– Ihmisillä on yllättävän lyhyt poliittinen muisti, Talouskuri tuli Suomeen -kirjan (Vastapaino 2023) toimittanut sosiologian apulaisprofessori Janne Autto Lapin yliopistosta vastaa kysymykseen siitä, miksi tällainen kirja oli tarpeen tehdä.
Vertaisarvioitu teos koostuu useiden eri alojen tutkijoiden artikkeleista. Siinä käsitellään talouskuria niin retoriikan, poliittisen kamppailun, ekologian, tasa-arvon, hoivan kuin lapsiperheidenkin näkökulmasta.
– Halusin tuoda talouden takaisin yhteiskuntaan. Se esitetään usein omalakisena voimana, johon ei voi sosiaalisella toiminnalla vaikuttaa tai ei pitäisi. Kyse on kuitenkin siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa halutaan viedä, millaista yhteiskuntaa rakentaa.
Autto haluaisi talouskeskustelun olevan monipuolisempaa.
– Paljon käytetään myös sellaisia yksinkertaistuksia ja metaforia, että ne tuntuvat demokratian kannalta suorastaan ongelmallisilta. Asioista ei puhuta ihan avoimesti.
Menetetty vuosikymmen
Auton mukaan varsinkin Sipilän hallituksen aikana, tai oikeastaan siitä lähtien, julkisessa puheessa on nojauduttu vahvasti finanssialan ekonomisteihin asiantuntijoina.
– Talous on kuitenkin myös yhteiskuntapolitiikkaa. Se vaikuttaa muihinkin politiikan sektoreihin ja sitä kautta ihmisten elämään.
Hän painottaa kirjassaan monitieteisyyttä. Esimerkiksi ilmasto- ja talouskeskusteluja käydään yhä pitkälti erillään.
Auton mukaan luonnontieteilijät tulisikin kutsua mukaan arvioimaan sitä, mitä tietty politiikka tarkoittaa ekologisen jälleenrakennuksen tai maapallon kantokyvyn näkökulmasta. Hän on iloinen siitä, että tähän teokseen osallistuivat myös BIOS-tutkimusyksikön tutkijat.
– Talouskurin vuosikymmentä (2010-lukua) kutsutaan ilmaston näkökulmasta menetetyksi vuosikymmeneksi. Kriisiaikoina monista keskeisistä yhteiskunnallisista päämääristä tulee ikään kuin hyvien aikojen luksusta.
Miljardiluokan möhläyksiä
Vuosikymmen menetettiin myös taloudellisesti ja sosiaalisesti. Ei niinkään kriisin vuoksi, vaan kriisin varjolla harjoitetun talouspolitiikan. Talouskuri kiihdytti taloudellista eriarvoisuutta.
Talouskurilla on luokka ja sukupuoli.
Kirjassa otetaan esimerkiksi Iso-Britannia, jossa vuosien 2009–2013 välisenä aikana köyhimpään 10 prosenttiin kuuluvien ihmisten tulot laskivat 38 prosenttia, kun taas tuhannen rikkaimman joukkoon kuuluvien varallisuus kasvoi 138 miljardilla eurolla.
”Hallitus leikkasi sosiaalimenoistaan 75 miljardia puntaa ja lähes 600 000 julkisen sektorin työntekijää menetti työpaikkansa. Samaan aikaan kotitalouksien toimeentuloa vaikeutti reaalipalkkojen pieneneminen lähes kymmenellä prosentilla.”
Ihmisoikeusrikkomuksia
Kaiken tämän seurauksena köyhyysrajan alla elävien työssäkäyvien perheiden määrä viisinkertaistui 1970-lukuun verrattuna. Irlannissa leikattiin julkisen sektorin palkkoja miltei viidenneksellä.
Paljon kauniimpaa luettavaa eivät ole Italian tai Kreikan hallitusten talouskuritoimet. Kirjassa kerrotaan, miten Euroopan neuvoston komitea antoi Kreikalle huomautuksen siitä, että leikkaukset rikkovat ihmisoikeuksia. YK puolestaan katsoi Kreikassa tehtyjen päätösten syrjineen naisia. Talouskurilla on luokka ja sukupuoli.
Kuten hyvin tiedetään, talouskurimaiden joukkoon liittyi myös Suomi. Esimerkeistä ei ole pulaa, mutta hieman yllättäen Autto toteaa niiden esiin kaivamisen jälkikäteen olleen työn ja tuskan takana. Tehtyjä toimia ja niiden seurauksia tulisi kirjata systemaattisesti ylös silloin, kun asiat tapahtuvat.
Journalistit myötäilevät eliittejä
Teoksen ydinviesti on, ettei talouskurissa ole kysymys pakon edessä toteutetusta talouspolitiikasta, millaisena media sen haluaa esittää.
Timo Harjuniemen mediaa käsittelevä artikkeli toteaa suomalaisten journalistien omaksuneen pitkälti eurooppalaisia eliittejä myötäilevän tavan puhua taloudesta. Emmekö todellakaan pysty parempaan?
– Harjuniemi tuo hyvin esille sen, että on ymmärrettävä mediakentän muutosta ja eri kehityskulkuja pidemmältä aikaa. Ei riitä, että on yksi Thatcher, joka runnoo sen politiikan läpi. On keskittymiskehitys ja on yhä aikataulutetumpi toimittajan työ, jossa on helpointa tukeutua samoihin asiantuntijoihin kuin koko muukin mediakenttä. Ja jos jostain asiasta on vahva poliittinen konsensus, on toimittajalle uskottavuuden kannalta riski nostaa esille toisenlaisia näkemyksiä. Olisi hyvä huomata, että vallitseva ajatus taloudesta on vallitseva juuri siksi, että sitä tuotetaan ja pidetään yllä.
Siis te lapset ja vanhukset…
On talouskuria toki kritisoitukin, kirjan mukaan erityisesti Sipilän hallituksen aikana. Esimerkiksi indeksisidonnaisten leikkausten moitittiin kohdistuvan jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin ihmisryhmiin. Ne tuottivat – ja tuottavat – kärsimystä muun muassa ”pienituloisille, lapsiperheille, työttömille, vanhuksille, sairastaville ja naisille”.
Leikkausten välttämättömyyttä perusteltiin rinnastamalla julkinen talouspito kotitalouteen ja valtionvelka tulevilta sukupolvilta syömiseen. Teoksessa tuodaan hyvin esille, että taantuman keskellä tehdyt julkisen talouden menoleikkaukset voivat kuitenkin syventää ja pidentää taantumaa, tuottavuuskehitystä ja talouskasvua.
Myös talouskuriin sisältyvä ajatus, että talouskriisistä selviämiseksi veroja tulisi pikemminkin keventää kuin kiristää, osoittautuu harhaanjohtavaksi. Niin ikään velkaantumista paljon pahempaa tulevilta sukupolvilta syömistä voi olla valtion omaisuuden myyminen.
Kummallinen velkasuhde
Talouskurin välttämättömyyttä perustellaan pitkälti julkisella velalla. Suomalaisten velkahysteria on eurooppalaisittain poikkeuksellinen piirre.
– Olin juuri Lontoossa vierailemassa Queen Mary University of London -yliopistossa ja puhuin suomalaisten oudosta suhteesta velkaan. Paljon on käytetty ”Kreikan tie” -metaforaa. Se herätti yleisössä suurta hämmennystä, koska Suomella on vähemmän valtionvelkaa kuin euromailla keskimäärin.
”Kivun pitää näkyä ja kuulua.”
Janne Autto kirjoittaa yhdessä Jukka Törrösen kanssa, että kun velasta tehdään turvallisuuskysymys, siitä tulee ensisijainen prioriteetti.
– Se ajaa muiden kysymysten ohi ja oikeuttaa itsensä.
Sosiaalisuus todellakin kuoli
Parhaillaan Autto tekee tutkimusta siitä, miten vuoden 2015 talouspuhe eroaa 1990-luvun laman aikaisesta retoriikasta. Hän ei mielellään puhu keskeneräisestä tutkimuksesta, mutta suostuu jakamaan yhden silmiinpistävän havainnon.
– Vielä 1990-luvulla puhuttiin paljon sosiaalisesta, että tällainen päätös ei ole kovin sosiaalinen. Kun on puhuttu sosiaalisen kuolemasta, niin ainakin se tuntuu kadonneen poliittisesta retoriikasta.
Autto sanoo, että vaikkapa Kreikan inhimillisestä tragediasta puhuminen tuo hänelle yhä kylmät väreet.
– Ja tulee mieleen myös se, miten Suomessa puhuttiin törsäilystä. Sitä pyrin valottamaan, että talouskurilla on aina myös tämä inhimillinen puoli elettynä ja koettuna. Että tulisi esiin myös se talouskurin kanssa eläminen, mitä se on.
Autto huomauttaa, että leikkauspäätöksistä puhutaan ”kovina” myös siitä syystä, että inhimillisen hädän viestiminen on sijoittajille ja luottoluokittajille viesti hyvästä politiikasta.
– Kivun pitää näkyä ja kuulua.
Tälläkin hetkellä ollaan tilanteessa, joka muistuttaa kovasti aikaa ennen vuoden 2008 talousromahdusta. Teoksessa kysytään aiheellisesti, onko oikein vyöryttää finanssijärjestelmän kulut kaikkien maksettaviksi, kun pankit kaatuvat, vaikka kaikilla ei järjestelmässä koskaan ole minkäänlaista voiton mahdollisuutta.
lehti 