Ulkoministeriö leikkasi ammattiyhdistysliiketaustaiselta kehitysyhteistyöjärjestö SASKilta ainoana järjestönä 40 prosenttia valtionavusta. Kyse ei ole säästötoimesta, vaan rahat kohdennettiin uudelleen muille järjestöille.
SASKille myönnettiin enintään 10 miljoonan euron rahoitus, kun haettu rahoitus oli 22,5 miljoonaa neljäksi vuodeksi. Tällä kaudella SASKin valtionrahoitus on ollut 16,1 miljoonaa.
SASK oli ainut monivuotista rahoitusta saavista järjestöistä, jonka rahoitusta leikattiin huomattavasti. Lähes 6,5 miljoonaa euroa SASKille myönnetystä rahoituksesta oli virkahenkilöstön esityksen jälkeen siirretty poliittisella päätöksellä ja esityksen vastaisesti muille järjestöille. Virkahenkilöstön mukaan SASKin hakemus täytti ohjelmatuen kriteerit – lähes kaikilta osin jopa hyvin tai erittäin hyvin.
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on suomalainen työelämän ihmisoikeusjärjestö, joka on saanut kiitosta tuloksekkaasta ja kustannustehokkaasta työstään.
– Järjestön työ ja hakemus ovat vastanneet rahoittajan asettamia standardeja. Paljon poliitikkojen päätöksestä kertoo, että rahoitusesityksen valmistellut ja esitellyt virkahenkilö ulkoministeriöstä on jättänyt asiaan eriävän mielipiteen. Esittelijä on katsonut, että avustukset SASKille tulisi myöntää rahoitusesityksen mukaisesti, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.
Rapauttaa luottamusta tasaveroiseen kohteluun
Valtionavustuslain nojalla myönnettävän avustuksen harkinnanvaraisuudesta huolimatta hakijoiden on virkahenkilöiden mukaan voitava luottaa siihen, että hakemusten käsittelyssä noudatetaan niitä arviointiperusteita, jotka valtionapuviranomainen on hakuilmoituksessa ilmoittanut.
– Nyt näin ei SASKin kohdalla tapahtunut. Poliittinen ohjaus on tässä päätöksessä ollut poikkeuksellisen räikeää ja rapauttaa luottamusta järjestöjen tasaveroiseen ja lainmukaiseen kohteluun.
SASKin ja sen kumppaneiden avulla esimerkiksi Kolumbiassa kotitaloustyöntekijät ovat saaneet 8-tuntisen työpäivän ja oikeuden ylityökorvauksiin ja yölisiin. Kotitaloustyöntekijöitä Kolumbiassa on noin 700 000 ja valtaosa heistä on naisia.
Elorannan mukaan tämä on yksi esimerkki työstä, jota SASK tekee maailmalla.
– Perusoikeuksia työntekijöille, lapsityövoiman ja pakkotyön poistaminen ja oikeus vaikuttaa omiin työehtoihin ovat ilmeisesti kokoomuksen ja sen hallituskumppaneiden mielestä vääränlaista työtä.
– SASKin työllä vahvistetaan työelämän ihmisoikeuksia yhteistyössä yritysten ja ammattiliittojen kanssa. Siksi on suorastaan hallituksen omien periaatteiden vastaista leikata tästä työstä, jota tehdään kaupan ja kehityksen rajapinnassa, sanoo SASKin toiminnanjohtaja Juska Kivioja.
Hallituksen asenne vihamielinen ammattiliittoja kohtaan
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps) painottaa päätöksessään yksityissektorin toimintaedellytyksiä ja -ympäristöä ja patistaa tekemään entistä enemmän yhteistyötä suomalaisten yritysten kanssa ohjelmatukimaissa.
SAK:n Elorannan mukaan Orpon hallituksen asenne työntekijöihin, heidän oikeuksiinsa ja etuihinsa sekä heitä edustaviin ammattiliittoihin on poikkeuksellisen nuiva, jopa vihamielinen.
– Työelämän perusoikeuksien edistäminen on Suomen, suomalaisten yritysten ja työntekijöiden etu. SASKin rahoituksen leikkaamisessa tuntuukin olevan kyse syvästä ideologisesta vastenmielisyydestä työntekijöitä ja heitä edustavia ammattiliittoja kohtaan.
SASKin jäsenjärjestöjä ovat keskusjärjestöt SAK ja STTK sekä 12 akavalaista ammattiliittoa.






