Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski pitää tärkeänä, että hallitus on selvittänyt poikien kohtaamia tasa-arvo-ongelmia. Hän nostaa esiin tutkija Harry Lunabban tekemän selvityksen, jonka mukaan suomalaisten koululaisten osaamistaso on laskenut, ja poikien osaamistason laskua on tapahtunut läpi koko 2000-luvun.
– Lunabba nostaa esiin tärkeän pointin siitä, että pojat saavat myös monesti alisuoriutua. Kyseessä on pojat on poikia -ajattelu, jossa pojilta ei vaadita samaa kuin tytöiltä, Lohikoski toteaa perjantaina tiedotteessaan.
– Meidän on paremmin tunnistettava, että tämä on pojille haitaksi ja johtaa myös poikien ongelmien sivuuttamiseen. Kyseessä on tietenkin iso yhteiskunnallinen kysymys, joka ei koske vain koulutusta.
"Poikien vahvuuksia pitäisi tuoda esiin."
Lunabban sosiaali- ja terveysministeriölle tekemä selvitys Pojat ja nuoret miehet vakavasti ottaen julkistettiin keskiviikkona.
Valinnat aiemmin?
Lunabban mukaan siirtymä toiselle asteelle tapahtuu poikien kannalta huonoon aikaan, eli poikien keskimääräisen teini-iän pahimmissa kuohuissa. Hän toteaa, että pojat voisivat hyötyä siitä, että isot valinnat tehdään aikaisemmin.
– Jaan huolen siitä, että isoja valintoja tehdään monelle myrskyisässä elämänvaiheessa. Mielenkiintoista on, että ratkaisuksi tarjotaan sitä, että koulutusvalintoja tehtäisiin nykyistä aiemmin, eli 11-12-vuotiaana, Lohikoski pohtii.
– Tässä näen kyllä vaarana sen, että lasten taustan vaikutus koulutusvalinnoissa kasvaa entisestään. Nimenomaan tätä ongelmaa peruskoulu-uudistuksella aikanaan ratkottiin.
Lohikosken mielestä isoja koulutusvalintoja ei pidä aikaistaa, vaan niitä pitää päinvastoin tehdä myöhemmin. Selvityksen valossa tästä voisivat hyötyä myös pojat.
– Olen herätellyt keskustelua toisen asteen uudistamisesta, sillä jako lukioon ja ammattikouluun ei enää ole tätä päivää. Yksi ratkaisu voisi olla nuorisokoulut, jotka tarjoaisivat yhteisiä yleissivistäviä opintoja sekä lukion että ammattikoulun opiskelijoille ja palvelisivat oppivelvollisia nuoria nykymuotoista duaalimallia paremmin, hän sanoo ja vaatii varmistamaan kaikin keinoin, että liian aikaisin tehdyt koulutusvalinnat eivät sulje ovia myöhemmin.
Moninaiset pojat
Lisäksi Lohikosken mukaan yhteiskunnallisessa keskustelussa on nykyistä paremmin otettava huomioon poikien moninaisuus.
Selvityksessäkin todetaan, että vaikka erot tyttöjen ja poikien välillä osaamistasossa ovat johdonmukaiset ja toistuvat, erot sukupuoliryhmien sisällä ovat huomattavasti merkittävämpiä.
– Tyttöjen moninaisuudesta on puhuttu iät ajat, mikä on hyvä asia. Pojista keskustellaan monesti yksipuolisemmin, millä voi itsessään olla vaikutusta poikiin ja muiden suhtautumisessa heihin, Lohikoski arvioi.
– Pojilla on myös hurjasti vahvuuksia, joita yhteiskunnallisessa keskustelussa voisi useammin tuoda esiin.






