Maastopalo tuhosi elokuussa lähes kokonaan Lahainan kaupungin Mauin saarella Havaijissa. Välittömiä syitä tuholle löytyy paljon: maasto oli kuivaa, voimakas tuuli puhalsi kohti kaupunkia, hälytysmerkkiä ei annettu, sammutusvettä ei ollut riittävästi, sammutushelikopterit eivät voineet lentää tuulen vuoksi.
Kymmeniä sähköpylväitä kaatui ja sähkölinjoja putosi maahan. Tätä pidetään hyvin todennäköisenä syttymissyynä 8. elokuuta alkaneelle palolle. Mauin piirikunta on nostanut korvauskanteen Hawaiian Electric -sähköyhtiötä vastaan. Kanteen mukaan yhtiö ei huolehtinut linjojen kunnossapidosta eikä ollut varautunut sulkemaan verkkoa huolimatta vaaraennusteesta.
Ilmastonmuutos vaikuttaa Havaijin sademääriin, mutta ei samalla tavalla koko osavaltioon. Kosteilla alueilla sataa entistä enemmän, kun taas kuivista alueista tulee yhä kuivempia. Koillispasaatin tuomat sateet pysähtyvät vuoriin ja jättävät katveeseen Lahainan kaltaiset seudut. Viime vuosien aikana ovat maastopalot Mauilla lisääntyneet, ja vaarallinen aika on kasvanut muutamasta kuukaudesta ympärivuotiseksi.
Esimerkki plantaasitaloudesta ja tuhokapitalismista.
Plantaasiviljelyn aika
Perustava syy Mauin länsiosan kuivuuteen löytyy kolonialismin historiasta. Samalla se kertoo tarinan, joka on toistunut monessa paikassa maapallolla.
Vielä 1800-luvun alussa Lahaina tunnettiin ”Tyynenmeren Venetsiana”. Alueella oli kosteikkoja. Alkuperäisasukkaat viljelivät leipäpuun hedelmiä, taaroa ja banaaneja sekä kasvattivat kaloja lammikoissa.
Yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset tulijat – joukossa lähetyssaarnaajia – ryhtyivät perustamaan plantaaseja, joilla viljeltiin sokeria ja ananasta. Alkuperäiset puut kaadettiin uusien janoisten kasvien tieltä. Esimerkiksi sokerikilon tuottamiseen tarvitaan 2 000 litraa vettä.
Vettä ohjattiin tunneleissa vuorilta plantaaseille, kaivoja porattiin, ojia kaivettiin ja tekoaltaita tehtiin. Maankäyttö muuttui kotitarveviljelystä monokulttuuriin. Joet kuivuivat. Karjan rehuksi alettiin kasvattaa afrikkalaisia heinälajeja kuten guineanheinää.
Muodollisesti itsenäinen Havaijin kuningaskunta joutui käytännössä länsimaisten liikemiesten käsiin. Vuoden 1840 perustuslailla Havaijista tehtiin ”kristillinen monarkia”.
Vuonna 1848 säädettiin laki, joka laillisti yksityisen maanomistuksen. Seuraavina vuosina suurin osa maista myytiin Yhdysvalloista tulleille siirtolaisille ja plantaasiyhtiöille. Alkuperäiskansalle jätettiin alle 5 prosenttia.
Vesivaroja ei yksityistetty, mutta tosiasiassa yhtiöt pääsivät maaomistustensa avulla määräämään myös niistä.
Vuonna 1875 Yhdysvallat salli tullittoman sokerintuonnin Havaijilta. Tämä kasvatti plantaaseja, ja niiden omistus keskittyi viidelle suurelle yhtiölle, joita kutsuttiin nimellä Big Five.
Liikemiesten valtaan
Vuoteen 1890 mennessä Havaijin alkuperäisväestö oli länsimaalaisten tuomien tautien takia vähentynyt 40 000:een, kun sen määräksi kolonialismin alkaessa on arvioitu 300 000:sta aina miljoonaan.
Havaijin viimeinen monarkki, kuningatar Lili’uokalani, alkoi osoittaa liiallista omapäisyyttä. Niinpä ryhmä amerikkalaisia liikemiehiä kaappasi vallan vuonna 1893. Kaappareita auttoi komppania merijalkaväkeä.
Perustetun Havaijin tasavallan presidentiksi valittiin ”ananaskuningas” James Dolen serkku Sanford B. Dole. Hallinto rakentui puhtaasti rasismille. Äänioikeus perustui omistukseen, mikä sulki suurimman osan alkuperäisväestöstä ulos. Plantaaseille oli tuotu työhön runsaasti japanilaisia, kiinalaisia ja filippiiniläisiä, mutta aasialaisille ei suotu äänioikeutta lainkaan.
Havaijin muodollinenkin itsenäisyys päättyi 1898, kun siitä tehtiin Yhdysvaltain siirtomaa. Ensimmäiseksi kuvernööriksi nimitettiin Sanford B. Dole. Osavaltion aseman Havaiji sai 1959.
Ananasviljelmillä käytettiin valtavasti torjunta-aineita, mikä myrkytti ympäristöä. Ympäristöongelmia aiheuttaa myös armeija; missään muussa osavaltiossa ei maapinta-alasta ole suhteellisesti niin paljon sotilaskäytössä kuin Havaijissa. Lisäpainetta ympäristölle aiheuttaa nopea väestönkasvu. Vuodesta 1970 väestö on kaksinkertaistunut nykyiseen 1,5 miljoonaan. Väestöstä 10 prosenttia kuuluu alkuperäiskansaan.
Plantaasitalous alkoi aikaa myöten hiipua, kun tuotanto- ja työvoimakustannukset nousivat. Yksi aikakausi päättyi, kun viimeinen sokeritehdas suljettiin 2016.
Turismi on viime vuosikymmeninä noussut Havaijin johtavaksi elinkeinoksi. Entisistä plantaasimaista tuli kiinteistökeinottelun kohteita. Vieraat heinälajit valtasivat kesannolle jätettyjä maita. Lahainankin lähellä kasvillisuus on ihmisenkorkuista kuivaa heinää. Afrikkalaisten heinälajien vallassa on nyt neljäsosa Havaijin maapinta-alasta.
Enää ei Mauin vesi mene plantaaseille. Suurin osa siitä menee luxusluokan turistikohteisiin, niiden golfkentistä ja uima-altaista pidetään huolta kuivanakin kautena. Saaren suurin vedenkäyttäjä on Grand Wailea -turismikeskus, joka käyttää saman verran vettä kuin 1 400 perhettä.
Havaijissa käytettävästä ruuasta 90 prosenttia on tuontitavaraa.
Tuhokapitalismi uhkaa
Viime vuosina havaijilaiset ovat ryhtyneet vaatimaan vesioikeuksiaan takaisin. Toissa vuonna ryhmä Mauin alkuperäisväestön pienviljelijöitä voitti oikeusjutun ja sai luvan palauttaa joen virtaamaan taaroviljelmille.
Kesäkuussa 2022 osavaltion vesikomissio päätti, että Mauin länsiosassa asukkaiden vedenkäyttö on asetettava etusijalle turistikohteisiin nähden. Oikeuksien haku päättyi 7. elokuuta, päivää ennen suurpalon alkua.
Nyt pelätään, että keinottelijat käyttävät luonnononnettomuutta hyväkseen ja alkavat kahmia maita sekä vesioikeuksia. Mikäli avustusten ja korvausten saaminen viipyy tavalliseen tapaan byrokratiassa, voi asukkaille tulla pakko myydä. Vastaavaa tapahtui New Orleansissa Katrina-myrskyn jälkeen 2005 ja Puerto Ricossa Maria-hurrikaanin jälkeen 2017.
Näin Mauista uhkaa tulla kolonialismin ohella esimerkki myös Naomi Kleinin termein tuhokapitalismista, poikkeusolojen käyttämisestä eliitin etujen kahmimiseen. Klein onkin itse viitannut asiaan yhdessä havaijilaisen professorin Kapua-ala Sproatin kanssa The Guardianiin kirjoittamassaan artikkelissa.
Havaijin kuvernööri Josh Green jäädytti suurpalon jälkeen poikkeustilaan vedoten vesikomission päätöksen. Vesikomissio antoi sitten West Maui Land Company -yhtiölle luvan täyttää jokivedellä turistikohteita palvelevat tekoaltaat. Vedenpuutteesta kärsivät siis asukkaat, ei turismi.
lehti 