Viime aikoina politiikassa on hallituskokoonpanon spekulaatioiden lisäksi puhuttanut empatia, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi (HS 16.4.), ettei empatia kuulu politiikkaan.
– On yleinen ajatus, että empatian voi siivota sivuun rationaalisen päätöksenteon tieltä, mutta kyllä se on aika ytimellinen osa ihmistä ja kaikkia empatiakykyisiä eläimiä, sanoo empatiaa tutkinut väitöskirjatutkija ja tietokirjailija Sami Keto.
– Ei sellaisia ominaisuuksia voi valikoida ”pois päältä”.
Hänen mukaansa kaikki ihmiset kokevat empatiaa – kysymys on vain siitä, millaista empatiaa ja mihin tai kehen se rajautuu.
– Empatiakyky on nimenomaan ominaisuus eikä tunne. Voi olla hyödyllistä ajatella empatiaa siltana toisiin. Tuota siltaa pitkin voi sitten kulkea tunteita ja muita oleellisia sosiaalisia signaaleja, Keto kuvailee.
Kaikissa empatian muodoissa kyse ei ole tunteista, vaan toista voi yrittää ymmärtää esimerkiksi mielikuvituksen tai päättelyn avulla. Joissain empatian muodoissa tunteiden rooli on kuitenkin keskeinen. Siksi Kedon mukaan ei ole sinänsä virheellistä liittää empatiaa ja tunteita toisiinsa.
– Tunteet ja järki -vastakkainasettelusta kun päästäisiin yli. Ei varmasti ole mitään empatiasta puhdasta ja tunteista vapaata vyöhykettä, jolla voi operoida vain järjellä.
Tunnetaidot parantavat päätöksentekoa
Kedon mukaan tunteet vaikuttavat aina päätöksentekoon. Kysymys on siitä, miten hyvin ihminen niitä tunnistaa ja on niistä tietoinen. Kysymys empatian rajautumisesta, konteksteista, on nimenomaan poliittinen.
– Jos joku sanoo tekevänsä päätöksiä vain järkeen perustuen, herää kysymys, onko päätöksen taustalla tunteita, joita hän ei tunnista tai halua tunnistaa. On tietenkin erittäin hyödyllistä pyrkiä kehittämään rationaalista ajatteluaan paremmaksi, mutta on tärkeää tunnistaa, että siihenkin liittyy usein monenlaisia vinoumia. Tunteet voivat tuoda oleellista tietoa ympäristöstä ja toisista, mutta jos niistä ei ole tietoinen, voivat ne vinouttaa päätöksentekoa entisestään.
”Empatiakyky on ominaisuus eikä tunne.”
Kedon mukaan tunteista ei kannata – eikä edes voi – päästä eroon, mutta niitä tulee pyrkiä tunnistamaan.
– Kasvatuksessahan tunnetaito-osaamisen merkitys on hyvin tunnistettu. Sitä tarvittaisiin myös muualle. Aina ei tarvitse reagoida impulsiivisesti ensimmäisen tunteen pohjalta.
Keto toteaa kuitenkin, että arkipuheessa empatialla saatetaan tarkoittaa hyvin eri asioita kuin mihin hän empatialla tutkijana viittaa.
– Yksi syy, miksi aikoinaan halusimme kirjoittaa Elisa Aaltolan kanssa tietokirjan empatiasta (Empatia – Myötäelämisen tiede, Into 2017) oli, että halusimme muuttaa kuvaa empatiasta sellaisena vaaleanpunaisena hattarana ja hellämielisyytenä, joka ei sovi kovien päätösten tekoon.
Kedon mukaan tämä kulttuurisesti rakentunut mielikuva empatiasta juontaa juurensa länsimaisen filosofian vahvaan perinteeseen järjen ja tunteiden jyrkästä erottelusta.
– Niitä on sijoitettu eri sukupuoliin ja myös ihmistä ja muuta elämää eroteltu tällä ajatuksella, että järki on jotain sellaista, mihin vain ihminen kykenee. Empatia on sijoitettu yksityisten tunteiden alueelle ja sitä on pidetty vähempiarvoisena tärkeissä kysymyksissä.
Lintujen ja nisäkkäiden empatialla sama juuri
Empatia on siis tapa tunnistaa sosiaalisia signaaleita ja auttaa siten tulemaan toimeen muiden kanssa.
– Kaikkien eliöiden pitää kyetä rinnakkaiseloon. Se on yhtä olennainen kysymys kuin se, miten hankkia ruokaa tai miten päästä lisääntymään. Ne ovat olennaisia myös, mutta yhtä olennainen on se, että miten elää yhdessä muiden kanssa.
Evoluutiossa eri eliöille on kehittynyt erilaisia mekanismeja vastata yhteiselon kysymykseen. Muun muassa ihmisille ja linnuille empatia on tämä mekanismi.
– Myös muurahaisilla on havaittu käyttäytymistä, jota voisi pitää empaattisena, mutta jota empatian sijaan ohjaa kuitenkin jokin toinen vastaava mekanismi. Ne saattavat pelastaa lajitovereitaan henkensä uhalla. Toisaalta ne saattavat suhtautua välinpitämättömästi niihin, jotka eivät kuulu samaan yhteisöön.
Tunteet vaikuttavat aina päätöksentekoon.
Keto huomauttaa, että muurahaisten yhteisöt saattavat kuitenkin olla aivan valtavia, useiden eri yhdyskuntien muodostamia megayhteisöjä. Toisekseen muurahaisten ”empatiamekanismeista” ei myöskään tiedetä paljoa.
– On tunnistettava rajallisuudet siinä, miten pystytään tutkimaan ihmisestä näinkin kaukana olevia eliöitä. Se tieto, mitä saadaan tieteellisin metodein, on aina vaillinaista.
Lintujen ja ihmisten empatialla on Kedon mukaan yhteinen evolutiivinen historia, eli se on varsin vanhaa perua.
– Voi olla mahdollista, että mekanismit ovat kehittyneet rinnakkain, mutta todennäköisempää on, että lintujen ja nisäkkäiden empatialla on sama juuri.
Empatia auttaa ekokriisiin sopeutumisessa
Keto kyseenalaistaa ajatuksen, että empatia pystyttäisiin sijoittamaan vain yhteen tiettyyn kohtaan ihmisessä, kuten esimerkiksi peilisoluihin, jotka auttavat meitä mukautumaan toisten tunteisiin.
– Kannatan kokonaisvaltaisempaa suhtautumista, jossa empatiaan osallistuvat aivot kokonaisuudessaan ja myös muu keho. Empatialla on tärkeä rooli eettisen tiedon muodostamisessa ja toisen erilaisuuden tunnistamisessa. Se luo myös motivaation auttaa, ja toisaalta aversion, vastenmielisyyden toisen vahingoittamista kohtaan.
Kedon mukaan tätä vastenmielisyyttä vaimennetaan esimerkiksi sodassa tai eläinteollisuudessa lisäämällä perusteluja vahingoittamisen välttämättömyydestä tai luomalla emotionaalista ja fyysistä etäisyyttä vahingoittamisen kohteeseen.
– On myös havaintoja, että jos joutuu tekemään työssään väkivaltaa joitain kohtaan, niin sillä voi olla empatiaa yleisesti heikentävä vaikutus, mutta täysin kontekstiriippumatonta empatiasta ei koskaan tule. Toki traumat voivat luoda pysyvämpiä tai pitkäaikaisempia esteitä empatian kokemiselle, mutta usein kyse on siitä, keitä päästetään empatian piiriin.
Voidaanko ajatella, että empatialla on tärkeä rooli myös siinä, miten ihminen sopeutuu ekokriisin? Muiden eliöiden arvon tunnustaminen kun edesauttaa ihmislajin omaakin selviytymistä.
– Se on aika lailla väitöskirjani aihe. Kun elämme myös monilajisissa yhteisöissä, niin olemme väistämättä vuorovaikutuksessa myös muun luonnon kanssa. Empatian rajat eivät ole niin jyrkkiä kuin monet ihmisen luomat kategoriat ihmisten välisiin suhteisiin ja suhteessa muuhun luontoon. Varmasti empatiaa on helpompi tuntea kaltaisiaan kohtaan, mutta ei ole mitään syytä, miksi se taianomaisesti pysähtyisi ihmiseen.
Kedon mukaan ei ole myöskään erityistä syytä, miksi empatiaa voisi kokea vain tiettyä määrää ihmisiä kohtaan. Empatia on taito kuten puhuminenkin.
– Ei puhekyky lakkaa sadannenviidenkymmenenensimmäisen ihmisen kohdalla, Keto viittaa Dunbarin lukuun.
Dunbarin lukua 150 on pidetty teoreettisena maksimina niiden ihmisten lukumäärälle, joihin ihmisellä voi olla pysyvä sosiaalinen suhde.
– Tosin voi olla, ettei sitten enää huvita puhua.
lehti 