Kilpailua ja menestystä – keinoja kaihtamatta – ylikorostava aikamme ja tuossa arvoilmapiirissä hyvin sikiävä narsismi tuottaa paljon surullisia ihmiskohtaloita ja rikkoutuvia ihmissuhteita. Näitä ilmiöitä Lyytikäinen tarkastelee tarinassa, jossa on ohjaaja sekä parisuhdetta yrittävä laulajatar ja elähtänyt hitsari.
Ohjaaja Anna Lyydekken (Mari Posti) on aivan täydellinen ihminen ja erinomaisuudessaan täysin sokea muille ihmisille ja heidän murheilleen.
Laulajatar Mari (Natalil Lintala) on Lyydekkenin löytö. Mari rakastuu vuotavia ydinvoimaloita korjaavaan, parhaillaan kylläkin työttömään hitsariin Penaan (Tommi Raitolehto), jolla on viisivuotias poika Antti-Einari (Pete Koskinen).
Todellisuus ympäristökysymyksineen yrittää turhaan porautua haaveilijoiden maailmaan.
Lapsiaikuisia ja aikuislapsia
Marin ja luuseri-Penan suhde sahaa edestakaisin. Itsetunto-ongelmien parissa kamppaileva Mari kaipaa ihailua, lahjoja ja sankaruutta. Laulajatar elää pilvilinnoissa, kaukana realismista.
Penalla on pallo hukassa niin työelämässä kuin lapsen kasvatuksessa. Pojasta pitää tulla menestyjä, paras. Siksi isä valmentaa kuusivuotiasta poikaansa tiedoissa ja taidoissa määrätietoisesti kaiken aikaa.
Aikuisen kokoinen poikahahmo oli naseva ratkaisu, joka korostaa vinoa isäsuhdetta. Poika omii isäänsä, joka puolestaan aivopesee lastaan maailman parhaaksi kaikessa mahdollisessa.
Näytelmässä siis kaikki henkilöt ovat omalla tavallaan vinksahtaneita, enemmän tai vähemmän pois raiteiltaan.
Maria ei arkinen onni kiinnosta. Hän kaipaa lahjoja ja kimallusta elämäänsä. Sitä hän saakin, kun hämähäkkimies astuu kuvaan. Mutta lopulta sekään ei auta. Kuten niin usein nykyihmisillä, jotka haluavat kaikkea, mutta eivät lopulta tiedä, mitä todella haluaisivat.
Todellisuus pysykööt ulkona
Tätä parisuhdetta Lyytinen kuvaa taitavasti ja hauskasti. Natalil Lintalan laulutaidot siivittävät mukavasti tapahtumia.
Hämähäkkimiehen kostoa ei tässä voi paljastaa, mutta sen voi kertoa, että ihmemiehen myötä todellisuus ympäristökysymyksineen yrittää porautua haaveilijoiden maailmaan. Mutta narsismi ei päästä mitään läpi.
Ohjaaja Lyydekken osaa kaiken kaikilta aloilta eikä kaihda sitä myös sanoa. Postin luoma hahmo on vastenmielisin tyyppi mitä voi ajatella. Aggressiot herää häntä kuunnellessa.
Näytelmän loppupuolella alkaa jo murehduttaa, että tämä Lyydekkenikös tässä on ainut, joka jää porskuttamaan. Ja kyllä vaan, tavallaan jääkin. Tosin hän joutuu lopuksi itsenään esiintyneen Salla Paajasen haastattelemaksi ja siinä tästä superohjaajasta paljastuu uusi puoli.
Marin ja Penan parisuhdekomedia ja Lyydekkenin tarina ovat tavallaan kaksi erillistä juttua. Parisuhde kehittyy omia latujaan. Ohjaaja menee eteenpäin kuin juna. Toisaalta nämä maailmat täydentävät toisiaan, ja kuvaavat yhdessä hyvin sitä itsekästä esityselämää, johon yhä useampi miestä on sotkeutunut.
Hämähäkkimiehen kosto. Kirjoittanut ja ohjannut Anna-Elina Lyytikäinen, lavastus Anna-Elina Lyytikäinen ja Tuija Väänänen, puvut, videosuunnittelu Sanna Malkavaara. Kanta-esitys Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 23.3.
uutiskirje 
