Keskustan puheenjohtajana haluan, että meistä huokuu aina tulevaisuudenusko ja myönteisyys, Annika Saarikko sanoi viime viikonloppuna.
Aika vaikea uskoa.
2,5 vuotta keskusta on profiloitunut hallituksessa jurnuttamalla. Nykyinen versio tahtopolitiikasta on levittää epäluottamuksen myrkkyä ympärilleen. Ei toimi. Viime vaalien 13,8 prosentista keskustan kannatus on pudonnut edelleen. Ylen uusimmassa mielipidemittauksessa se oli 11,9 prosenttia.
Yhden henkisen kipukynnyksen yläpuolella keskusta on pysynyt vain sen ansiosta, että vihreiden suorituskyky kolmella ministerillä on niin vaatimaton. Seuraavassa mittauksessa sekin voi mennä rikki, sillä viimeksi kaulaa oli enää 0,5 prosenttiyksikköä.
Keskustassa kannattaisi vaihteeksi katsoa mielipidemittausten toista lukua. Hallituspuolueiden yhteen laskettu kannatus oli lokakuussa 55,2 prosenttia. Sanna Marinin hallitus on edelleen hyvin suosittu. Juha Sipilän hallituksen kannatus samassa kohtaa hallituskautta oli 41,5 prosenttia.
Ero keskustan ja kannatuksensa pitäneiden ja sitä jopa kasvattaneiden hallituspuolueiden välillä on selvä. Toiset pitävät esillä hallituksen saavutuksia, keskusta vaikenee niistä ja vaikeroi nykyisiä ja edessä olevia vaikeuksia. Myönteisyydestä puhuneella Saarikolla ei ollut tarjota yhtään hyvää esimerkkiä hallituksen saavutuksista puolueensa valtuutetuille vaikka hän tiesi, että alunperinkin heikko sitoutuneisuus siihen on lasketellut alamäkeä viime aikojen riitojen takia.
Kertooko tämä myös Annika Saarikon omasta sitoutuneisuudesta hallitusyhteistyöhön? Hakeeko keskustan puheenjohtaja hakemalla konfliktia, jolla ottaa lähtöpassit?
Marinin hallituksella on runsaasti talous- ja työllisyysnäyttöjä, joilla sen puolueet voivat tavoitella vaalivoittoa vuonna 2023. Eriarvoisuuden vähentämisessä on ollut vahva ote ja ikuinen leikkauskierre on käännetty investoinneiksi tulevaisuuteen.
Miksi tämä ei kelpaa keskustalle? Miksi puolue haikailee politiikkaa, joka toi sille viimeksi 7,3 prosenttiyksikön vaalitappion?
Politiikan toimittaja
uutiskirje 