Aamun viileä tuuli pyyhkii Intian valtameren rantoja Tansanian Pemban saarella, kun Salma Mahmoud Alin, 31, päivä käynnistyy. Kirkasvärinen kudottu kikoi tiukasti vyötärölle solmittuna, tummansininen huivi kasvoja kehystämässä hän kahlaa nilkkoihin ulottuvassa vedessä paljain jaloin kohti suolalampiaan.
– Tämä on kovaa työtä, kolmen lapsen äiti Ali toteaa.
– On liian kuuma. Vaikka vettä joisi kuinka paljon, jano ei lopu. Näin minä kuitenkin elätän perheeni ja saan lapseni kouluun.
Suolan kerääminen on kestävyyslaji
Pemban saarelta kerätään 2 000 tonnia suolaa joka vuosi, mutta vaurastuminen on vain mielikuvitusta. Asiantuntijat uskovat, että paremmilla työkaluilla tuotanto voisi kolminkertaistua, mutta resursseja on niukasti.
Perheet ja osuuskunnat jakavat maat. Yhdellä tontilla on keskimäärin neljä omistajaa, ja varallisuus jakautuu epätasaisesti. Maanomistajat keräävät suurimman osan tuloista, kun taas työläiset hädin tuskin selviävät palkallaan.
Suurin osa perheistä luottaa puhdistamattomaan suolaan, vain yksi neljästä tarjoaa jodioitua.
– Tämä on elämämme, sanoo Halima Hamoud Heri, joka on polvistunut keräämään kiteitä.
– Rankkaa, mutta pitää hengissä.
Suolan keräys on aina ollut kestävyyslaji, mutta ilmastonmuutos tuntuu toimivan työstään riippuvaisia naisia vastaan.
– Ennen tiesimme, milloin kuivakausi alkaa ja päättyy, sanoo Khadija Rashid, joka on työskennellyt suolatiloilla kymmenen vuotta.
– Nyt sateet tulevat yllättäen. Toisinaan on liian kuuma ja suola kuivuu liian nopeasti, joskus emme ehdi kerätä suolaa ennen kuin sade tuhoaa sen.
Monet elinkeinot, kuten kalastus ja maanviljely, ovat kärsineet epävakaista säistä ja suolankeruu on ollut perheille pelastus. Työ vaatii tarkkuutta ja pitkäjänteisyyttä. Se myös jättää jälkensä tekijöihin, aurinko ahavoittaa ihon ja suola viiltää haavoja käsiin.
– Kun kantaa merivettä, puhdistaa mudat ja kerää suolat, on niin väsynyt, että hädin tuskin jaksaa seisoa, Ali sanoo.
– Silti se täytyy tehdä seuraavana päivänä uudestaan.
Hauras ekosysteemi kärsii kuumuudesta ja sateista
Dar es Salaamin yliopiston merentutkimuslaitoksen kenttätutkija Batuli Yahya seisoo pembalaisen suolatilan reunamilla ja osoittaa hopeanhohtavaa aluetta.
– Suolantuotanto on herkkä ympäristön olosuhteille. Nyt ne muuttuvat ilmastonmuutoksen vuoksi nopeammin kuin koskaan.
Suolalampia, aikoinaan rannikkoyhteisöille luotettavaa elannontarjoajaa, uhkaa nyt ympäristön herkän tasapainon rikkoutuminen.
– Merenpinnan nousu saa meriveden valumaan alueille, joilla suolapitoisuutta valvotaan tarkasti. Uhka tuottavien tilojen muuttumisesta hyödyttömiksi altaiksi kasvaa.
Ongelmia tuottavat myös sateet.
– Liikaa sadetta väärään aikaan voi tuhota kuukausien valmistautumisen, Yahya huomauttaa.
– Kun se liittyy pidempiin kuiviin jaksoihin, seurauksena on vaikeasti hallittava kierre.
Lämpötilan nousu tuottaa omat ongelmansa.
– Haihtuminen on suolan tuotantoprosessin olennainen osa, mutta äärimmäinen lämpö nostaa suolapitoisuuden korkeammaksi kuin ekosysteemi sietää, Yahya sanoo.
– Mikro-organismit, joilla on päärooli suolan kristallisoitumisessa, taistelevat sellaisissa oloissa selviytymisestä.
Monille rannikon yhteisöille seuraukset ovat vakavia.
– Kyse ei ole vain ympäristöstä, Yahya painottaa.
Tukea toisistaan
Vaikeuksia on ilman ilmastonmuutostakin. Veden kantaminen merestä, suolan puhdistus mudasta ja suolakristallien kerääminen uuvuttaa monet naiset. Fyysisten paineiden lisäksi painaa taloudellinen vastuu perheen elättämisestä.
Ongelmat ovat saaneet suolankerääjänaiset etsimään tukea toisistaan. Naisjärjestöt ovat auttaneet heitä ottamaan käyttöön aurinkokuivauskansia, läpinäkyviä levyjä, jotka suojaavat lampia rankkasateilta ja nopeuttavat haihtumista.
– Nyt voimme suojella suolaamme sadekausinakin, Heri sanoo.
Yksinään moni olisi jo luovuttanut, niin Alikin.
– Yhdessä löydämme ratkaisuja ja jos joku meistä oppii uutta, hän opettaa muitakin.
Ongelmat eivät ole hävinneet. Kaikilla ei ole varaa aurinkokuivauskansiin ja ilmastonmuutos tuhoineen vaatii nopeaa toimintaa. Naiset kuitenkin jatkavat sisukkaasti valitsemallaan tiellä.
Tuloilla lapset kouluun
Tuotannon lisäksi he ovat panostaneet markkinointiin. Aiemmin kovalla työllä kerättyä suolaa myytiin nimettömissä paketeissa lähikaupassa. Nyt sitä saa kaikkialta Tansaniasta.
– Aiemmin myin sen verran, että saatoin ostaa päivän riisiannoksen. Nyt myyn irtotavaraa ja olen saanut säästöön 455 000 shillinkiä (noin 180 €), Ali kertoo.
Lisääntyneillä tuloilla hän on voinut lähettää lapsensa kouluun.
– Tyttäreni sanoo, että haluaa olla niin kuin minä, joskin vähemmillä auringonpolttamilla.
Myös syvästi patriarkaalisen muslimiyhteisön miehet ovat alkaneet ymmärtää aiemmin väheksymänsä työn arvon.
– Me emme ole enää suolankerääjiä, me olemme liikenaisia, Rashid toteaa.
uutiskirje 
