Tansania on Afrikan neljänneksi suurin kullantuottaja, ja kaivostoiminta vastaa lähes kymmenestä prosentista valtion bruttokansantuotteesta. Arvioidaan, että Tansaniassa yhdestä kahteen miljoonaa ihmistä harjoittaa pienimuotoista ja käsin tapahtuvaa kullankaivuuta. Lähes kolmannes käsinkaivajista on naisia, jotka joutuvat puolustamaan maanomistusoikeuttaan ja torjumaan rahoituksen puutetta ja syrjintää.
Epäreilu maailma
Neema Mushi pyyhkii hikeä pölyn peittämiltä kasvoiltaan ja iskee hakkunsa maahan. Pölypilvi laskeutuu hänen repaleisten vaatteidensa päälle, mutta nainen tuskin huomaa sitä. Viimeisen kahdeksan vuoden ajan hänen elämänsä Geitan kultakaivauksilla on ollut tätä – kaivamista, huuhtomista ja seulomista – sekä toivoa kultasuonen löytämisestä. Työ on raskasta ja vastuksia riittää.
Vuosia uurastanut Mushi ja kaltaisensa kullankaivajanaiset tasapainoilevat edelleen hengissä pysymisen partaalla.
– Haluan omistaa kaivaukseni, mutta tällä alalla naisia väheksytään, Mushi toteaa.
Mushilta on jopa anastettu kultahippu, jonka hän oli juuri löytänyt. Miespuolinen kullankaivaja vain tuli ja sanoi valtauksen kuuluvan hänelle, ja nappasi kullan Mushin käsistä. Mushi ei voinut mitään, sillä kaivosmaailma on epäreilu naisille.
– Kerran yritin yksin rekisteröidä kaivosvaltauksen. Virastossa virkailija vilkaisi minua ja sanoi, että tarvitsen aviomieheni luvan. Kun kerroin, ettei minulla ole aviomiestä, vaan kolme lasta ruokittavana, virkailija vain kohautti hartioitaan. Etsi sitten mieskumppani, hän sanoi ja hätisti minut ulos, Mushi kertoo.
Tuotantoketjun pohjimmaiset
Mushi työskenteli vuosikausia epävirallisesti kaivosten reuna-alueilla seuloen miespuolisten kaivajien hylkäämiä kiviä. Vailla kaivauslupaa ja omaa valtausta hänen oli turvauduttava välittäjiin, jotka ostivat kullan riistohinnalla.
– Ilman omaa valtausta olet heidän armoillaan. He voivat häätää sinut milloin tahansa, Mushi sanoo.
Tansanian kaivoslait periaatteessa sallivat naisten kaivausluvat, mutta käytännössä vain harva onnistuu sellaisen hankkimaan. Byrokraattinen prosessi on monimutkainen ja kustannukset korkeita.
– Suurin osa kaivausalueista osoitetaan miehille tai suurille yhtiöille. Naiset päätyvät usein työskentelemään lainamaalla tai työläisinä jonkun toisen valtauksella, kaivosaktivisti Alpha Ntayomba selittää. Hän on kansalaisjärjestö Population Development Initiativen johtaja.
Kullankaivuu edellyttää investointeja laitteisiin, mutta pankit näkevät naispuoliset kaivajat liian suurena riskinä. Naiset eivät saa lainoja, mikä lukitsee heidät vaarallisen ja heikosti palkatun työn kehään.
– Käsin kultaa kaivavat naiset ovat tuotantoketjun pohjimmaisina. He murskaavat kiviä ja huuhtovat malmia elohopean saastuttamassa vedessä, eli tekevät kaikkein raskaimpia töitä, mutta ansaitsevat vähiten ja ovat kaikkein altteimpia hyväksikäytölle, Ntayomba sanoo.
Tiukempi sääntely suojaisi naisia
Monille naispuolisille kullankaivajille myös seksuaalinen hyväksikäyttö on arkipäivää.
– Se on heille alalla toimimisen piilokustannus. Heidän on pakko tarjota seksuaalisia palveluita kaivosten omistajille tai välittäjille, Ntayomba kertoo.
Naiset eivät ilmoita häirinnästä, koska pelkäävät kostoa tai työpaikan menettämistä. Monet eivät tunne lakia eikä heillä ole oikeuden vaatimiseen tarvittavia tukiverkostoja.
– Tunnen naisia, jotka ovat saaneet potkut torjuttuaan miespuolisten kaivosomistajien lähentelyä, Ntayomba lisää.
Hyväksikäytön lisäksi naisia uhkaavat vakavat terveysriskit. Monet pesevät kultaa elohopealla vailla mitään suojavarusteita.
– Useimmat naiset eivät tiedä, miten vaarallista elohopea on. He sekoittavat sitä paljain käsin ja hengittävät myrkyllisiä huuruja altistaen itsensä ja lapsensa pitkäaikaisille terveysongelmille.
Ntayomban kaltaiset aktivistit vaativat muutosta asiaintilaan. Hänen järjestönsä on vaatinut tiukempaa sääntelyä, turvallisempia kaivostyökäytäntöjä ja taloudellisten mahdollisuuksien tasa-arvoa.
– Valtion täytyy tunnustaa, että naiskullankaivajat ovat alan avainpelureita. Heidän työnsä pitää saada muodollinen tunnustus, heille täytyy antaa turvallisuuskoulutusta ja taata heille laillinen oikeus valtauksiinsa. Teollisuus ei voi kukoistaa heidän kärsimystensä avulla.
Osuuskunta toi toivon
Kohentaakseen tilannettaan Neema Mushi on muodostanut muiden naiskullankaivajien kanssa osuuskunnan Umoja wa Wanawake Wachimbaji. Tansanian naiskullankaivajien yhdistyksen ja naisyrittäjille tarkoitettujen valtion tukiohjelmien avulla naiset ovat rekisteröineet pienen kaivausalueen sekä investoineet parempiin laitteisiin.
– Meidän piti todistella, että me kuulumme tänne. Aivan liian kauan naisia on kohdeltu vain avustajina, ei kaivajina, osuuskunnan perustajajäseniin lukeutuva Anna Mbwambo sanoo.
Ennen osuuskuntaa Mushilla oli vaikeuksia suoriutua lasten koulumaksuista, mutta ei enää. Toimeentulo on parantunut, mutta hän on löytänyt myös jotakin kultaakin arvokkaampaa – toivon.
Nyt Neema Mushi voi seistä oman kaivoksensa reunalla ja katsoa, kuinka kullankaivajatoverit työskentelevät omistamallaan maalla. Valtaus on pieni, mutta hänelle se edustaa jotakin suurempaa.
– Haluan tytärteni näkevän, että nainen voi tehdä mitä tahansa – tehdä työtä, omistaa ja menestyä, Mushi sanoo.
uutiskirje 