Kohta on kulunut kolme kuukautta siitä, kun pääministeri Petteri Orpo palasi kesälomalta uuden sanoman kanssa. Synkistelyn sijaan Orpo alkoi valaa uskoa siihen, että Suomen talous on kääntymässä nousuun, ja itse asiassa jo kääntynytkin.
Sen jälkeen takaiskuja on tullut laajalla rintamalla, mutta Orpo pitää kiinni toiveikkuudestaan.
Tuoreet vientitilastot vahvistavat, että käännettä parempaan ei ainakaan ole tapahtunut. Sekä tavara- että palvelukaupan vienti on ollut laskussa.
Tilastokeskus kertoi keskiviikkona, että palveluiden viennin arvo kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä väheni 8 prosenttia vuotta aiempaan vastaavaan neljännekseen verrattuna. Palveluiden tuonnin arvo kasvoi samalla ajanjaksolla yhden prosentin.
Palveluiden viennin arvo oli kolmannella neljänneksellä 8,9 miljardia euroa ja tuonnin arvo 10,5 miljardia euroa. Palvelutase heikkeni 0,9 miljardia euroa vuodentakaisesta ja oli 1,6 miljardia euroa alijäämäinen.
Tulli kertoi viikko sitten ennakkotietoja Suomen tavaraviennin arvosta syyskuussa. Se oli 6,3 miljardia euroa. Viennin volyymi laski 1,6 prosenttia, ja vientihinnat laskivat 1,4 prosenttia verrattuna vuoden 2024 syyskuuhun. Viennin arvo oli 3,1 prosenttia pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa.
Viennin arvo EU-maihin nousi syyskuussa ennakkotietojen mukaan 6,2 prosenttia, mutta laski EU:n ulkopuolisiin maihin 14,3 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen.
Kauppatase oli syyskuussa 430 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tammi-syyskuussa alijäämää kertyi 225 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 syyskuussa kauppatase oli 193 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja saman vuoden tammi-syyskuussa 2,0 miljardia euroa alijäämäinen.







