Ensin hyvät uutiset.
En muista ennen lukeneeni ainakaan aikuisten dekkaria, jonka yksi päähenkilö on poliisikoira. Tiina Martikaisen viidennessä dekkarissa Ruuti saksanpaimenkoira Ruuti ja 26-vuotias rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimo muodostavat saumattoman työparin Lohjan poliisissa. Koiran ja hänen ohjaajansa työn kuvaus piristävät ja tuovat uuden näkökulman suomalaiseen dekkariin.
Lisäksi Martikaisen aihekin on ainakin itselleni uusi. Ruuti käsittelee rikollista eläinbisnestä. Martikaisen tekstistä huokuu asiantuntemus pentutehtailusta, koirien salakuljetuksesta ja niiden aiheuttamista ongelmista. Niiden jäljille Mira Tulenheimo pääsee, kun lohjalaisen rescueyhdistyksen tiloista löytyy murhattuna sen puuhamiehiin kuulunut Tuomas Alapuro.
Sitten vähemmän hyvät.
Ruuti on tasapaksu poliisiromaani, jonka henkilösuhteet ovat ne kaikkein kliseisimmät. Tutkintaa johtava nuori rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimo ei saa tukea esimieheltään Niilolta ja alaisista Miralle kateellinen Antti vähättelee ja mitätöi häntä koko ajan. Poliisiryhmässä juuri aloittanut Marcus taas on mukava ja reilu. Romanssia todennäköisesti pukkaa seuraavissa osissa.
Tasapaksuus on sitä, että Ruuti etenee ilman nousuja ja laskuja ennen kuin yli 300 sivun päässä odottaa kuitenkin aika nokkela loppuratkaisu. Mira suhaa muutaman rescueyhdistyksen aktiivin välillä tekemässä kuulusteluja ja käy välillä juoksuttamassa Ruutia. Tarina etenee suurelta osin dialogin varassa, jota Martikainen kirjoittaa sinänsä hyvin, mutta liika on liikaa ja kerronta puuduttavaa.
Ruuti on ylipitkä ja tylsähkö poliisiromaani tärkeästä aiheesta. Poliisi- ja koiratoiminnan kuvauksen asiantuntevuutta ei tarvitse epäillä, mutta kerronta kaipaisi rutkasti lisää ruutia.
Tiina Martikainen: Ruuti. 366 sivua, Otava.
lehti 