Israelin äärioikeistolainen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich kävi syyskuun alussa kolmipäiväisellä valtiovierailulla Intiassa. Samalla maat allekirjoittivat kahdenvälisen investointisopimuksen, jonka on määrä johtaa laajempaan kauppasopimukseen.
Intian mediajulkisuudessa kerrottiin valtioiden lämpimistä suhteista ja vahvistuvan talousyhteistyön hyödyistä.
Palestiinan kansanmurhaan, etniseen puhdistuksen ja Israelin rikoksiin ihmiskuntaa vastaan ei valtavirtauutisoinnissa juuri törmännyt, vaikka samoihin aikoihin Israel kiihdytti siviilien tappamista ja kansainvälinen arvostelu kiihtyi.
Smotrich, joka haluaa tyhjentää Gazan palestiinalaisista, liittää yli neljä viidesosaa Länsirannasta Israeliin ja tuhota kaikki itsenäisen palestiinalaisvaltion edellytykset, nosti vierailullaan esiin myös maiden “yhteisen arvopohjan” ja tärkeän “puolustusyhteistyön”.
Ja tärkeää asekauppa onkin: Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin mukaan Intia on selvästi suurin israelilaisen sotateknologian ostaja. Sen osuus kaikesta Israelin aseviennistä nousi yli kolmannekseen vuosina 2019–2024.
Myös ylimmällä tasolla välit ovat lämpimät. Pääministerit Narendra Modi ja Benjamin Netanjahu kutsuvat toisiaan ystäviksi ja poseeraavat mielellään yhteiskuvissa.
Äkkiseltään Intian ja Israelin läheinen kumppanuus voi vaikuttaa oudolta.
Intia pyrkii esiintymään globaalin etelän ja entisten siirtomaiden johtovaltiona. Maa painottaa kansainvälisen oikeuden ja sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen tärkeyttä.
Vuosikymmenten ajan Intian pääministerit Jawaharlar Nehrusta lähtien ajoivat Palestiinan asiaa kansainvälisissä yhteyksissä. Intia tunnusti ensimmäisten joukossa Palestiinan valtion vuonna 1988, neljä vuotta ennen kuin se solmi täydet diplomaattisuhteet Israelin kanssa.
YK:ssa Intia äänestää edelleen pääsääntöisesti Palestiinaa tukien ja kannattaa kahden valtion mallia.
Israel taas on kolonialistinen apartheid-valtio, joka rikkoo räikeästi kansainvälisen oikeuden keskeisimpiä periaatteita.
Intian ja Israelin nopeaa lähentymistä selittää osaltaan maiden nykyisten vallanpitäjien ideologinen hengenheimolaisuus.
Netanjahun juutalaisen etnonationalismin ja Modin hinduistamispolitiikan (hindutva) välillä on huomattavia samankaltaisuuksia, joskaan Intian keinot eivät ole lähimainkaan yhtä äärimmäisiä kuin Israelin.
Molempien suurin vihollinen on “islamilainen terrorismi”, johon on vastattava voimalla ja väkivallalla. Molemmat myös uskovat vahvaan johtajuuteen ja ovat murentaneet demokratiaa ja oikeusvaltiota.
Israel–Palestiina-kysymys on toki monessa mielessä ainutlaatuinen, mutta Intian ristiriitainen asemoituminen siihen kertoo Delhin nykyjohdon maailmankuvasta ja politiikasta myös yleisemmin.
Liittoutumattomuudesta tilannekohtaisiin kumppanuksiin
Intia haluaa olla suurvalta ja globaalin etelän johtaja moninapaisessa maailmassa, jossa valtiot ajavat aiempaa härskimmin kansallista etuaan.
Näiden tavoitteiden saavuttamisen Intia katsoo edellyttävän uudenlaista ulkopolitiikkaa, jonka periaatteet voi tiivistää seuraavasti. Ideologisen dogmaattisuuden ja jäykkien periaatteiden sijaan oikeat yhteistyökumppanit ja toimintatavat pitää määritellä tapauskohtaisesti.
Intia muodostaa joustavasti erilaisia ja näennäisen ristiriitaisiakin kumppanuuksia oman etunsa ja “strategisen autonomiansa” turvaamiseksi.
Sääntöpohjaista, YK:n ympärille rakentuvaa maailmanjärjestystä pitää tukea ja uudistaa, mutta kansallinen poliittinen liikkumatila on säilytettävä ja säännöistä voi poiketa, mikäli Intian intressit niin edellyttävät.
Koska monenkeskinen järjestelmä ei kuitenkaan nykyisellään toimi, ulkosuhteiden painopistettä on siirrettävä pienempiin, alueellisiin ja kahdenvälisiin yhteistyömuotoihin.
Kansallisen turvallisuuden edistämiseksi kaikki keinot ovat sallittuja. Hyökkäyksiin Intiaa vastaan tulee vastata voimalla.
Talous määrittää diplomatiaa.
Pragmaattinen äärirealismi oikeuttaa kaiken
Käytännössä Intian nykydoktriini mahdollistaa esimerkiksi sen, että maa voi samaan aikaan neuvotella uusia kauppasopimuksia EU:n, Ison-Britannian, Australian ja muiden länsivaltojen kanssa ja ylläpitää hyviä suhteita Venäjään ja Iraniin.
Intia ostaa yhä kolmanneksen aseistaan historialliselta pääkumppaniltaan Venäjältä, mutta Ranskan osuus on jo yhtä suuri, noin kolmannes. Samalla Intia on ilmoittanut kasvattavansa merkittävästi puolustusyhteistyötään Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa.
Intia vannoo kansainvälisen oikeuden nimiin, ja varsinkin ulkoministeri S. Jaishankar on aiheellisesti arvostellut EU-maita ja Yhdysvaltoja kaksinaismoraalista sen soveltamisessa. Mutta samalla Intia itse hyväksyy Venäjän imperialistisen hyökkäyssodan reaktiona Naton itälaajenemiseen ja Ukrainan lähentymiseen länsimaiden kanssa.
Intian ulkopoliittista doktriinia avaavassa kirjassaan The India Way Jaishankar nimeää rauhanomaisen pidättyvyyden suhteessa Kiinaan ja Pakistaniin Intian ulko- ja turvallisuuspolitiikan suurimmiksi epäonnistumisiksi.
Vuonna 2014 valtaan nousseen Modin kaudella Intia on osoittanut käyttävänsä tarvittaessa voimaa ja reagoivansa Pakistanin “sotilas-jihadistiseen kompleksiin” – terroristeihin ja heitä tukevaan Pakistanin turvallisuuskoneistoon – yhdistämiinsä terrori-iskuihin tavoilla, jotka ovat asteittain etääntyneet kansainvälisestä sääntöperustasta.
Kashmirissa, lähellä Pakistanin rajaa viime keväänä 26 kuolonuhria vaatineen terroristi-iskun jälkeen Intia teki ohjus- ja ilmaiskuja syvälle Pakistanin alueelle, mikä tulkittiin yksiselitteisesti laittomaksi toisen valtion alueellisen koskemattomuuden loukkaukseksi.
Intian ulkopoliittisessa eliitissä hyökkäystä pidettiin oikeutettuna ja onnistuneena puoluetaustasta riippumatta.
Talous määrittää diplomatiaa
Intian johdon puheissa talouskasvun tavoittelun tärkeimmäksi syyksi nousee usein köyhyyden vähentäminen, mutta talous on myös keskeinen geopoliittinen valtaresurssi ja tukee Intian suurvaltapyrkimyksiä.
Intian kansantuote on kasvanut vauhdilla koko 2000-luvun, ja kasvun ennustetaan pysyvän 6–7 prosentissa lähivuosina. Intia noussee pian maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.
Optimistit uskovat kasvun jatkuvan vahvana ja geopoliittisen pelin ohjaavan tuotantoa Kiinasta Intiaan.
Kriitikot huomauttavat, että kasvu on kapea-alaista ja keskittyy harvoihin sektoreihin ja suuriin yrityksiin. Hyödyt jakautuvat hyvin epätasaisesti.
Tilastollisesti äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus on merkittävästi vähentynyt viimeisten 15 vuoden aikana, mutta valtaosa väestöstä on edelleen hyvin köyhää. Jos mittarina pidetään suurituloisimman prosentin tai prosentin kymmenyksen osuutta kansantulosta, on Intia yksi maailman eriarvoisimmista maista.
Pitkään jatkuneesta kasvusta huolimatta Intian ostovoimakorjattu kansantulo henkeä kohden on Zimbabwen ja Bangladeshin luokkaa ja noin neljäsosa Kiinan vastaavasta.
Modin hallitus on investoinut merkittävästi etenkin infrasktruktuuriin, minkä ansiosta tuottavuus on parantunut. Mutta mikäli Intia haluaa saavuttaa taloudelliset ja kansainvälispoliittiset tavoitteensa, on kasvumallin muututtava kestävämmäksi.
Trump muutti laskelmaa
Suhde Yhdysvaltoihin on Intian merkityksellisin ulkosuhde, ja sen tila vaikuttaa oleellisesti myös Intian kykyyn ajaa etuaan muilla rintamilla.
Donald Trumpin uudelleenvalinta otettiin aluksi vastaan hyvillä mielin. Modin ja Trumpin välit olivat lämpimät, heidän maailmankuvissaan on samankaltaisuuksia, ja Trumpin ulko- ja talouspolitiikan arveltiin hyödyttävän Intiaa Kiinan kustannuksella.
Hetken näyttikin lupaavalta.
Modin Yhdysvaltain-vierailun yhteydessä helmikuussa johtajat ylistivät toisiaan, ilmoittivat mittavista suunnitelmista puolustusyhteistyön syventämiseksi ja asettivat tavoitteeksi maiden välisen kaupan kaksinkertaistamisen vuoteen 2030 mennessä.
Sittemmin tilanne on muuttunut.
Trump vaatii Intiaa lopettamaan venäläisen öljyn tuonnin ja on vaateensa tueksi määrännyt 50 prosentin tullit suurelle osalle Intian viennistä Yhdysvaltoihin. Trump on myös luonut lämpimät suhteet Intian veriviholliseen Pakistaniin ja liennyttänyt ainakin hetkeksi välejään Kiinaan, jonka maamineraaleista ja markkinoista Yhdysvallat on muun maailman tavoin täysin riippuvainen.
Henkilökohtaisella tasolla Trumpin väite, että juuri hän päätti Intian ja Pakistanin välisen konfliktin toukokuussa uhkaamalla molempia jättitariffeilla, on loukkaus Modille, jonka tulkinnan mukaan Intia pakotti ylivertaisella voimallaan Pakistanin rauhaan. (Todellisuudessa Pakistanin kiinalaisperäiset asejärjestelmät yllättivät tehokkuudellaan niin Intian kuin länsimaat, ja Intia menetti esimerkiksi useamman hävittäjän.)
Trumpin öljypainostusta pidetään Intiassa aiheellisesti epäreiluna. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan helmikuussa 2022 Intia ei ostanut juuri lainkaan venäläisöljyä, vaikka se on maailman toiseksi tai kolmanneksi suurin öljyntuoja.
Hyökkäyssodan alettua Venäjän suurimmat asiakkaat, etunenässä EU-maat, lisäsivät merkittävästi ostojaan Intian keskeisimmiltä toimittajilta kuten Irakista ja Saudi-Arabiasta, ja G7-maat asettivat venäläisöljylle kansainvälisen hintakaton.
Tässä kuviossa Intian siirtyminen Venäjän asiakkaaksi oli osa Joe Bidenin hallinnon strategista laskelmaa, jonka tarkoituksena oli vakauttaa öljyn maailmanmarkkinoita, helpottaa EU-maiden irtautumista venäläisenergiasta ja pitää Intian ja Yhdysvaltojen välit kunnossa. Vuodesta 2023 eteenpäin yli kolmannes Intian raakaöljystä onkin tuotu Venäjältä.
Asetelma on ollut Intialle myös taloudellisesti hyödyllinen. Maan suuret öljynjalostajat ovat netoneet maailmanmarkkinahintaa halvemmästä venäläisöljystä jopa lähemmäs parikymmentä miljardia euroa.
Doktriini törmää realiteetteihin
Reaktiona Yhdysvaltain linjanmuutokseen Intia on pyrkinyt vahvistamaan suhteitaan esimerkiksi EU:n, Japanin ja Etelä-Korean kanssa, mistä voi olla sille hyötyä pidemmälläkin aikavälillä. Kauppasopimuksen EU:n kanssa arvellaan syntyvän lähikuukausina.
Mikään ei kuitenkaan korvaa Yhdysvaltoja.
Viime aikoina intialaiset öljynjalostajat ovat jo vähentäneet venäläisen öljyn tuontia merkittävästi Trumpin toiveiden mukaisesti, vaikkei Intian johto olekaan virallisesti myöntänyt linjanmuutosta.
Yhdysvaltojen painostuksen ja lännen kiristyvän pakotepolitiikan lisäksi vaikutusta on sillä, että venäläisen Urals-ölljyn hintaero muihin laatuihin on supistunut 1–2 euroon barrelilta (159 litraa), mikä poistaa taloudellisen hyödyn lähes täysin. Vuosina 2023–2024 ero oli kymmenkertainen.
Lienee vain ajan kysymys ennen kuin Intia suostuu monen muun Aasian maan tavoin epäsuhtaiseen kauppasopimukseen, joka muuttaa pelisääntöjä Trumpin hallinnon haluamaan suuntaan.
Intian suhteet Yhdysvaltoihin ja Kiinaan alleviivaavat eroa suurvallan ja sellaiseksi pyrkivän välillä.
Toimittaja Sushant Singh havainnollistaa Caravan-aikakauslehdessä, kuinka Intia säännönmukaisesti joustaa ulkopoliittisista periaatteistaan ja strategisista tavoitteistaan Kiinan kanssa ilman, että Kiina tulee vastaan.
Singh antaa esimerkkeinä Intian, Kiinan ja Bhutanin rajalla sijaitsevan Doklamin-ylängön sotilaallisen kriisin 2017 sekä Kiinan ja Intian rajakonfliktin Ladakhissa 2020. Molempien jälkeen Intia vetäytyi aiemmilta alueiltaan, Kiina ei tehnyt vastaavia myönnytyksiä – ja Modin hallitus on sopeutunut hiljaa uuteen normaalin.
Kiina alkoi myös heinäkuussa rakentaa maailman suurinta vesivoimalaa Tiibetissä sijaitsevaan Brahmaputra-jokeen, josta kymmenet miljoonat intialaiset ovat riippuvaisia. Pato antaa Kiinalle mahdollisuuden kontrolloida alajuoksun vesitilannetta ja tarvittaessa käyttää sitä painostuskeinona.
Kiina ei ole antanut Intian näkökulmille painoarvoa ja on suostunut välittämään sen viranomaisille hydrologista tietoakin ainoastaan humanitaarisen kriisin uhatessa.
Trumpin viimeaikainen politiikka on heikentänyt Intian pelikortteja entisestään.
Hiljainen alistuminen Kiinan edessä tuskin oli ulkoministeri Jaishankarin päällimmäinen ajatus, kun hän kirjassaan peräänkuulutti Intian ulkopolitiikkaan “pragmatismia dogmaattisuuden sijaan”.
uutiskirje 
