Muistan Eilan kuin eilisen päivän. Seisoin Hakaniemen torilla Helsingin Vasemmiston teltan edessä, kun huomasin, että minua tapittaa väkijoukosta kaikki sodat nähnyt mummo.
Eila oli kotoisin Käpylästä. Hän oli nähnyt lehti-ilmoituksen ja tullut paikalle varta vasten tapaamaan minua.
Voisinko tehdä jotakin sille, että se lähi-Alepa lopetetaan?
Eila asui yksin. Häntä harmitti se, että pian hänellä olisi kilometrin matka kauppaan. Hän sai rollaattorinsa kanssa tuotua vain maidon tai paketin leipää, joten hänen piti tehdä päivässä kolme kauppareissua.
Soitin siltä seisomalta sosiaalitoimeen ja vaadin Eilalle palvelutarpeen arviointia. Annoin puhelimen Eilalle.
Eila ei ollut kuullutkaan kotihoidosta. Hän oli ajatellut, kuten sodista selvinnyt sukupolvi usein, että arjessa pitää vain pärjätä, ei ole ketään keneltä vaatia mitään.
Ikääntyvien naisten asemasta puhutaan liian vähän. Heidän köyhyysriskinsä on yli kaksinkertainen ikääntyviin miehiin verrattuna. Sukupuolten palkkakuilun lisäksi meidän pitäisi puhua eläkekuilusta. Naisten kuukausieläke on noin viidenneksen matalampi kuin miesten, EU:ssa yli 37 prosenttia.
Tarvitsemme keskustelua palkkatasa-arvosta ja eläketasa-arvosta. Tarvitsemme lisää perhevapaauudistuksen kaltaisia toimia. Suomessa hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteinen samapalkkaisuusohjelma kariutui helmikuussa, kun EK torppasi palkansaajajärjestöjen ehdotukset.
EU-tasolla on hyviäkin uutisia. Suunnitteilla on sukupuolten tasa-arvostrategia, jossa samapalkkaisuus ja palkka-avoimuus ovat keskeisessä roolissa. Tasa-arvokomissaari Helena Dalli on jopa vilautellut mahdollisuutta sitoviin säädöksiin.
Sunnuntaina vietetään naistenpäivää. Jos haluat tehdä hyvää, käy juttelemassa oman Eilasi kanssa. Kerro, ettei hän ole yksin. Kerro, että hänellä on oikeus vaatia ja että hänen vaatimuksiaan kuunnellaan.
Kirjoittaja on europarlamentaarikko.
uutiskirje 
