Intian Jammun ja Kashmirin osavaltiossa sijaitsevassa Ranbir Singh Puran kaupungissa ilmastonmuutos ei ole enää tulevaisuutta, se on jo saapunut. Riisinviljelijä Mohd Yaseen Khan tuijottaa hedelmällistä riisipeltoaan halkovaa, kuivuudesta halkeilevaa kastelukanavaa.
– Yhtenä päivänä rankkasateita, seuraavalla viikolla rutikuivaa. Satomme kärsivät ja kustannuksemme kasvavat, Yaseen huokaa.
Yaseenin kaltaisille maanviljelijöille kamppailu ilmastonmuutoksen kanssa on päivittäistä selviämistaistelua. Mutta kun Belémin ilmastokokouksen kaltaisissa konferensseissa keskustellaan globaalista ilmastorahoituksesta, heidän äänensä eivät kuulu neuvotteluhuoneissa.
Vaikka kehittyvät maat kantavat suhteettoman suuren osan ilmastoriskeistä, suuri osa virallisesta ilmastorahoituksesta virtaa rikkaampiin maihin ja muutoksen lievennysprojekteihin – ei kehitysmaiden pienimuotoiseen maanviljelykseen ja muutokseen sopeutumiseen.
Harvardin liiketalouskoulun julkaisema raportti paljastaa, että 80 prosenttia ilmastorahoituksesta ohjautuu kehittyneisiin maihin. Maataloudessa epätasapaino on vielä räikeämpi: vuonna 2023 vain 0,8 prosenttia (5,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria) ilmastorahoituksesta meni pienviljelijöille ja pienille maatalousyrityksille.
Alhainen sopeutumiskapasiteetti
Ranbir Singh Purassa maanviljelijät kamppailevat lämpöaaltojen, pohjaveden hupenemisen ja monsuunisateiden ennakoimattomuuden kanssa.
– Ennen saatoin luottaa, että sateet alkavat ennustettuun aikaan ja kasteluveden saanti on vakaa. Nyt vain odotan, eikä ole mitään takeita, että sateet tulevat, viljelijä Manga Ram kertoo.
Ramin perhe viljelee puolen hehtaarin palstaa. Sadot vaihtelevat vuodesta toiseen, mutta diesel-pumppujen, siementen ja lannoitteiden hinnat nousevat jatkuvasti. Ramin kyky investoida ilmastonmuutosta sietäviin käytäntöihin on rajallinen, luotto on kallista, ilmastoälykkäisiin ratkaisuihin ei ole varaa ja tietoa on niukasti.
Tutkimukset osoittavat, että Jammussa ja Kashmirissa pienviljelijöillä on alhainen sopeutumiskapasiteetti: heidän saatavillaan on vain hyvin rajoitetusti ilmastopalveluja, teknologiaa, luotettavaa vesihuoltoa ja taloudellisia turvaverkkoja.
Avustukset myöhässä
Kansainvälisillä näyttämöillä Intian hallitus vaatii ilmastorahoituksen oikeudenmukaisuutta eli että kehittyneet maat täyttäisivät velvoitteensa ja rahoittaisivat kehittyvien maiden kapasiteetin rakentamista ja teknologian siirtoa.
Intian valtion omaa ilmastorahoitusta edustaa esimerkiksi Jammussa ja Kashmirissa kesäkuussa 2024 käynnistetty yli 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin ohjelma maatalouden uudistamiseksi ja maataloustulojen kasvattamiseksi.
Yli vuotta myöhemmin monet maanviljelijät valittavat, että raha ei ole vielä saavuttanut heitä. Tukiaiset ovat myöhässä, ilmastoälykkäitä siemeniä ei ole koskaan tullutkaan, pankit eivät suostu myöntämään halpakorkoisia lainoja eikä avustuksia saa millään.
– Hallitus sanoo, että rahaa on, mutta saadakseen sitä pitää tehdä paperitöitä ja omistaa lisenssi ja maanomistusasiakirjat. Pienviljelijät eivät aina pysty täyttämään kaikkia ehtoja”, viljelijä Yasin Khan sanoo.
”Maailma kokoontuu, me jäämme ulkopuolelle”
Kun Mohd Yaseen Khanilta kysyy YK:n ilmastokokouksesta ja edistysaskeleista ilmastokriisien torjunnassa, hän sanoo vain tarvitsevansa sopeutumisapua. Monsuunisateet ovat myöhässä ja hänen maissipeltonsa kärsii vakavasta veden vähyydestä.
– Viime vuonna menetin yhden sadon tuhotulviin ja toisen lämpöstressiin. Otin ison lainan, ja jos ilmasto jatkuu tällaisena, en tiedä miten maksan sen takaisin. Kokouksissa he puhuvat tavoitteista ja miljardeista. Minä tiedän tarvitsevani vain pumpun, säävaroituksia ja apua sopeutumiseen. Antakaa minulle ne, ei pelkkiä kokouksia, Yaseen vetoaa.
– Meille kerrotaan, että ilmastorahoitusta on tulossa. Mutta täällä todellisuudessa en näe halpoja lainoja, ei mitään takuita haavoittuville. Maailma kokoontuu kokouksiin, me jäämme ulkopuolelle, omenanviljelijä Sahbir Ahmed tuhahtaa.
Shokkeja vailla puskureita
Maanviljelijöiden hyvinvointia edistämään pyrkivän kansalaisjärjestön projektijohtaja Madhulika Sharma toteaa, että pienviljelijät ovat ilmastonmuutoksen nollapiste, ”ground zero”. Sharman mukaan rahoituksen arkkitehtuuri on viritetty heitä vastaan, lainojen korot ovat korkeita ja lainan saamisen kelpoisuusehdot mutkikkaita. Lainojen sijaan viljelijöiden pitäisi saada suoria avustuksia.
– Kun ilmastokokouksessa puhutaan rahasta, sitä eniten tarvitsevat ihmiset eivät ole paikalla. Me tuomme heidän kasvonsa neuvottelupöytään, Sharma sanoo.
Kun rahoitus virtaa pääasiassa ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseen rikkaissa maissa, köyhempien maatalousalueiden sopeutumishankkeet jäävät aliresursoiduiksi. Jammussa ja Kashmirissa sopeutumiseen investoimisessa viivyttely tarkoittaa, että viljelijät joutuvat kohtaamaan toistuvia shokkeja vailla kunnon puskureita. Kun heidän täytyy edullisten sopeutumisvarojen puutteessa ottaa lainaa korkealla korolla, haavoittuvuus vain kasautuu.
– Emme voi puhua ilmasto-oikeudenmukaisuudesta ja samalla jättää huomiotta maaseudun viljelijät, joilla ei ole pääsyä rahajärjestelmään, Madhulika sanoo.
Jammun ja Kashmirin viljelijöille globaalit tavoitteet ovat vähemmän tärkeitä kuin tieto, mistä seuraava rupia tulee.
lehti 