Viime aikoina ilmaus ”historian väärällä puolella” olemisesta tai sinne jäämisestä on yleistynyt suomalaisessa poliittisessa retoriikassa. Poliitikot ja aktivistit argumentoivat, että toisin ajattelevien näkemys ei kestä ”historian testiä” vaan tulee vääjäämättä näyttämään myöhemmin väärältä ja tuomittavalta.
Suomessa fraasi on vakiintunut erityisesti vasemmiston ja ihmisoikeuksia peräävien tahojen käytössä, ja nyttemmin sitä on käytetty argumentoitaessa Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta. Minusta Suomi on valtiona toiminut moraalisesti väärin ja tehnyt valtavan erehdyksen, kun ei ole tunnustanut Palestiinaa ja toiminut Israelin laittomuuksien pysyttämiseksi. Keskustelussa käytetty argumentti historian väärällä puolella olemisesta kuitenkin ärsyttää historiantutkijaa.
Todellisuudessa historia on voittajien kirjoittama tarina.
Ilmaus antaa ymmärtää tulevaisuuden muodostuvan ennalta määrätysti ja vieläpä noudattaen tiettyä progressiivista ja lineaarista kaavaa, kohti lausujan näkökulmasta oikeamielistä parempaa tulevaa aikaa. Ilmaukseen sisältyy myös oletus yksimielisestä tulevaisuudesta, jolloin argumentoijan käsitykset vallitsisivat kattavasti.
Todellisuudessa historia on voittajien kirjoittama tarina, emmekä tiedä, kenen ja millainen versio nykyisyydestä huomisessa vallitsee. Tulevaisuuden muodostuminen on hirvittävän monimutkainen, sattumanvarainen prosessi. Lähes varmaa kuitenkin on se, ettei tulevaisuuskaan ole yksimielinen, edes hirmuteoista. Historian tarkastelijan tyyppivirhe on anakronismi, menneessä toimineen tekojen arviointi tulevaisuuden tarjoaman tiedon varassa. Myös tulevaisuuden moraaliasetelmien arviointi nykyisyydestä käsin saattaa johtaa harhaan.
Mikäli argumentin on tarkoitus vakuuttaa keskustelun toinen puoli, sopii se Israelin ja Palestiinan pitkään jatkuneen konfliktin kontekstiin erityisen huonosti. Kansainvälinen oikeus, riippumattomat humanitaariset toimijat ja maailman enemmistö ovat tuominneet Israelin siirtokuntapolitiikan, sota- ja sortotoimet jo vuosikymmenten ajan. Tieto tosiasioista ja toisten kärsimyksestä ei kuitenkaan ole tiettyjen poliittisten ja ideologis-uskonnollisten piirien päitä kääntänyt. He kyllä tietävät, mutta eivät välitä. Heitä tuskin pelottaa historian tuomio.
Argumentin viljely tuntuu falskilta, koska se tuntuu olevan suunnattu alleviivaamaan omaa oikeassa oloa samanmielisille. Siis poseeraavaan someaikaan hyvin sopivalta pseudoargumentilta, jossa enemmän merkitystä on sillä, miltä teot näyttävät ulospäin, kuin sillä, mitä ne ovat. Eikö tämän hetken teoilla ja niiden moraalisella oikeudenmukaisuudella ole enemmän merkitystä kuin tulevaisuuden mielivaltaisella tuomiolla?
Totta on, että usein kansanmurhat ja hirmutyöt tunnistetaan sellaisiksi vasta jälkikäteen, mutta historian oikealle puolelle asettumisen glooriasta voi nauttia vain kauhuja sivusta seuraava etuoikeutettu. Kärsivien näkökulmasta on aivan sama, kenen suomalaisen päätä joskus myöhemmin koristaa oikeassa olemisen sädekehä ja kuka mahdollisesti kokee jälkijättöistä häpeää – se on kuolleelle tai maansa menettäneelle jokseenkin yhdentekevää.
Minua ei niinkään kiinnosta, miltä tekemisemme näyttävät ulospäin tai joskus tulevaisuudessa. Minua kiinnostaa se, mitä ne ovat ja millaisia tulevaisuuden suuntia ne tukevat ja mahdollistavat.
Kirjoittaja on sotaa, militarismia, kriisejä ja kärsimystä työssään käsittelevä valtiotieteilijä ja historian tutkija, joka käsittelee kolumneissaan aikaamme leimaavia synkkiä ja väkivaltaisia ilmiöitä.
uutiskirje 
