Kuusi vuotta sitten Kansan Uutiset tapasi Roosa-Maria Hossainin Myllypuron leipäjonossa. Sama vilkas, iloinen nainen tulee nyt vastaan, vaikka hän on ehtinyt kokea kovia.
Hossain käy enää harvakseltaan leipäjonossa.
– Siellä joutuu jonottamaan tuntikausia, muttei saa juuri mitään, hän kertoo.
Kelle osuu enemmän, kelle vähemmän.
– Kerrankin olin kolme tuntia ja sain yhden einesruuan.
Moni elää ruokajakelun varassa: lapsiperheet, vanhukset.
– Yksi vanha mies ei ollut syönyt aamulla ja pyörtyi jonossa. Vanhoille pitäisi viedä ruoka kotiin, eivät he jaksa siellä jonottaa.
59-vuotias Hossain sanoo, että elämä on samaa köyhyyttä kuin kuusi vuotta sitten.
– Mulle kuuluu ihan hyvää, hän kuitenkin tarkentaa.
– Olen yrittänyt työelämään mutta ei sinne pääse. Vähän on työelämä kuin entten tentten teelikamentten.
Ravintola-alalla nuorempana ollut Hossain ei ole saanut töitä, edes pätkiä, runsaaseen kolmeen vuoteen.
– Ei sitä jaksaisi olla vain kotona koko aikaa. Haluaisin tehdä jotain.
Juuri nyt töitä ei kannatakaan hakea, sillä kuun lopussa Hossainin silmästä leikataan kaihi ja pian sen jälkeen toisesta silmästä.
– Silmälääkäri sanoi, että jos aiot työelämään, sun pitää nähdä, hän sanoo.
– Terve mä kuitenkin olen, vaikka kuulokin on huono. Kunnosta pitää huolehtia, se on kaiken a ja o. Niin jaksaa huolehtia pojastakin.
Lapset pärjäävät
Hossain asuu Helsingin Puotilassa 14-vuotiaan poikansa kanssa.
– Poika asui vuoden verran isänsä kanssa, muttei viihtynyt, tuli joka päivä kotiin, joten ajattelin, että sama olla kokonaan minun luonani, Hossain kertoo.
Tärkeintä on, että lapsilla menee kivasti. On tulevaisuuden toivoa. Vanhemmat lapset ovat jo omillaan ja lapsenlapsia on jo neljä.
– Nuorin pärjää koulussa, sai englannin kokeesta kympin. Hänet kun saisi vielä omille jaloilleen ja ammattiin.
Surua on ollut. Yksi Hossainin kolmesta pojasta löytyi kuolleena omasta kodistaan neljä vuotta sitten.
– Siellä hän makasi, kun menimme katsomaan, että miksei hän vastaa puhelimeen, äiti kertoo.
Järkytys oli suuri, yhtä suuri kuin vuonna 1982, kun Hossainin viisivuotias tytär kuoli.
– Oli pojan hetki mennä. Päivä kerrallaan on mentävä eteenpäin, ei voi ajatella, että saisi pojan takaisin.
Hossain sanoo, että lapsen menettämisessä ei lohduta mikään, ei edes toinen lapsi.
– Yksi ukko sanoi mulle kerran, että turhan paljon tuskaa on osunut yhdelle ihmiselle. Minä sanoin, ettei sille voi mitään. Kelle osuu enemmän, kelle vähemmän.
Siivoamista ja ulkoilua
Hossain herää aikaisin aamulla, laittaa pojan kouluun ja lähtee päivätoimintakeskus Aurinkoiseen Hymyyn Itäkeskukseen aamupuurolle.
– Siellä juodaan kahvit ja jutellaan. Meillä on siellä oma porukka, vedetään porukkakenoa ja muuta hauskaa.
Puoli yksitoista Hossain jatkaa Diakonissalaitoksen päiväkeskus Stooriin, jossa hän toimii terassisiivoojana.
– Ilmoittaudun, siivoan terassit ja saan siitä hyvästä ilmaisen ruuan. Muuten se maksaa euron.
Hossain osallistuu Stoorin toimintaa, on mukana suunnittelussa ja järjestää retkiä.
– Pihlajasaareen ja muualle luontoon. Tykkään luonnosta.
Jollei lähde shoppailemaan naisten kanssa – kirpputoreille ja kierrätyskeskukseen – hän palaa kotiin yhden kahden maissa ja lähtee koiran kanssa lenkille.
– Teemme pitkiä lenkkejä. Sitten pitääkin laittaa pojalle ruokaa. Hän tuli välillä ihan nälkäisenä koulusta kotiin. Soitin opettajalle, että poika pitää laittaa syömään koulussa. Kouluruoka on tärkeä.
Hiukan haastetta tuo ruuanlaittoon se, että Hossain pitää perunasta, poika ei, ja kasviksista, poika ei. Kumpikin pitää kanasta ja riisistä, intialaisesta ruuasta – tulista pitää olla – ja siskonmakkarakeitosta.
– Mutta siinä ei saisi olla juuri muuta kuin vettä.
Sitten Hossain ottaa rennosti.
– Illalla käyn kaverin luona, laitan välillä hänelle ruokaa ja istutaan iltaa.
Viikonloput ovat pitkäveteisiä, vaikka poikakin on kotona.
Pienellä eletään
Hossain elää toimeentulotuella. Lisäksi pojasta tulee elatusmaksu ja lapsilisä.
– Maksan vuokran ja nettiyhteyden. Sitten pitää katsoa tarkkaan, mitä sitä ostaa. Pojan vaatteisiin menee jonkun verran, kun hän on kasvava ja nuori, ettei poikkeaisi muista. Onneksi Itäkeskuksessa on muotiliike, josta saa edullisesti vaatteita. Nätti toppatakki maksoi 9,90 euroa.
Tarjoukset Hossain tutkii tarkkaan eikä osta itselleen mitään, jos ei ole ihan pakko.
– Vaikka rahaa vähän olisikin, en raaski itselle ostaa. Mieluummin pojalle ja lastenlapsille.
Puotilan – Itäkeskuksen alueelta Hossain ei usein poistu. Viimeksi poistui, kun kävi silmälääkärissä.
– Ei ole asiaa ja rahaa kuluisi turhaan.
Ulosottoon alkoi kertyä velkaa, kun joskus laskuja jäi maksamatta. Hossain ei aio maksaa sitä.
– Miten näistä rahoista maksaisi? Kyllä ne mielessä käyvät joka päivä, mutta en edes halua tietää, kuinka paljon sitä velkaa on. Ei mulla koskaan tule olemaan varaa maksaa sitä pois. Pojasta täytyy huolehtia.
Poika ei vaadi paljon.
– Kun se pyytää jotain eikä saa, se sanoo että ei olisi tarvinnutkaan. Se on tottunut vaatimattomuuteen.
Köyhä antaa vähästään
Leipäjonosta on löytynyt ystäviä, samoin Auringosta ja Stoorista.
– Näissä on hirveän kivoja ihmisiä, samalla tasolla kuin meikäläinen. Osaavat arvostaa toista eivätkä halveksi.
Köyhä törmää halveksuntaan.
– Esimerkiksi kun menin optikkoliikkeeseen sossun maksusitoumuksen kanssa, mua palveltiin selkeästi huonommin kuin niitä, jotka maksavat omalla rahalla.
Hossain huomauttaa, jos saa huonoa palvelua.
– Pidän puoleni.
Hän myös huolehtii muista ja on huomannut, että köyhä antaa vähästään, rikas ei mistään.
– Annoin euron kodittomalle pojalle, että mene syömään Stooriin.
Lapsia on välillä rasittanut, kun äiti pysähtyy auttamaan juoppojakin.
– Ne sanoo, että hei mutsi, anna olla, ei sun tarvi kaikkeen puuttua.
Hän ihmettelee ihmisten välinpitämättömyyttä.
– Yksi pyörätuolimies valui tuolistaan eikä päässyt nousemaan takaisin, sillä oli pissatkin housussa. Kukaan ei välittänyt. Menin auttamaan ja huusin toisen naisen avuksi.
Ei kenenkään syy
Hossain ei ole koskaan äänestänyt. Kevään vaalikuviot eivät kiinnosta yhtään tippaa.
– Jos äänestää, se ei muuta mitään.
Hossainin haaveet ovat aika pieniä, vaikka toisaalta suuria.
– Kun saisi olla terveenä.
Omasta tilanteestaan hän ei syytä ketään.
– Se menee kuule niin, että nytkään ei ole kenenkään syy, että silmissä on kaihi.
Eikä ole pettynyt.
– Moni ihmettelee, että olen niin valoisa, vaikka olen menettänyt kaksi lasta. Mutta mulla on vielä terveet lapset ja lapsenlapset ja kaveri, jonka kanssa voi jutella ja olla. Kyllä elämä on elämisen arvoista.
uutiskirje 
