En ole koskaan oikein osannut vastata kysymykseen, mitä harrastan. Harrastan? En muista, että minulla olisi koskaan ollut tylsää vapaa-ajallani. Mutta mikä on harrastus?
Toki voisin luetella pitkän rimpsun asioita, joita teen tai olen tehnyt. Paikkoja, joissa olen käynyt, ihmisiä, joita olen tavannut.
Asioita, joista nautin tai joiden parissa vietän aikaa. Mutta että kutsuisin elämäni tärkeimpiä asioita, siis elämääni, harrastuksiksi?
Ei auta, harrastuksia pitäisi olla. Harrastaminen on tärkeää. Harrastukset ovat ihmiselle hyvästä. Ne ovat tärkeää vastapainoa työlle.
Vai oletko koskaan nähnyt kenenkään julkisesti moittivan harrastuksia?
No, nyt olet. Minua on nimittäin aina närhinyt koko harrastamisen käsite.
Se typistää mielekkäimmänkin tekemisen joksikin, mitä tehdään vain ”akkujen lataamiseksi” tai sopivan minäbrändin rakentamiseksi. Siis minä-yksikön tuottavuuden ja uramahdollisuuksien parantamiseksi.
Täytteeksi työn, opiskelun tai muun yhteiskunnallisesti hyväksytyn toiminnan ja levon välissä.
Pohdiskelu, lueskelu ja nautiskelu eivät ole vakavasti otettavaa tekemistä, musiikin kuuntelusta nyt puhumattakaan.
Onko maailman ihmettely harrastus?
Ei taida olla. Harrastus on sellainen, jolla on aikataulu ja ohjaaja. Sen voi merkitä kalenteriin ja siinä edistymistä voidaan mitata.
Hyvä harrastus on vaaraton keskustelunaihe, ei mitä tahansa epäilyttävää säätämistä ja sähläämistä. Se antaa kuvan reippaasta ja yhteiskuntakelpoisesta ihmisestä.
Hyvä harrastus parantaa ihmisen työmarkkina-arvoa. Mitä enemmän aikaa ja rahaa siihen menee, sen parempi (nautintoaineita ei lasketa).
Extreme-harrastukset ja surffireissut kannattaa mainita ansioluettelossa. Ne antavat kuvan ihmisestä, joka sietää pientä jännitystä ja jonka elämä on kyllin hillittyä (suom. tylsää) hallittuun riskinottoon.
Kuvaan sopii ”kokemusten kartuttaminen” sopivassa ikävaiheessa ennen ”paikoilleen asettumista” – mutta vain, jos kokemukset ovat oikeanlaisia.
Siis turvallisia, tervehenkisiä ja ostettavissa.
Oli harrastus mikä hyvänsä, pääasia, että sellainen on. Muutenhan vapaa-aika olisi tyystin vapaata aikaa.
Poikkeuksena tietysti liikunta, jota jokaisen on ainakin väitettävä harrastavansa. Hyötyliikuntaa ja skeittausta ei lasketa. Sellaista ei lasketa, mistä ei oikein saa kiinni ulkopuolelta.
Josta tulemme siihen, että harrastuksia on olemassa vain palkkatyöelämäntapa-ideaalin kääntöpuolena. Toista ei ole ilman toista.
Harrastusten kyselijät eivät halua kuulla, mitä ihmiset tekevät silloin, kun he voivat tehdä ihan mitä haluavat.
He haluavat kuulla, mitä ihmiset tekevät välttääkseen sen.
lehti 