Sirpa Kyyrönen on saanut Kansan Sivistysrahaston Katri Vala -palkinnon esikoisrunokokoelmastaan Naispatsaita (Otava 2010).
Palkintoraadin mukaan runokokoelman kantava teema on naiseus eri ikä- ja elämänvaiheissaan, mutta moderni, välillä hengästyttävän rikas ilmaisu tuo sen universaalimmalle tasolle.
Samalla teos raottaa etenkin mieslukijoille sellaisen arvoituksellisen maailman kantta, joka vain harvoin avautuu siskojen, vaimojen tai naistutkijoiden avulla, perusteluissa todetaan.
Omia ja muiden tarinoita
Kyyrösen runoja on julkaistu aiemmin muun muassa Parnassossa, Nuoressa Voimassa ja Tuli&Savussa. Hän kertoo valinneensa lyriikan, koska se tuntui oikealta tavalta kirjoittaa kaikki auki.
– Runojen muodon mahdollisuudet ovat ajaneet minut niihin. Runoja kirjoittaessa on mahdollisuus kommunikoida hiljaisuuden ja taukojen kanssa, Kyyrönen kertoo.
Naispatsaissa on naisia monesta ikäpolvesta: pikkutyttöjä, isoäitejä, raskaana olevia naisia. Kyyrönen kertoo, että hänen runoissaan on ollut aina läsnä jonkinlainen kasvutarina.
– Runojen maailma kumpuaa omasta arjesta. Aiheet ovat olleet ajankohtaisia, olen tuottanut sitä, mikä on ollut sydämellä.
Paitsi omista kokemuksista, Kyyrönen on ammentanut muiden naisten tarinoista.
– Hakukonemaailma on ollut loistava apu. Erilaiset kysy lääkäriltä -palstat ovat tulleet tutuiksi. Sieltä on etsitty ja lainattu tarinoita, hän kertoo.
Monimuotoinen ruumis
Kyyrösen naisruumiit joutuvat kokemaan kipua ja ahdistusta, mutta myös nautintoa. Runoissa kärsitään syövästä, mutta luodaan myös uutta elämää.
– Yritin kovasti eläytyä erilaisiin sairasmaisemiin. Naisen ruumis tulee runnelluksi aina synnytyksestä lähtien, mutta toisen ihmisen tekemä fyysinen väkivalta on silti pahinta, mitä naisen ruumis voi kohdata.
Naispatsaissa vilisee luontoa: metsää, merta ja vesilintuja. Hämeenkyröstä kotoisin oleva Kyyrönen sanoo, että metsämaisema on hänen sielunmaisemansa.
– Luonto on ollut aina läsnä. Ei ole tarvinnut lähteä metsäretkelle vaan luonto on auennut heti kohta kotiovelta. Mereen olen tutustunut vasta muutettuani Helsinkiin ja sitä onkin runoissa paljon.
Naiskuvaa luomassa
Kyyrönen mainitsee esikuvakseen runoilija Tua Forsströmin, jonka 70-80 -lukujen taitteen runoissa arjen kokemukset ja ruumiillisuus olivat vahvasti läsnä. Oman vaikutuksensa on tehnyt myös Edith Södergran.
– Södergran vaikutti vahvasti, kun olin runotyttö teini-iässä.
Omaa naiskuvaa luovaa Kyyröstä naisrunoilijan leima ei ainakaan suuremmin häiritse. Onko naiskuva sitten muuttunut sadassa vuodessa?
– Kirjailijanaiset ovat muokanneet naiskuvaa, mutta tuntuu siltä, että peruskysymykset naisen toiseudessa vallitsevat vieläkin. Kannan naisrunoilijan viittaa ihan ylpeänä.
Kyyrösen seuraavat runot ovat jo työn alla.
– Tunteiden ja ruumiillisuuden ympärillä pyörin edelleen. Uusia Naispatsaita ei kuitenkaan ole luvassa, Kyyrönen raottaa.
lehti 