Ruokapankit ja leipäjonot ovat suomalaisen hyvinvointivaltion avohaava
Toisten pankki. Ruoka-apu hyvinvointivaltiossa. Toim. Sakari Hänninen, Jouko Karjalainen, Kirsi-Marja Lehtelä ja Tiina Silvasti. STAKES 2008. 262 sivua.
Kaikkien aikojen ensimmäinen ruokapankki perustettiin vuonna 1967 Phoenixissa Yhdysvalloissa. Euroopan ensimmäinen ruokapankki perustettiin Ranskassa vuonna 1984. Suomeen ruokapankit tulivat 1990-luvun laman vanavedessä.
Muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa ruokapankit ovat jo kauan sitten muodostuneet monen haavoittuvassa asemassa elävän ihmisen elinehdoksi. Julkinen valta on tehokkaasti yksityistänyt vastuunsa ja siirtänyt monien perusturvan hyväntekeväisyysjärjestöjen, kirkon, liike-elämän ja yksityisten kansalaisten asiaksi.
”Ahdingossa elävien näkökulmasta Suomessa eletään kahdessa toisiaan kohtaamattomassa maailmassa: pankkien maailmassa ja ruokapankkien maailmassa.””Julkinen valta on yksityistänyt vastuunsa ja siirtänyt monien perusturvan hyväntekeväisyysjärjestöjen, kirkon, liike-elämän ja yksityisten kansalaisten asiaksi.”
Toisten pankki -kirjan kirjoittavat esittävät epäilyn, että ruokapankit ovat olleet osa suomalaista sosiaalipoliittista valtavirtaa, eivätkä ainoastaan seurausta laman aiheuttamista perheiden ahdinkotilanteista. Mennyt nousukausi kun ei poistanut ruoka-avun tarvetta.
Kirjan tekijät kysyvätkin, onko Suomi vaihtamassa hyvinvointimallia, kun ruokapankit eivät aikoihin ole herättäneet suurempaa ihmettelyä päätöksentekokoneistossa.
Ne toiset
Hyväosaisten näkökulmasta ruokapankeissa kävijöitä pidetään helposti ”toisina”, jotka asioivat ”toisten pankissa”.
Ahdingossa elävien vinkkelistä Suomessa eletään kahdessa toisiaan kohtaamattomassa maailmassa: pankkien maailmassa ja ruokapankkien maailmassa.
Leipäjonojen ihmiset eivät ole yhtenäinen joukko, mutta yksi asia yhdistää; ruoka-avun tarpeen perimmäinen syy on rahan puute.
Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että muut välttämättömät menot kuten velat, sairauskulut ja lääkkeet, tukien ja korvausten viivästyminen, hautajaiskulut jne. voivat tuottaa tilanteen, jossa ainoa mahdollinen tinkimisen kohde on ravinto.
Reetta Ruokonen kuvailee artikkelissaan köyhimpien ihmisten kokemuksia ruoan hankkimisesta. Ruokosen mukaan syvä suomalainen köyhyys näkyy perheissä sekä ruoan vähyytenä että sen huonona laatuna. Jos ei ole varaa ruokaan, se tuntuu elämässä heti. Köyhimmillä kuluu valtavasti voimavaroja pelkästään sen pohtimiseen miten saisi ruokaa tänään, ja vielä huomennakin.
Erityisen suurta huoli on lapsiperheissä. Kaikesta muusta kuluttamisesta voi tinkiä, mutta syömistä ei voi siirtää tuonnemmaksi.
Meidän pankki?
Suomea pidetään yleisesti pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Ruokapankit ja vielä vähemmän leipäjonot sopivat kuitenkin huonosti yhteen pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kanssa, osoittaa Stakesin tutkimusprofessori Sakari Hänninen artikkelissaan Ruokapankki – meidän pankki?
Hänninen pohtii mitä EU:n elintarvikeapu, ruokapankit ja leipäjonot kertovat suomalaisesta hyvinvointivaltiosta. Kirjoituksessaan hän kuvailee niitä pohjoismaisen hyvinvointieetoksen sääntöjä ja normeja, joita vastaan ruokapankkitoiminnan ja leipäjonojen voidaan katsoa sotivan.
Hänninen jakaa pohjoismaisen eetokseen kolmeen sääntöryhmään; oikeudenmukaisuus-, arvostelma- ja päättelysääntöihin. Hän käy kustakin ryhmästä läpi viisi keskeisintä sääntöä tai normia, joista seuraavassa muutamia poimintoja.
Oikeudenmukaisuus
1) Ylimääräisiä hyviä tekoja tarvita.
Ihmisten hyvinvointia edistävässä toiminnassa ei tule soveltaa näkemystä, jonka mukaan kanssaihmisen auttaminen on tulkittavissa armon tai pelastuksen edellyttämiksi hyviksi töiksi.
2) Yhtä tärkeää kuin palvelujen tarjoaminen ihmisille, on se, että ihmiset voivat tarjota palvelujaan yhteiskunnalle. Siis toimintamahdollisuuksien tukeminen.
Tätä vastapalvelun mahdollisuutta ruokapankit eivät anna.
3) Eettiset normit oikeuksina
Eettisiä normeja kaikkien kansalaisten ihmisarvoisen elämän turvaamiseksi voidaan pitää pohjoismaisen hyvinvoinnin eetoksen perusnormina. Mitä sitovammin ne on kirjattu lakiin, sitä vaikeampi niitä on vesittää tilannekohtaisesti ja tarveharkintaisesti.
Ruokapankit ja leipäjonot ovat ristiriidassa tämän periaatteen kanssa, koska niiden varaa on tietoisesti käännytetty ihmisiä virallisen perusturvan piiristä, Sakari Hänninen kirjoittaa.
Leipäjonot ja ruokapankit ovat osoitus siitä, että virallisen perusturvan verkossa on aukkoja.
Arvostelmasäännöt
1) Julkinen vastuu
Vaikka yksilöt ja heidän perheensä ovat ensi sijassa vastuussa hyvinvoinnistaan, on julkisella vallalla viimekätinen hyvinvointivastuu uhanalaisissa tilanteissa.
Hyvinvointivaltio ei voi hyväksyä sitä, että jotkut sen kansalaisista joutuvat turvautumaan ilmaisruoan jakeluun, josta vastuun kantavat vapaaehtoistyöntekijät, koska ihmisarvoiselle elämälle riittävää apua ei ole viralliselta taholta saatavissa.
2) Normi on normaali
Hyvinvoinnin edistämistä ja elämänarvoisten elinehtojen takaamista voidaan pitää julkisen vallan normaalina tehtävänä eikä poikkeustoimenpiteenä.
3) Solidaarisuuden symboliikka
Ihmisten keskinäistä solidaarisuutta ilmentävät symbolit rakentavat yhteiskunnan julkista kuvaa. Nämä symbolit vahvistavat kansalaisten kokemusta siitä, että kaikilla on mahdollisuus menestyä elämässään tai parantaa elinehtojaan hyvinvointivaltion tuella.
Tällaiseen julkikuvaan eivät kuulu köyhyyden, kurjuuden ja syrjäytymisen eivätkä kohtuuttomaksi katsottavan vaurauden, vallan ja tuhlauksen merkit.
Leipäjonot ovat ristiriidassa tämänkin periaatteen kanssa.
Päättelysäännöt
1) Positiivisen tiedon tarpeellisuus
Vaikka leipäjonot ja ruokapankit ovat olleet näkyvästi esillä tiedotusvälineissä, ei julkinen valta tunnu niistä kiinnostuneen. Se ei ole systemaattisesti kerännyt tietoa tästä ilmiöstä hyvinvointipolitiikkansa tueksi.
2) Maailman epävarmuus
Periaatteessa ketä tahansa meistä saattaa kohdata epäonni, joka suistaa elämän raiteiltaan. Tämän oivaltaminen auttaa ymmärtämään vaikeuksiin joutuneiden ihmisten tilanteiden kohtuuttomuutta. Ilman että vaikeudet ensimmäiseksi katsotaan heidän omaksi syykseen ja siksi jättämään ne heidän itsensä kannettaviksi.
3) Markkinat tekevät virheitä
Kunhan markkinat saavat toimia vapaasti, seurauksena on paras mahdollinen maailma. Tätähän meille toitotetaan, mutta pohjoismainen hyvinvoinnin eetos ei luota tähän ajatukseen.
Markkinat voivat toimia epätäydellisesti ja tehdä virheitä. Luottamus markkinoiden ylivoimaan tarkoittaa luottamusta järjestelmään, ei ihmiseen. Järjestelmäkeskeisessä ajattelussa syy ruokapankissa käyntiin siirretään aina kävijän vastuulle. Tässäkin kohdassa pohjoismainen hyvinvoinnin eetos ja kapitalismin henki kulkevat eri suuntiin.
Sakari Hänninen lopettaa artikkelinsa johtopäätökseen: ruokapankit ja pohjoismainen hyvinvointiajattelu eivät yksinkertaisesti mahdu saman katon alle.
Mitä tehdä?
Ruokapankit ovat todellinen haaste päätöksentekijöille. Toisten pankki –kirjaa voi suositella heille kattavaksi tietopaketiksi. Kirja esittelee paitsi ongelman, myös ehdotuksia, mitä sille pitäisi tehdä.
Ensinnäkin jo olemassa olevan tiedon perusteella ruokapankkien ja leipäjonojen tarpeettomaksi tekeminen on nostettava virallisesti poliittiselle asialistalle.
Toiseksi vastuuta ei voi siirtää kolmannelle sektorille. Toistaiseksi julkinen keskusvalta on paitsi siirtänyt vastuunsa, samalla hankaloittanut tätä työtä leikkaamalla esimerkiksi työttömien yhdistysten voimavaroja.
Kolmanneksi ruokapankkien ja elintarvikejärjestelmän suhteen kehittymistä on seurattava huolellisesti.
Ja viimeiseksi, leipäjonoissa kävijöiden ja muiden vaikeissa sosiaalisessa asemassa elävien asianosaistietoa on kuultava vakavasti.
Marginaalissa tiedetään paljon sellaista, mistä virkamersujen takapenkeillä ei ole aavistustakaan.
uutiskirje 
