Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut Kannonkoskella sijaitsevan Piispalan nuorisokeskuksen johtajan ja kiinteistöpäällikön sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Molemmat saivat 30 päiväsakkoa ja maksettavaa tuli yhteensä 1 620 euroa. Työtapaturmassa loukkaantunut koululainen oli päässyt korvauksista sovintoon työnantajan kanssa ennen oikeudenkäyntiä.
Kaksi vuotta sitten sattuneessa työtapaturmassa kolme karstulalaista peruskoululaista oli työelämään tutustumisjakson (TET) aikana siirtämässä yli 500 kilon kuormaa traktorin etukuormaimen nostohaarukoilla keskuksessa olevan jäähallin sisäpuolelle. Karkaistua lasia sisältävä laatikko oli pudonnut yhden koululaisen jalan päälle, jolloin hänen nilkastaan oli murtunut kehräsluu.
Koululaiset olivat olleet aluksi purkamassa rekka-autosta kuormaa nuorisokeskuksen huoltomiehen opastuksella, mutta jäivät lopulta keskenään jatkamaan työn loppuun. Työsuojeluviranomaisen mukaan nuorilla alle 16-vuotiailla koululaisilla ei olisi lain säännösten mukaan saanut lainkaan teettää näin vaarallista työtä etenkään ilman välitöntä valvontaa.
Käräjäoikeuden mukaan valvontavastuu TET-harjoittelun aikana tehtävästä työstä ja sen ohjaamisesta kuuluu nuorisokeskuksessa työnantajan edustajina toimiville vastaajille.
Työsuojeluviranomainen korostaa että TET-harjoittelu työpaikoilla organisoidaan mahdollisimman hyvin ja turvallisella tavalla ja koulutetaan ja opastetaan työnohjaajina toimivat henkilöstön jäsenet vastuullisesti tehtäviinsä.






