Ison-Britannian vihreällä puolueella menee nyt lujaa. Toissa vuoden parlamenttivaaleissa puolue sai 6,4 prosentin kannatuksen ja neljä paikkaa parlamentin alahuoneeseen. Uusimpien mielipidemittausten mukaan vihreiden kannatus on noin 16 prosentin luokkaa, eli puolue on käytännössä tasoissa pääministeri Keir Starmerin työväenpuolue Labourin kanssa.
Samalla puolueeseen on tullut roppakaupalla uusia jäseniä, ja jäsenmäärä on kolminkertaistunut puolessa vuodessa. 250 000 jäsenellään vihreät on nyt Ison-Britannian kolmanneksi suurin puolue jäsenmäärällä mitattuna. Edellä ovat vain Labour ja Nigel Faragen radikaalioikeistolainen Reform-puolue.
Mistä Ison-Britannian vihreiden rakettimainen kannatusnousu johtuu, ja mitä se kertoo brittiläisen politiikan tilasta ja tulevaisuudesta?
1. Selkeä asemointi vasemmalle
Toisin kuin monet sisarpuolueensa manner-Euroopassa, brittien vihreät ovat avoimesti vasemmistolainen, punavihreä puolue. Vihreät on ensisijaisesti ilmasto- ja ympäristöpuolue, mutta se asemoi itsensä työväenpuolue Labourista vasemmalle sekä ideologisesti että konkreettisen poliittisen työn tasolla.
Edellisissä parlamenttivaaleissa vihreät lupasi investoida 28 miljardia puntaa lisää julkiseen terveydenhuoltoon vuoteen 2030 mennessä, säätää varallisuusveron miljonääreille, ottaa käyttöön vuokrasääntelyn, lakkauttaa korkeakoulujen lukukausimaksut, poistaa kulttuuripalveluiden arvonlisäveron ja tehdä vanhusten ja vammaisten kotihoidosta maksutonta. Tämän lisäksi puolue kannattaa raide-, energia- ja vesiyhtiöiden kansallistamista sekä vastikkeetonta perustuloa.
Sosialistinen politiikka on massiivisen suosittua.
Puolueen vasemmistolaisuudesta kertoo sekin, että kun vuonna 2015 vihreiden silloiselta puoluejohtajalta Caroline Lucasilta kysyttiin, onko puolueen ohjelma sosialismia, hän kertoi olevansa ”ylpeä vihreiden sosialistisista periaatteista”. Brittien vihreiden linjan voisi summata siten, että puolue ei kampanjoi sosialismilla eikä sosialismi ole sen ensisijainen identiteetti – mutta kysyttäessä s-sanaa ei pelätä, eikä sosialismia peitellä.
Kuten brittien vihreiden pitkäaikainen aktiivi Adam Ramsay kirjoitti marraskuussa Novara Median artikkelissaan, sosialistinen politiikka on massiivisen suosittua. Se on myös sovitettavissa yhteen edistyksellisen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kanssa. Vuoden 2012 puoluekokouspuheessaan vihreiden silloinen puoluejohtaja Natalie Bennett totesi: ”Älkää kysykö, mitä ammattiliitot voivat tehdä hyväksemme. Kysykää, mitä me voimme tehdä ammattiliittojen hyväksi”.
2. Karismaattinen puoluejohtaja
43-vuotias Zack Polanski valittiin Ison-Britannian vihreiden puoluejohtajaksi syyskuussa 2025. Polanski on äärimmäisen taitava mediaesiintyjä, selkeäsanainen puhuja – ja avoimesti sosialisti. Mutta minkä sortin sosialisti?
– Olen kuullut ihmisten sanovan, ettemme ole sosialistinen puolue, ja se on aivan absurdia, Polanski sanoi New Statesman -lehden haastattelussa lokakuussa 2025.
– Olen hyvin rehellinen sosialistisuudestani ja edistyksellisyydestäni. Puolue ei välttämättä käytä sanaa ’sosialistinen’, koska se ei mielestäni saa vastakaikua monissa ihmisissä, hän sanoi.
Polanski kuitenkin lisäsi:
– Loppujen lopuksi, jos haluaa verottaa monimiljonäärejä ja miljardöörejä, ja haluaa kansallistaa julkisia palveluita, niin en tiedä, mitä muutakaan sosialismi olisi.
Sosialismin lisäksi Polanski on määritellyt itsensä ekopopulismin kautta. Polanskin retoriikassa ilmastonmuutos ja elinkustannusten nousu ovat osa samaa ilmiötä, joka on taltutettava kokonaisvaltaisella politiikalla. Tätä lähestymistapaa voi kutsua myös ekososialismiksi.
Zack Polanskin henkilökohtainen karisma, mediaesiintymiset sekä kohuja kaihtamaton tyyli siivittivät vihreän puolueen jäsenmäärän ja gallup-kannatuksen nousuun. Karismaattinen puoluejohtaja ei kuitenkaan ole ainoa tekijä vihreiden suosion taustalla.
3. Labourin aatteellinen alamäki
Ison-Britannian pääministeripuolue, työväenpuolue Labour ja sen johtaja Keir Starmer ottivat vaalivoiton vuoden 2024 vaaleissa ja saivat tuhdin enemmistön parlamenttiin. Labour ja Starmer pääsivät valtaan ohjelmalla, joka lupasi helpottaa tavallisten ihmisten elämää 14 vuotta kestäneen konsevatiivivallan jälkeen.
Puolitoista vuotta myöhemmin Labour on syönyt lähes jokaisen vaalilupauksensa. Vasemmistolaiseksi luultu puolue onkin jatkanut samaan malliin kuin konservatiivit. Ihmisten pettymys pääministeripuolueeseen on näkynyt laskevina gallup-lukuina ja jäsenkatona. Edellisen puoluejohtaja Jeremy Corbynin aikana Labourissa vaikuttaneet vasemmistolaiset ovat lähteneet etsimään uutta poliittista kotia muualta. Osa löysi sellaisen Corbynin perustamasta Your Party -vasemmistopuolueesta, joka on kuitenkin ajautunut heti kättelyssä sisäisiin kiistoihin.
”Jos haluaa verottaa monimiljonäärejä ja miljardöörejä, ja haluaa kansallistaa julkisia palveluita, niin en tiedä, mitä muutakaan sosialismi olisi.”
Tällaisessa tilanteessa vihreät ovat pystyneet näyttäytymään uskottavalta, vasemmistolaiselta ja punavihreältä vaihtoehdolta Keir Starmerin linjattomaan Labouriin pettyneille ihmisille. Mitä enemmän Starmer ja hänen hallituksensa reivaavat työväenpuolueen linjaa keskelle, sitä enemmän kysyntää syntyy aidosti sosialistiselle vaihtoehdolle.
4. Kaksipuoluejärjestelmä on murtumassa
Zack Polanski ja hänen johtamansa vihreä puolue käyvät kahden rintaman taistelua: yhtäältä puolue esittäytyy rohkeana ja periaatteellisena vaihtoehtona Labourille, mutta toisaalta se haluaa asemoitua uskottavimmaksi vastavoimaksi Nigel Faragen maahanmuuttajavastaiselle Reform-puolueelle.
Uusimmissa mielipidemittauksissa Reform pitää kärkisijaa 29 prosentin kannatuksellaan. Toisella sijalla on entinen valtapuolue konservatiivit 18 prosentilla, ja vihreät ja Labour ovat tasoissa kolmannella sijalla 16 prosentilla. Ison-Britannian perinteistä kaksipuoluejärjestelmää uhataan nyt siis kahdelta suunnalta, ja poliittinen keskusta käy ahtaaksi paikaksi olla.
Polanskin vihreiden ensimmäinen todellinen koetinkivi ovat paikallisvaalit, jotka järjestetään tämän vuoden toukokuussa. Jos vihreät saavuttavat tuolloin läpimurron ja tuntuvan vaalivoiton, on Polanskilla ja hänen puolueellaan latu auki kohti valtaa.
Toukokuuhun on kuitenkin vielä pitkä matka, ja paljon ehtii vielä tapahtua saarivaltion politiikassa.
uutiskirje 
