meillä vain otettaisiin ihmiset työvoimaksi ja lapset yritettäisiin sulauttaa kantaväestöön ajattelematta ihmiseksi kasvamisen dynaamisia prosesseja. Tuloksena voi olla tilanne, jossa nuori ei tunne kuuluvansa mihinkään ja käyttäytyy yhteiskunnan vastaisesti.
Pulkkisen mukaan sillä tavoin nimenomaan ollaan ”Ruotsin tiellä”.
– Meiltä puuttuu tällä hetkellä yhteiskuntafilosofia, jossa asioita katsottaisiin laajemmin, inhimillisistä näkökohdista. Toivottavasti ongelmat poikivat sellaistakin, eivätkä vain totalitaarista järjestelmää, jossa edetään rajoituksilla ja velvoittavuuksilla.
– Joku sanoikin, että oikeistosiivessä tuntuu joku nuorten miesten ryhmä kovasti tällaista pakkojärjestelmää ajavan. Se perustuu harhaluuloihin siitä, miten taloudellinen tuottavuus syntyy. Että pienet puristuksiin myllyyn ja sieltä syntyy se tuottavuus.
Kuormittavuudesta vaietaan
Pulkkinen kysyy, mitä velvoittavuus itse asiassa tarkoittaa.
– Suomessa oppivelvollisuus alkaa seitsemänvuotiaana. Onko tarkoitus alentaa se jo kolmeen vuoteen brittimallin tapaan? Siellä teollistumisen yhteydessä lastenhoito järjestettiin koulumaisesti eikä lastentarhoissa, koska koulumaisuus oli halvempaa.
Hän näkee ehdotuksen myös kovin Helsinki-keskeisenä.
– Mitä se tarkoittaisi koko maata ajatellen Hangosta Utsjoelle? Lähikoulujen lakkauttamisen takia liki neljännes suomalaisista lapsista istuu takseissa ja muissa koulukuljetuksissa jopa kolme tuntia päivässä koko kouluiän. Mikä merkitys päivittäisillä taksimatkoilla on terveydelle, koulunkäyntimotivaatiolle ja oppimiselle? Mitä tutkimus siitä osoittaa? Pitäisikö pakollisia kuljetuksia lisätä vielä nuoremmille?
Suomalaiset vanhemmat tekevät verrattain paljon kokopäivätyötä.
Raportin pääasiallisena lähteenä on talousjärjestö OECD:n eri maita koskeva tilasto varhaiskasvatukseen osallistuvien 3–5-vuotiaiden lasten prosentuaalisista osuuksista vuonna 2020. Suomessa heitä on muutama prosentti vähemmän (88 prosenttia) kuin muissa Pohjoismaissa (Ruotsissa 95 prosenttia).
– Raportissa ei nosteta esiin sitä, että sellaisessa hyvinvoivassa maassa kuin Sveitsissä alle 50 prosenttia yli kolmevuotiaista lapsista osallistuu varhaiskasvatuspalveluihin, Pulkkinen huomauttaa.
Hänen mukaansa on valitettavaa, että tilastot eivät esitä keskimääräisiä tuntimääriä, joita lapset eri maissa ja eri-ikäisinä päiväkodissa ja siihen liittyvissä kuljetuksissa viettävät. Niissä ei näy myöskään se, miten palvelujen ajoitus sopii lapsen päivärytmiin.
Pulkkinen toteaa, että vanhempien työhön liittyvät joustot ovat monissa muissa maissa parempia kuin Suomessa ja siksi myös lasten päivähoitopäivät ovat lyhyempiä ja niiden aiheuttama kuormitus lapselle vähäisempää. Suomalaiset vanhemmat tekevät verrattain paljon kokopäivätyötä ja epämukavia työaikoja, kuten vuorotyötä.
– Onko sama tilanne jossakin muussa läntisen Euroopan maassa kuin Suomessa, jossa lapsi on päiväkodissa kymmenen tuntia ja siihen vielä kuljetukset päälle? Vertailevan tutkimuksen mukaan esimerkiksi vuorohoitoa, jota Suomessa on tarjolla, ei ole Hollannissa ja Britaniassa.
Suomalaisvanhemmat uupuneita
Pulkkisen mukaan olisi hyvin tarpeen tutkia elämän kuormittavuutta myös vanhempien osalta. Hän sanoo kansainvälisessä tutkimuksessa osoitetun, että suomalaiset vanhemmat ovat uupuneempia kuin Euroopan maissa keskimäärin. Toisin on esimerkiksi Hollannissa ja Ruotsissa, joissa työaikajoustot ovat parempia.
– Alle kouluikäisten hoidon ja kasvatuksen järjestäminen kotona tai muualla ei ole joko–tai-kysymys. Kysymys on valinnan teon mahdollisuudesta erilaisten ja erimuotoisten vaihtoehtojen kesken. Lapset ovat erilaisia ja vanhemmat ovat erilaisia, maantieteelliset olot ovat erilaisia ja perheillä on erilaisia mahdollisuuksia järjestää pienten lasten hoitoa ja kasvatusta työelämään osallistuakseen. Monimuotoisuus on tärkeää, Pulkkinen sanoo.
Hän toteaa, että jo YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan vanhemmilla tulee olla vapaus tehdä valintoja lapselle ja heille itselleen sopivalla tavalla. Ja jos varhaiskasvatuspalvelut ovat korkeatasoisia, niiden kysyntä lisääntyy.
– On huolestuttavaa, että vaikka Suomi on koulutusyhteiskunta, täällä ei ole mitään tahoa, joka antaisi vanhemmille kehitys- ja kasvatuspsykologista tietoa. Meillä on siitä erittäin korkean tason osaamista. Kehityspsykologiset tiedot olisivat erityisen tärkeitä myös perheneuvoloiden, varhaiskasvatuspalveluiden, opetuksen ja lastensuojelun työntekijöille.
Perusturvan järkkymisen pitkät jäljet
Pulkkinen tähdentää, ettei kasvatus ole mitään reseptioppia, vaan jokainen lapsi, vanhempi ja perhe ovat omanlaisiaan.
– Jokainen vanhempi joutuu itse kehittelemään oman elämäntapansa. Lapsilähtöisyyttä on pohjatieto siitä, mikä on lapsen edun mukaista ja vastaa lapsen perustarpeisiin.
Pulkkinen nostaa jälleen esiin rakkauden, rakenteet ja sisäisen autonomian sekä vanhempien arvostuksen palauttamisen sekä tukemisen tiedollisesti ja käytännöllisesti.
– Kokemuksen saaminen siitä, että kuuluu joukkoon ja on rakastettu, on aika ongelmallista olosuhteissa, joissa henkilökunta vaihtuu usein ja päivä voi olla niin pitkä, että työvuorotkin vaihtuvat. Lisää vaihtelua aiheuttavat tilapäiset työntekijät. Vaihtuvat ihmissuhteet ovat lapsille kuormittavia emotionaalisesti, niin kuin ne ovat aikuisillekin.
Jokainen lapsi, vanhempi ja perhe ovat omanlaisiaan.
Kiintymyssuhteista puhuminen leimataan nykyisin usein jonkinlaiseksi marginaalihörhöilyksi.
– Lapsen varhaiskehityksessä on aivan perusasia, että hän hakee kontaktia ihmiseen, joka hänestä huolehtii, ja kiintyy tähän. Ei se tarkoita, ettei lapsi voisi kiintyä useisiin ihmisiin, hänhän voi saada siinä laajankin sosiaalisen pääoman. Mutta jos ihmiset vaihtuvat koko ajan, niin perusturvallisuus häiriintyy ja sen seuraukset ovat aika syvällisiä. Eivät vain sosiaalisia, vaan ihan aivojen toimintaan kytkeytyviä. Pahimmillaan lapsi ei pysty luottamaan eikä kiinnittymään, mikä näkyy aggressiivisuutena, kun iso joukko samanikäisiä lapsia kamppailee aikuisen huomiosta.”
Pulkkinen korostaa, että turvallinen lapsuus, jossa hänen perustarpeisiinsa vastataan, on edellytys sekä ihmisen luovuuden että tunne-elämän kehittymiselle.
– Tätä myös talousnobelisti Heckman on korostanut puhuessaan inhimillisestä pääomasta. Sosioemotionaalinen kehitys on jopa merkityksellisempää kuin tiedollinen.
uutiskirje 
