Se vei tuhkatkin pesästä, on vanha suomalainen sanonta. Se pätee hyvin Valkeakosken Säterinä tunnetun kuitutehtaan pörssiomistajaan, pääomasijoittajaan First Alverstone Partnersiin.
Joulukuun 16. päivänä 2008 Valkeakosken kaupunkimiljööseen 1940-luvulta asti kuulunut Säterin tehdas meni konkurssiin. Kaatuessaan tehdas oli nimeltään Kuitu Finland Oy, jonka se sai 2007, kun sen omistuspohja muuttui ja siitä tuli pörssiyhtiö.
Säterillä 30 vuotta työskennelleellä prosessihoitaja Harri Asikaisella, 50, ei ole muuta kuin huonoa sanottavaa Säterin pörssiin menosta. Se oli heti alusta pitäen lopun alkua.
Kaukoaasialaisen sijoitusyhtiön otettua ohjat käsiin, tehdasta ei enää oikeasti kehitetty.
Asikainen sanoo, että tuotteet olivat kilpailukykyisiä ja tehtaalla olisi ollut tulevaisuutta, jos omistajalla olisi ollut siihen halua.
Säterin viimeisin innovaatio oli paloa hidastava kuitu, tuotemerkiltään Avilon Fr. Se olisi ollut Asikaisen mukaan myynnin lippulaiva edelleen, jos tehdas olisi pidetty pystyssä.
Säterin tietotaidon siirtäminen Aasiaan on se tavallinen tarina. Vuonna 2003 Kiinan Jianxiin rakennetulla Säterin kaltaisella tehtaalla sattui vuodesta 2007 olemaan sama pääomistaja. Se kopioi Valkeakosken tehtaalta kaiken mahdollisen tuotettavaksi Kiinassa.
Suomeksi sanottuna Valkeakosken tehdas oli vain ylimenovaiheen sijoitus- ja kuppauskohde. Asikaisen mukaan tietotaito ei riittänyt vaan samalla kupattiin myös kassavarat.
– Konkurssin välittömänä syynä oli se, että kassasta loppuivat yksinkertaisesti rahat. Siinä oli tällä aasialaisella omistajalla vahvasti sormensa pelissä. Vuosien myötä se kuppasi kaikin tavoin kaiken irtorahan pois täältä omiin taskuihinsa. Sitä rahaa ei jäänyt tehtaan kehittämiseen ja ylläpitoon. Varmaan se ihan laillisesti kaikki meni, mutta oli se melkoisen röyhkeätä omistajapolitiikkaa.
Kassavaratkin menivät Kiinaan.
– Käsittääkseni valkeakoskelaisen yksikön piti ostaa kiinalaisen yhtiön osakkeita, että se saatiin rahoitettua. Täällä sattui silloin olemaan kassassa rahaa. Samaan aikaan Säterille kyllä ruvettiin rakentamaan automaattista paalaamoa. Sitä varten jouduttiin taas täällä ottamaan velkaa. Vaikka kassassa oli rahaa, se haluttiin Kiinaan ja täällä piti ottaa velkaa.
Asikainen sanoo, että pörssiyhtiövaiheesta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Tosi asiassa päätösvalta oli karannut tehtaalta Aasiaan – eikä tehtaan säästämiseksi ollut mitään tehtävissä.
Konkurssipesä tarvitsisi jonkin verran pääomaa, että tehdasta pystyttäisiin jatkamaan.
– Eipä tuntunut olevan valtiovallallakaan haluja löytää siihen jatkajaa.
Asikainen kysyy ja ihmettelee, mikä vimma Suomessa oli 2000-luvulla myydä näitä valtionomistuksessa olleita yrityksiä ulkomaisille pörssiomistajille. Useiden tällaisten tehtaiden alasajojen ja konkurssien jälkeen ei voi muuta sanoa kuin että ei se ainakaan Suomen etu ole ollut.
lehti 