Mitä tapahtuu kulissien takana Venäjällä?

Pintaa syvemmältä

Osaako teatterikriitikko arvioida myös mitä politiikan näyttämöllä ja kulissien takana tapahtuu? Tämä kysymys tuli mieleeni kun netistä näin, että Venäjän kestokriitikko Boris Kagarlitski opiskeli alun perin teatterikriitikoksi. Myös Yhdysvaltain arvostetuin liberaalinen lehtikolumnisti, The New York Timesin Frank Rich, toimi aikaisemmin teatterikriitikkona ja jotkut ovat arvelleet tämän auttaneen häntä tunnistamaan myös politiikan epätavallisempia juonenkulkuja.

Teatterikritiikin ohella Kagarlitski opiskeli myös marxilaisuutta, mutta ehkä väärällä tavalla, koska hänet erotettiin teatteri-instituutista vasemmistolaisen aikakauslehden toimittamisesta ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan neuvostovastaisesta toiminnasta. Niistä ajoista lähtien hän ollut ikuinen epäilijä, pesunkestävä vasemmistolainen. Hän on ollut monessa mukana, mutta ilmeisesti aina vähän ulkopuolinen. Hänen kirjoillaan Venäjän kehityksestä on luultavasti ollut enemmän lukijoita lännen vasemmistolaisissa piireissä kuin hänen kotimaassaan. Nykyään hän johtaa globalisaation ja kansalaisliikkeiden instituuttia Moskovassa. Viime viikolla Kagarlitski kävi Helsingissä esittelemässä Into-sarjassa ilmestynyttä pamflettiaan Neukkulaan ja takaisin ja puhumassa yliopiston Aleksanteri-instituutissa.

Ei ollut mikään yllätys, että hän oli kriittinen Venäjän nykyjohtoa kohtaan. Sen sijaan ehkä yllätti, että hän tuntui vieroksuvan Dmitri Medvedeviä enemmän kuin Vladimir Putinia, tämä siitä syystä, että nykyinen presidentti on tuonut edeltäjänsä valtiojohtoiseen hallintatapaan eräitä läntisiä uusliberalistisia piirteitä. Kagarlitskin mukaan presidenttiä lähellä olevat uusliberalistiset piirit ajavat samanlaista valtion menojen leikkaamista kuin Kreikassa ja Iso-Britanniassa ollaan tehty. Nämä miehet sanovat, että Venäjän vakavin ongelma on sen laiska väestö, joka vastustaa uudistuksia. He ovat jopa ehdottaneet työviikon kasvattamista 40:estä tunnista 60:een tuntiin. Kagarlitski oli ensin ajatellut tämän olevan lähinnä vain pelotusta, mutta myöhemmin hän päätteli, että tämä oli vakava ehdotus, joka tosin on herättänyt ay-liikkeen vastatoimintaan.

Nyt kiinalaiset yritykset ovat perustamassa tuotantolaitoksia Venäjälle, koska tietyillä aloilla työvoima on siellä halvempaa kuin Kiinassa.

Kagarlitski totesi Putinin ja Medvedevin nyt päättyvän vuosikymmenen olleen hänen kaltaiselleen tarkkailijalle ikävystyttävä ja vakaa jännittävän 1990-luvun jälkeen, mutta kansalaisille tämä vakaus on tietenkin mieleen.

– Kapitalismille, jonka Venäjä sai vuoden 1998 kriisin jälkeen, ei ole vaihtoehtoa, ei keskustella mistään toisesta tiestä. Nyt ei enää voida syyttää Neuvostoliittoa tämän hetken ongelmista. Nykyinen kapitalismi perustuu kyllä neuvostoajan resurssien käyttöön, mutta se toimii kapitalistisella tavalla ja globaalisen työnjaon puitteissa.

1990-luvulla muutokset olivat järjestään huononnuksia, mutta ainakin eliitin elintaso on sen jälkeen ollut nousussa. Köyhien kohdalla tilanne ei ole välttämättä parantunut.

– Köyhien joukossa on paljon niitä, jotka haluaisivat kuulua keskiluokkaan. Vanhan neuvostoajan intelligentsian jäsenet jatkavat kirjojen ja tietokoneiden tai teatterilippujen ostamista, vaikka heillä ei enää olisi varaa siihen. Mieluummin he jättävät syömättä. He toivovat kymmenen vuoden päässä kuuluvansa keskiluokkaan, ei ainoastaan kulttuurisesti, vaan myös sosiaalisesti.

Kagarlitskin arvion mukaan sosiaaliseen keskiluokkaan kuuluu tällä hetkellä noin 15 prosenttia väestöstä ja toinen mokoma on taloudellisesti köyhiä, mutta kuuluu kulttuuriseen keskiluokkaan.

Venäjällä on siten huomattava älyllinen potentiaali, jota ei täysin arvosteta. Maata onkin alettu ”tyhmistää” koulutustasoa alentamalla. Opettajien koulutusta halutaan vähentää ja luokkakokoja suurentaa.

Kommenttipuheenvuorossaan Aleksanteri-instituutissa tutkija Suvi Salmenniemi totesi luokkaan liittyvät kysymykset hyvin keskeisiksi Venäjällä. Sosiaalinen epätasa-arvo on kasvanut kasvamistaan. Miten ihmiset määrittelevät itseään on tärkeää, sen sijaan luokka-asemaa ei ole politisoitu. Kommunistit eivät ole pystyneet päivittämään luokkakäsitettään.

Kagarlitski ja hänen instituuttinsa avustavat ammattiyhdistyksiä varsinkin ulkomaalaisten omistamissa yrityksissä, esimerkiksi autoteollisuudessa. Kun työntekijät Fordin kokoonpanotehtaalla lähellä Pietaria menivät lakkoon, instituutti avusti heitä tutkimalla Fordin kustannusrakennetta eri maissa. Osoittautui, että Fordin tehtaissa Brasiliassa palkat olivat korkeammat kuin Venäjällä.

– Taistelemme brasilialaisten palkkojen puolesta, emme amerikkalaisten, Kagarlitski sanoo. (Mutta eivät ne USA:n palkat aina niin häävejä ole – BMW on rakentamassa tehtaan USA:han, koska palkat siellä ovat selkeästi alemmat kuin Saksassa.)

– Nyt kiinalaiset yritykset ovat perustamassa tuotantolaitoksia Venäjälle, koska tietyillä aloilla työvoima on siellä halvempaa kuin Kiinassa. Venäläiset autot ovat turhan kalliita, koska näissä tehtaissa on tuottamattomien ”valkokaulus”-työntekijöitten armeija, hän lisää.

Venäläiset tehtaat ovat usein vanhoja, ja useimmiten myös tehtaan työläiset – nuoret eivät juuri etsiydy teollisuuteen. Uusiakin tehtaita on, mutta matalan teknologian aloilla, kuten tiilitehtaat ja olutpanimot. Teollisuuden palkkataso on edelleenkin matala, koska pääoma on virrannut rahoitus-, kiinteistö- ja vakuutusaloille.

Esko Aho, jonka hallituksen aikana suuri käänne hyvinvointivaltiosta uusliberalismiin tapahtui Suomessa, varsinkin vuonna 1993 tapahtuneen verouudistuksen kautta, on nyt mukana kuvassa Venäjällä. Kreml on nimittäin päättänyt keskittää tutkimuksen uuteen Skolkovo-nimiseen tiedekaupunkiin. Tähän satsataan valtavasti rahaa, mutta Kagarlitski ei usko ideaan, koska alullepanijat eivät ymmärrä tutkimuksen luonnetta.

– Tutkijoita painostetaan lähtemään vakiintuneilta paikoiltaan, hylkäämään työyhteisönsä, luopumaan aloitetuista tutkimushankkeista ja muuttamaan uuteen ihmekaupunkiin, joissa heille on luvassa mukavat omakotitalot ja suuret palkat.

– Tällaisia tarjouksia lähetettiin myös ulkomaille siirtyneille tiedemiehille, mutta harva vastasi myönteisesti. Kirjeissä puhuttiin ainoastaan rahasta, taloista ja autoista, ei lainkaan tutkimuksista tai tutkijaryhmistä – eiväthän tutkijat kuitenkaan tee työtänsä yksin.

Nokia kuitenkin uskoo tähän hankkeeseen ja yhtiötä edustaa Skolkovon hallituksessa Esko Aho.