Suomalaisten vaiheista 1930-luvun Neuvostoliitossa on viime vuosina julkaistu monta tietokirjaa. Ne kertovat ihmisten mielivaltaisista pidätyksistä, näytösoikeudenkäynneistä ja teloituksista joukkohautoihin. Ensin löydettiin syylliset ja sitten keksittiin rikokset.
Kirsti Huurteen romaanissa Sirpin ja moukarin alla ei ole sinänsä nykylukijalle enää mitään uutta. Sen voima on siinä, että kirjoittaja koki itse, millaista elämä oli Stalinin vainojen aikaan ja miten usko työläisten omaan valtioon tuli murskatuksi. Romaanimuotoinen kertomus Huurteen yhdeksästä vuodesta Neuvostoliitossa ilmestyi jatkosodan aikana. Esipuhe on päivätty Aunuksessa 28.2.1942.
Jatkosodan jälkeen sensuuri astui voimaan. Kaikki Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita vahingoittavaksi koettu kiellettiin, mukaan lukien suuri joukko kirjoja. Sirpin ja moukarin alla oli poistetuin romaani yleisistä kirjastoista. Sen edelle kaikista kirjoista meni vain Hitlerin Taisteluni.
Sensuuria ja itsesensuuria kesti pitkälle 1980-luvulle siihen asti, kun olot Neuvostoliitossa alkoivat vapautua. Arkaluontoisia kirjoja oli sitä ennen mahdollista julkaista Suomessa vain Ruotsin kautta.
Kaarina-nimellä romaanissa esiintyvä Kirsti Huurre ei ollut loikkari. Hän muutti Neuvostoliittoon passin kanssa ja matkusti junalla Leningradiin. Mysteeriksi jää, miksi. Hänellä ei ollut punaista taustaa. Hänen isänsä oli liikemies ja ensimmäinen aviomiehensä piti lihakauppaa Helsingin keskustassa. Silti Kirsti/Kaarina jätti lapsensa Pojun omien vanhempiensa huostaan ja muutti Leningradiin lokakuussa 1932.
Ilmeisesti kommunistinen propaganda oli tehnyt häneen niin suuren vaikutuksen, että kaikki sai jäädä, kun tuli tilaisuus siirtyä utooppiseen työläisten paratiisiin.
Alussa kaikki meni hyvin. Romaanin Kaarina hurmaantuu suurkaupunki Leningradista, joka kuhisee kulttuuria ja elämyksiä. Kahviloissa syödään leivoksia.
Jo pian Kaarina tutustuu punakomentaja Kariin. Mennään naimisiin ja päästään kokonaiseksi kuukaudeksi lomalle Krimille. Tytär Pirjo syntyy.
Onni jää lyhyeksi. Kesällä 1933 alkavat suomalaisten pidätykset, teloitukset ja karkotukset Kaukasiaan. Myös Kari vangitaan, ja pienen lapsen äiti Kaarina joutuu tehtaaseen raskaaseen kolmivuorotyöhön. Mies teloitetaan myöhemmin ties mistä syystä.
Pientä helpotusta tiukkaan arkeen hän saa joulun 1934 alla, kun Kaarinan äiti on järjestänyt ostoluvan Torgsinin erikoiskauppaan. Sieltä saa mitä tahansa ulkomaan rahalla niin kuin suomalaisille turisteille myöhemmin tutuksi tulleista valuuttakaupoista.
Kansa jolla ei ollut asemaa, seisoi tuntikausia jonoissa kauppoihin, joiden hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Jo 1930-luvulla Neuvostoliitossa oli Torgsinin lisäksi Insnap-kauppoja ulkomaisille spesialisteille, sekä omat hyvän valikoiman erikoiskaupat sotilaille, miliiseille ja turvallisuusministeriö GPU:n virkailijoille.
Vuosia myöhemmin Kaarina sai kuulla uskonsa säilyttäneeltä puoluemieheltä, ettei kauppojen tyhjyys johdu puutteesta vaan Neuvostoliiton vauraudesta. Neuvostokansan ostokyky on paljon suurempi kuin luullaan, mikä johtuu kansan hyvinvoinnista ja työttömyyden poistamisesta, hän selitti.
”Ylikuormitettu transportimme ei vain jaksa kuljettaa ja jakaa tavaroita niin suuressa mitassa kuin olisi tarpeen. Aikaa myöten asiat paranevat.”
Ihme kyllä Kaarina säilyy vangitsemiselta kaikissa vaiheissa. Hänen seuraava aviomiehensä punakomentaja Aarno ei. Mutta häntä varoitettiinkin petturin leskestä. Aarnon joukko-osaston puoluekokous antoi ennen hänen vangitsemistaan varoituksen, jonka mukaan Aarnolta puuttui luokkavalppautta ja bolshevistista silmää asioitaan järjestäessään.
Tässä vaiheessa Kaarina oli muuttanut Aarnon mukana Petroskoihin.
”Isoviha” kiihtyy 1930-luvun lopulla. Silloin Kaarina avioituu kolmannen kerran Kanadasta värvättynä Neuvostoliittoon muuttaneen Martti Varpion kanssa.
Suunta kääntyy syksyllä 1939, kun sota lähenee ja Neuvostoliitto liittoutuu natsi-Saksan kanssa. Yhtäkkiä suomalaiset nousevat suureen arvoon, koska ”kansanarmeijan” on tarkoitus marssia vallattuun Helsinkiin, ja Neuvosto-Suomi tarvitsee sen jälkeen kansallisia työntekijöitä tärkeisiin virkoihin.
Romaani loppuu töksähtäen elokuuhun 1941. Suomalaiset ovat vallanneet Aunuksen, ja Kaarina kohtaa ystävällisen upseerin, joka lupaa toimittaa hänen viestinsä omaisille Helsinkiin.
Jatkosodan jälkeen Kaarina pakeni Ruotsiin välttääkseen palautuksen Neuvostoliittoon. Siellä hän asui loppuelämänsä.
Kaarinan Poju oli teoksen toimittaneen Anna Hyrskeen isoisä. Hän on siis Kaarinan/Kirstin lapsenlapsenlapsi.
Sirpin ja moukarin alla on ensiksi vavahduttava aikalaiskuvaus yhdestä mielivallan, vainoharhan ja hulluuden ajasta.
Toiseksi se on taas yksi kuvaus siitä, että Venäjällä mikään ei muutu. Välirauhan aikana Sortavalaan muuttaneet Kaarina ja Martti kohtaavat entisen suomalaiskaupungin, josta kaikki irtoava on varastettu ja irtoamaton rikottu niin kuin Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan. Vainojen aikaan suomalaisten lapset vietiin vanhemmiltaan venäläistettäviksi, mikä sekin toistuu nyt Ukrainassa.
Kirsti Huurre, toimittanut Anna Hyrske: Sirpin ja moukarin alla – Suomalaisnaisen tositarina 1930-luvun Neuvostoliitosta. 235 sivua, Atena 2025.
uutiskirje 