Sirpa Puhakka arvioi, että kolmeen suurimpaan puolueeseen ollaan tyytymättömiä, koska ne eivät ole onnistuneet uskottavasti vastaamaan asioista, jotka vuodesta toiseen ovat ihmisille tärkeimpiä. Ykkösenä on työttömyys ja työllisyyden hoitaminen.
– Ihmiset pelkäävät yhä työpaikkansa puolesta, vaikka pahimmat painajaiset työttömyyden kasvusta eivät toteutuneet.
Lisäksi on kymmeniä tuhansia pitkäaikaistyöttömiä ja heidän läheisiään. Se on valtava määrä ihmisiä, jotka elävät jatkuvassa epävarmuudessa, hän sanoo.
– Hallituksella ei ole näyttää tekoja, joista syntyisi työpaikkoja ja pitkäaikaistyöttömät työllistyisivät.
Seuraavana listalla on terveys.
– Hoitotakuu toimii jossain määrin, mutta silti ihmiset kokevat, että terveyskeskukseen on vaikea päästä. Hallituspuolueet ovat vääntäneet keskenään terveydenhuollon hallintomalleista eivätkä ole kyenneet parantamaan terveydenhuoltoa.
Vasemmiston kannattajien listalla ylös nousevat perusturva ja yksittäisistä palveluista vanhusten huolto.
– Mitä näille on tehty? Lista on tosi lyhyt.





