Olin vuonna 2017 Kreikassa Lesboksen saarella vapaaehtoistöissä. Olin sekä siivoamassa rantoja kumiveneistä ja pelastusliiveistä että jakamassa vaatteita pakolaisleirillä. Saarella oli silloin kaksi aktiivisesti käytössä olevaa pakolaisleiriä ja pääsin töihin siihen hyvämaineisempaan. Tilanne Kreikassa oli silloin rauhoittumaan päin ja vakaa. Nyt tilanne on muuttunut.
Olemme lukeneet järkyttäviä asioita Lesboksen saaren Morian pakolaisleiristä. Lapsia on vailla turvaa, lämpöä ja ruokaa eikä lasten perustarpeisiin vastata. Leirille on pakkautunut kymmeniätuhansia ihmisiä, vaikka kapasiteettiä tähän ei ole. Lapsia leirillä on asiantuntijoiden arvioiden mukaan viisituhatta, joista arviolta noin tuhat on tullut Kreikkaan ilman vanhempiaan.
Kreikka ei pysty yksin kantamaan vastuuta kotimaastaan paenneiden ihmisten auttamisesta.
On häpeällistä, että Eurooppa ja Suomi ovat kääntäneet selkänsä Morian leirille ja leirin lapsille. Jokainen päivä leirillä on haitaksi lasten kasvulle ja kehitykselle.
Ihmiset eivät tule autetuksi, jos emme tee asialle jotain. Voidaan vedota YK:n lasten oikeuksien julistukseen, ihmisoikeuksiin ja solidaarisuuteen, mutta on yksinkertaisesti väärin olla auttamatta hädässä olevia lapsia ja aikuisia.
Kreikka suunnittelee Lesboksen saarelle vastaanottokeskuksia, joihin aikuiset ja lapset sullotaan vailla oikeutta liikkua vapaasti. Ajatus on hirvittävä. Lapsia on autettava ennen kuin mitään tällaista ehtii tapahtua.
Jos emme halua auttaa edes lapsia, niin mikä on meidän tulevaisuutemme? Todellinen turvallisuusuhka on jättää ihmiset vaille turvaa ja apua. Kaikki syyt olla auttamatta on vastuunpakoilua ja tekosyitä.
Hallituksen on välittömästi ryhdyttävä toimiin lasten auttamiseksi turvaan.
Suomella on varaa ja velvollisuus auttaa Morian pakolaisleirin lapsia, ja se aika nyt heti. Ei ole aikaa vitkutteluun. Auttaminen olisi pitänyt aloittaa jo eilen. Onko tässä ajassa todellakin radikaaleinta lähimmäisen rakkaus?
Kirjoittaja on vasemmistoliiton 2. varapuheenjohtaja.
uutiskirje 
