Pääkaupunki La Pazia puhtaana pitävät bolivialaisnaiset haluaisivat saada tunnustusta työstään ja jonkinlaisen virallisen aseman. Kaupunkilaiset hädin tuskin huomaavat kierrättäjänaisia kiirehtiessään heidän ohitseen.
Vaitonaisina naiset availevat kaupungin jäteastioiden raskaita kansia. Roska-astiat ovat korkeampia kuin niiden sisältöä perkaavat naiset.
Penkojat kaivelevat lajittelemattomia jätteitä kotitekoisilla pitkällä puukahvalla varustetuilla koukuilla, ja yrittävät välttyä lasinsirpaleilta. He etsivät muoviastioita, paperia, kartonkia ja alumiinitölkkejä.
Ohi kävelevät ihmiset välttävät katsomasta heihin ja joskus kiertävät kauempaa. Kierrättäjät tuntevat ihmisten välinpitämättömyyden ja suoranaisen torjunnan, mutta selviävät siitä vuosien ja sukupolvien mittaan kertyneellä rohkeudella. He vakuuttavat itselleen, että heillä on arvokas ammatti, kutsumus suorastaan.
– Ihmiset kutsuvat meitä likaisiksi sioiksi, ja nöyryyttävät meitä, emmekä me voi koskaan vastata samalla mitalla, Rosario Ramos sanoo. Kuudentoista ikäinen tyttö erottelee jätteistä kierrätyskelpoista tavaraa äitinsä Valeriana Chacollan, 58, kanssa.
Jäte on arvokasta
YK:n tutkimus itsensä työllistävistä Bolivian naisista kertoo, että he yleensä kuuluvat alkuperäiskansaan ja heillä on peruskoulutason koulutus. Bolivian 12,2 miljoonan väestöstä 41 prosenttia määrittelee itsensä alkuperäiskansaan kuuluvaksi, ja kaupunkilaisista 26 prosenttia on köyhiä ja 7,2 prosenttia äärimmäisen köyhiä. Useimmat katujen kierrättäjänaiset kuuluvat viimeksi mainittuun ryhmään.
La Pazin heinäkuisessa talviyössä naiset ovat lähes näkymättömiä kerääntyessään Plaza Avaroan kulman roskasäiliöiden ympärille. Tori sijaitsee Sopocachin kaupunginosassa, jossa asuintalot ja virastorakennukset seisovat pankkien, supermarkettien ja muiden yritysten tilojen väleissä.
Tori on hyvä paikka roskien läpikäymiseen. Säiliöistä löytyy paperia, sanomalehtiä, muovia ja alumiinitölkkejä. Jätteitä on paljon.
Naiset tekevät työtään hiljaisuudessa, joka rikkoutuu, kun kaupungin siivoojat ilmaantuvat paikalle ja häätävät roskien keräilijät. Siivoojat kilpailevat jätteistä naisten kanssa, sillä hekin myyvät löytämäänsä kierrätyskelpoista ainesta kierrätysyhtiöille. Jätteen arvo näkyy kristallinkirkkaasti.
Kilpailutilanne kaupungin siivoojien kanssa on yksi lukuisista syistä, jotka ovat pakottaneet epäviralliset roskienkeräilijät järjestäytymään yhdistykseksi nimeltään EcoRecicladoras de La Paz.
– Meitä kuunnellaan vain kun me järjestäydymme, yhdistyksen sihteeri María Martínez, 50, sanoo. Yhdistyksessä on 45 jäsentä, naisten lisäksi myös jokunen mies.
Kierroksella joka ilta
Boliviassa jätteitä ei kodeissa tai toimistoissa lajitella kierrätyskelpoisiin ja -kelpaamattomiin. Lajittelun hoitavat yksityiset kierrätysyhtiöt, jotka ostavat raakamateriaalinsa epävirallisilta jätteiden keräilijöiltä.
Martínez lähtee kierrokselleen joka ilta.
– Olin kotiapulainen, kunnes täytin kolmekymmentä. Tyttäreni syntymän jälkeen en enää saanut töitä. Aloin kerätä muovipulloja, vaatteita ja kenkiä, ja myin niitä tehtaille. Mutta sitten tulivat kierrätysyhtiöt, ja ne polkivat hinnat todella alas, Martínez valittaa.
Roskien keräämisen ja kierrätyskelpoisen aineksen myymisen välillä kuluu kolmisen kuukautta. Martínez kerää materiaalit, ottaa selkäänsä noin seitsemän kilon kantamuksen ja kävelee kolme kilometriä paikkaan, johon varastoi saaliinsa. Hän kerää sinne tavaraa, kunnes sitä on tarpeeksi myytäväksi kierrättäjälle.
– Yhtenä vuotena keräsin 200 kiloa metallijätettä ja myin sen 150 bolivianolla (19 euroa).
Ongelmana kuitenkin on, että kierrätysyhtiöt ostavat mieluiten tavaraa tonneittain. Naisten on mahdotonta yltää sellaisiin määriin.
Sukupolvesta toiseen
María Martínez on roskien kerääjänä jo toista sukupolvea. Hänen äitinsä Leonor Colque täyttää kahden vuoden päästä kahdeksankymmentä. Äiti on seulonut roskia kaatopaikoilta ja kaduilta neljän vuosikymmenen ajan. Hänellä on selässään kangaspussi, jossa hän kantaa paperia ja muoviroskaa.
– Lasten pitäisi pysyä koulussa, sillä tämä työ ei sovi nuorille tytöille, Colque sanoo apeana. Hän ei itse voinut lähettää yhtäkään tytärtään opiskelemaan opettajaksi, kuten olisi toivonut.
Valeriana Chacolla on perheensä elättäjä, kuten ovat melkein kaikki muutkin naispuoliset jätteiden kerääjät. Hänen bussinkuljettaja-aviomiehensä joutui terveyssyistä työttömäksi ja nykyään työskentelee vain satunnaisesti hitsaajana, muurarina tai puuseppänä.
Chacollan tytär Rosario vaatii yleistä asennemuutosta, kunnioitusta keräilijöiden tekemää arvokasta työtä kohtaan.
– Me keräämme kierrätyskelpoista jätettä, eikä se ole roskaa, Rosario painottaa.
Turvana Herra ja työliivi
Angelica Yana, 63, lähtee kotoaan kolmelta aamulla, jotta saisi kerättyä riittävästi muurariksi opiskelevan poikansa ja sairaan miehensä tarpeisiin. Hän uhmaa La Pazin reuna-alueen Achachicalan pikkutuntien vaaroja, eikä pelkää.
– Minä kuljen Herra sydämessäni, hän auttaa aina. Minulle ei koskaan ole tapahtunut mitään, Yana sanoo.
Alberta Caisana, 70, sen sijaan on saanut kaupungin siivoojat kimppuunsa. Nykyään hän kantaa La Pazin ympäristöviraston myöntämää henkilötodistusta ja työliiviä, jonka ovat lahjoittaneet Ruotsin ja Sveitsin kehitysaputyöntekijät.
Univormu ja henkilötodistus tuovat Caisanalle symbolisen suojan ihmisten välinpitämättömyyttä ja paikallisviranomaisten aggressioita vastaan.
Yhteiskunnasta poistettu tavara
Anahi Lovera olisi halunnut jatkaa yliopisto-opintojaan, mutta 32-vuotiaana yhden tyttären äitinä ja perheen leiväntuojana hän yhdistää muovipullojen keräämisen hanttihommiin rakennuksilla. Loveran työ näyttää sujuvan hyvin, mutta kierrätystavaran ostajien kanssa tilanne on toinen. Ostajat mittaavat lastit kevyemmiksi kuin ne ovat, jotta voisivat maksaa vähemmän.
– Yhteiskunta ei huomioi tätä sektoria, sillä me työskentelemme jätteiden eli yhteiskunnasta poistetun tavaran parissa. Sen tähden tätä työtä ei arvosteta, kansalaisjärjestö Redcicla Bolivia-Reciclaje Inclusivon toiminnanjohtaja Barbara Giavarini sanoo.
Giavarinin mukaan ihmiset voisivat tunnustaa ruohonjuuritason kierrättäjien työn arvon esimerkiksi itse lajittelemalla jätteensä ja toimittamalla ne suoraan kerääjille sen sijaan, että paiskaavat ne kaatopaikoille sekoittumaan kierrätyskelvottomaan roskaan.
Toivo elää
La Pazin ekokierrättäjien presidentti Sofia Quispe pitää ajatusta paikallisten asukkaiden tarjoamasta lajitteluavusta hyvänä.
Quispe on 42-vuotias kolmen lapsen äiti. Useimpien kerääjäkollegoidensa tavoin hän kävelee joka yö alkuperäiskansalle ominaisiin leveäleiriseen hattuun ja hameeseen sonnustautuneena muutamia kilometrejä roskalaatikkoja etsien. Tänä yönä hän ei löydä tavallisesti Avenida 6 d Agosto -kadulla sijaitsevaa roskista, sillä se on siirretty toisaalle.
Aikoinaan Sofia Quispe oli ammattitaitoinen ompelija pienissä perheyritysten tekstiilitehtaissa Brasilian São Paulossa. Hän joutui sairauden takia palaamaan Boliviaan, jossa hänellä ei ollut varaa ostaa ompelukonetta ja kankaita. Lisäksi bolivialaiset olivat kiinnostuneempia ostamaan halpoja salakuljetettuja tuontivaatteita kuin Boliviassa valmistettuja.
Leonarda Chávez, 72, kerää kierrätysmateriaaleja joka päivä tyttärensä Carla Chávezin, 42, ja tyttärentyttärensä Maya Muga Chávezin, 25, kanssa. Perheen matriarkka on tyytyväinen, sillä hänen unelmansa on toteutumassa: tässä kuussa tyttärentytär valmistui yliopistosta pääaineenaan liike-elämän sosiaalinen vastuu, aiempien kaupallisen ja insinöörikoulutuksen päälle. Tosin Boliviassakaan korkeakoulutus ei välttämättä takaa hyvää työpaikkaa.
Pimeyden ja ihmisten hylkäämien esineiden keskellä toivo elää ja Rosario Ramoksella on päämäärä.
– Menen opiskelemaan robotiikkaa, hän sanoo itsevarmana.
uutiskirje 
