Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toi maanantaina kaupunginhallitukseen sen jo kertaalleen tyrmäämän, 80 lakkautuskohdetta sisältäneen palveluverkkoesityksensä.
Lautakunnat ovat käsitelleet oman sektorinsa säästötarpeet ja niiden kantojen seuraaminen johtaisi huomattavasti pienempiin säästötoimiin kuin mitä Pajusen listassa esitetään. Lautakuntien käsittelyssä putosi Pajusen listalta pois lähes 70 kohdetta. Pajusen toistaman esityksen hyväksyminen merkitsisi käytännössä sitä, että lautakuntien tekemä työ jätetään huomiotta.
Kaupunginhallitus siirsi asian käsittelyn enemmittä puheitta kahdeksi viikoksi pöydälle.
Vasemmistoliiton edustajana kokouksessa ollut Paavo Arhinmäki ei hyväksy Pajusen toimintaa.
– On tehty erittäin huolellista työtä lautakunnissa, kuultu asukkaita ja tältä perustalta on tehty Pajusen listasta poikkeavia esityksiä. Sitten Pajunen iskee pöytään alkuperäisen listansa. Tällainen on aivan kohtuutonta.
Tapahtunut osoittaa Arhinmäen mukaan miten aiheellisia olivat varoittelut, joita muun muassa hän esitti, kun kaupunginhallitus aikanaan palautti palveluverkon kehittämisen uuteen käsittelyyn.
– Eivät kokoomus ja Pajunen listaa mihinkään ole haudanneet.
Arhinmäen mukaan Pajusen uusi yritys on mahdollista torpata, jos sosialidemokraatit ja vihreät pysyvät aikaisemmalla lakkautuslistaa vastustaneella linjallaan. Kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen kritisoivat molempien puolueiden kh-edustajat Pajusen toimintaa kovin sanakääntein.
Pajunen perustelee omaa kantaansa muun muassa kaupunginhallituksen aikaisemmin talvella hyväksymällä kaupungin ensi vuoden budjetin raamilla. Se ei hänen mukaansa anna mahdollisuuksia jättää palveluverkkoa ilman hänen ajamiaan leikkauksia.
– Raamin osalta on sovittu, että siihen palataan elokuussa, jolloin tarkastelun kohteena on tietenkin sen riittävyys, vastaa Arhinmäki tähän.