Ohjelmistoasiantuntija Alex Ansamaan Pelintekijä oli viime vuoden omaperäisin suomalainen jännityskirja. Esikoisteoksessa oli hylätty miltei kaikki trillerien ja dekkarien vakiintuneet kaavat. Siinä mullistavia uudenlaisia aseita kehittävän yhtiön ohjelmistoasiantuntija Marko Karhu pakotettiin mukaan tosielämän pakohuonepeliin, jonka panoksena oli terrori-iskujen estäminen. Haasteet olivat älyllä ratkaistavissa.
Jatko-osa Sakaali on perinteisempi trilleri. Marko Karhu vedetään taas mukaan kuolettavaan peliin, joka vie hänet Brysselin kautta Hizbollahin vangiksi Libanoniin ja Kyprokselta Viron kautta loppupeliin Uttiin. Tai pikemminkin erävoittoon, sillä Karhua piinaava Shakkimestari on edelleen elossa. Marko Karhu ei tiedä, miksi juuri hänet on valittu, mutta uusia juonia on luvassa.
Perinteisemmällä tarkoitan sitä, että Sakaalissa älyllinen ongelmanratkaisu pitkälti väistyy hurjan toiminnan ja epäuskottavien pelastumisten tieltä. Marko Karhu ei esimerkiksi ole koskaan lentänyt helikopteria, mutta onnistuu silti kovassa myrskyssä laskeutumaan sillä turvaan yhdessä teoksen käännekohdassa.
Mutta ei valiteta siitä. Tietty yliampuvuus on rakennettu sisään koko lajityyppiin, kirjojen lisäksi elokuviin. Alan aloittelijana Ansamaalla on perusteet hyvin hallinnassa. Sakaalissa on niin paljon adrenaliinia, että jos se olisi konkreettista ainetta, sormet olisivat adrenaliinista tahmeat kirjan lukemisen jälkeen. Joltain tältä tuntui Ilkka Remeksen ensimmäisten kirjojen lukeminen kauan sitten.
Sakaali ei ole jännitystä vain jännityksen vuoksi. Niin kuin moni muu, hän kirjoittaa tekoälyn ja aivan uudenlaisten asejärjestelmien mahdollisuuksista ja niiden muodostamista uhkakuvista. Niistä suurin on kysymys itsenäiseen päätöksentekoon pystyvistä tappokoneista, joita Ansamaan mukaan on jo koekäytössä Ukrainassa.
”Olemme ihmiskuntana vakavien moraalisten kysymysten äärellä. Annammeko tulevaisuudessa koneille vallan päättää elämästä ja kuolemasta?” hän kysyy Sakaalin jälkisanoissa. Ansamaa pitää todennäköisenä, että niin tulee käymään.
Niinpä. Jos jokin tuhokone on olemassa, sitä myös käytetään ennen pitkää. Sellainen on ihminen.
Ennen kuin itsenäiseen toimintaan pystyviä aseita käytetään Utissa, Ansamaa vie lukijan dystooppiselle, mutta samalla fantastiselle matkalle. Se lähtee liikkeelle syyskuusta 2024, jolloin Israel tappoi useita terroristijärjestö Hizbollahin johtajia ja haavoitti tuhansia räjäyttämällä heidän käyttämiään hakulaitteita. Liikaa juonia paljastamatta voi sanoa, että Marko Karhua syytetään yllättäen yhteydestä iskuun, ja sitten paljastuu, että vastaavanlaisia murhia voisi tehdä käytännössä jokaisessa eurooppalaisessa kodissa.
Tämä tieto vie Karhun Brysseliin Natoon, jolta matkalta hänet siepataan ja Sakaali kääntyy toimintaromaaniksi. Hizbollahin vankina hän tapaa Sakaaliksi kutsutun brittiagentin, jolla lienee rooli myös tulevissa osissa.
Tulevaisuuden, todennäköisesti hyvin lähitulevaisuuden, aseiden lisäksi Alex Ansamaa kirjoittaa maailmaa epävakauttavasta ”konsortiosta”, joka kuulostaa ensin salaliittoteorialta. Mutta kun ajatellaan pelkästään Donald Trumpin MAGA-hallintoa, Ansamaa voi olla pelottavan lähellä sitä, mitä tapahtuu juuri nyt.
Pelintekijä lupasi paljon. Sakaalilla Alex Ansamaa astuu siihen Suomen parhaiden ajankohtaistrilleristien joukkoon, johon kuuluvat Helena Immonen ja Aamos Honka unohtamatta vanhoja konkareita Ilkka Remestä ja Taavi Soininvaaraa. Seikkailu, teknologian tuntemus ja asiantunteva tulevaisuuden, osin jo nykyisyyden, hahmottaminen tekevät valtavan vaikutuksen, kun ne yhdistyvät osaavissa käsissä.
Alex Ansamaa: Sakaali. 418 sivua, Docendo 2026.
lehti 