Pintaa syvemmältä
Vanhempiensa kunnioittaminen on kaunista, mutta joskus liika kunnioittaminen voi aiheuttaa ongelmia. Näin on tilanne ilmeisesti Israelissa, jossa 60-vuotias pääministeri Benjamin Netanjahu ei pysty tekemään aloitteita todellisten neuvottelujen uudelleenkäynnistämiseksi palestiinalaisten kanssa, koska hän arvelee, että hänen 100-vuotias isänsä ei hyväksyisi niitä.
Neuvotteluprosessia koskevien paljastusten, YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksen ja arabimaiden käymistilan vuoksi tilanne on mullistunut ja Israelilta odotetaan uusia aloitteita. Niitä ei ole kuulunut, pääministerin avustajat ovat väläytelleet, että hän toivoisi voivansa esittää ajatuksiaan Yhdysvaltain kongressin yhteisistunnossa toukokuussa.
Paikanvalinta ei ole niin outo, kuin se meikäläiseltä voi tuntua. Benjamin Netanjahu varttui Yhdysvalloissa, opiskeli liiketaloutta ja toimi ensin huonekalujen, myöhemmin Israelin poliittisten tavoitteiden myynninjohtajana siellä. Tähän jälkimmäiseen tehtävään hänet valittiin nimenomaan miehenä, joka pystyi toimimaan amerikkalaisten kanssa amerikkalaiseen tapaan.
60-vuotias pääministeri Benjamin Netanjahu ei pysty tekemään aloitteita todellisten neuvottelujen uudelleenkäynnistämiseksi palestiinalaisten kanssa, koska hän arvelee, että hänen 100-vuotias isänsä ei hyväksyisi niitä.
Nytkin hänen sanomansa suuntautuu lähinnä USA:n markkinoille. Sieltä varustelurahat tulevat ja sieltä tulee myös se voima, joka voi pakottaa kompromisseihin.
Jo pääministerin isä Ben-Zion Netanjahu (etunimi merkitsee Sionin poika) toimi aikoinaan Yhdysvalloissa, vielä jyrkemmän sionismin edustajana. Hän on Vilnan kuuluisan gaonin eli juutalaisuuden viimeisten vuosisatojen arvostetuimman oppineen jälkeläinen. Ben-Zionin isä muutti Palestiinaan ja siirtyi uskonnollisista tehtävistä maallisiin, toimien kuollessaan vuonna 1935 maailman sionistisen liiton johtotehtävissä Jerusalemissa.
Ben-Zion itse toimi 1930-luvulla jonkin aikaa revisionistisen sionismin johtajan Ze’ev Jabotinskyn sihteerinä. Tämä suunta pyrki Suur-Israelin muodostamiseen Jordan-joen molemmille puolille ja vaati sen vuoksi sen päätöksen revisiointia eli muuttamista, joka oli rajannut Kansainliiton Iso-Britannialle myöntämän Palestiinan mandaatin Jordan-joen länsipuolelle. Tätä suuntausta voi pitää sionismin jyrkimpänä. Kun Israel perustettiin, työväensionismi oli vahvin suunta, vielä 1970-luvun loppuun asti. Sen jälkeen revisionistisen sionismin poliittiset perilliset Israelin oikeistossa ovat jatkuvasti voittaneet alaa ja nyt tämä suunta on tukevasti vallassa, vaikka jonkin verran maltillistuneena. Enää ei puhuta Jordan-joen itärannasta, länsirannasta kuitenkin, joka liikkeen kielenkäytössä on Judea ja Samaria. Näistä alueista on ehdottomasti pidettävä kiinni, Jumala on antanut ne Israelin kansalle. Mutta päähallituspuolueen, Likudin, puoluelaulussa lauletaan vielä Jordanjoen molemmista rannoista.
Jabotinskyn kuoltua vuonna 1940 Ben-Zion Netanjahu jatkoi oppi-isänsä työtä johtaen revisionistisen sionismin liittoa Amerikassa. Hän palasi 1950-luvulla Israeliin ja yritti luoda poliittista uraa. Tämä ei onnistunut, koska häntä pidettiin liian radikaalina, joten hän palasi perheineen Yhdysvaltoihin keskittyen yliopistouraansa historian tutkijana. Hänen poikansa varttuivat siellä, kunnes perhe palasi Israeliin vuonna 1967.
Isä Netanjahun mielestä on mahdotonta puhua kahden valtion ratkaisusta. Ainoastaan juutalaiset ovat kansa, sen lisäksi on arabiväestö, hän sanoo kaksi vuotta sitten tehdyssä hyvin laajassa haastattelussa (kahdeksan sivua Maariv-lehdessä!). Arabeista hän ei pidä:
”Raamatussa kaikkein vähiten arvostetaan aavikon miestä. Miksi? Koska hän ei kunnioita mitään lakia. Koska hän aavikossa voi tehdä mitä lystää. Olennaisinta arabissa on riidanhalu. Hän on ytimeltään vihollinen. Hän ei pysty tekemään kompromissia tai sopimusta. Ei ole väliä millaisen vastustuksen hän kohtaa, minkä hinnan hän joutuu maksamaan. Hänen elämänsä on ikuista sotaa.”
Ainoa kieli jonka Israelin arabit ymmärtävät ja ihailevat on voima. Sitä on käytettävä riittävästi. Gazan sotakin oli liian lepsu, palestiinalaiset ovat jatkaneet niskotteluaan. Tässä Ben-Zion kulkee Jabotinskyn jalanjäljissä, tämän keskeisiä väittämiä oli, että arabeja ei voi lahjota tai pettää, niitä vastaan on käytettävä voimaa. Arabien luonne on sellainen, että heidän kanssaan on mahdotonta solmia kompromisseja. Sitä vasemmistolaiset eivät ymmärrä.
Jos tulee sota, arabiasutuksilta on estettävä ruuan ja sähkön saanti, kouluja on suljettava ja niin edelleen. Turkit hallitsivat arabeja 400 vuotta ja rauha vallitsi. Jos syntyi levottomuuksia, tarpeellinen määrä arabeja hirtettiin kaupunkien toreille, Ben-Zion Netanjahu muistuttaa.
Mitään rauhanneuvotteluja ei tarvita. Israelin on pidettävä sodissa valloitetut alueet. Sotilaiden verellä lunastetut alueet on pidettävä israelilaisten käsissä aikojen loppuun asti.
Isä Netanjahu ei ole säästänyt poikansa kritiikiltä. Kun tämä ensimmäisellä pääministerikaudellaan joutui Oslon sopimuksen perusteella luovuttamaan Hebronista suurimman osan palestiinalaisille, isä arvosteli poikansa raskaasti. Kun Israel vetäytyi Gazasta poika sen sijaan erosi hallituksesta, välttääkseen ”historian tuomion”.
Yleensä isä luottaa siihen, että poika ei tee todellisia myönnytyksiä. Kun Benjamin Netanjahu ensimmäisen kerran, vahvan amerikkalaisen painostuksen tuloksena, kesällä 2009 ilmoitti hyväksyvänsä palestiinalaisen valtion juutalaisen rinnalla, hänen isänsä rauhoitteli israelilaisia TV:ssä: Hänen poikansa oli kertonut hänelle asettaneensa niin paljon ehtoja palestiinalaiselle valtiolle, että palestiinalaiset eivät voisi hyväksyä sitä. ”Hän kertoi minulle, että palestiinalaiset eivät koskaan täyttäisi yhtäkään näistä ehdoista.”
Ben-Zion elää edelleen, ja monien mielestä mitään mainittavaa ei tule tapahtumaan neuvottelurintamalla hänen eläessään. Benjamin ei pystyisi katsomaan isänsä silmiin jos joukkoja vedettäisiin Judeasta ja Samariasta. Palestiinan valtion aika on vasta myöhemmin. Toistaiseksi taitaa päteä Benjaminin julistus vuodelta 1997: Hän voi ainoastaan sallia uuden ”Puerto Ricon” tai ”Andorran” syntymistä.
Pojalla tuskin on samat käsitykset palestiinalaisista kuin isällään, mutta jo tämä isän tuomion pelko vaikeuttaa ratkaisun etsintää. Benjamin Netanjahun olisi syytä jättää paikkansa perheongelmien vuoksi.
uutiskirje 
