Yksinhuoltaja Farida joutui Afganistanissa vankilaan kidutettavaksi, koska piti kotonaan kauneussalonkia. Isänsä avulla hän vapautui vankilasta kahden viikon jälkeen, mutta kidutus jätti häneen pysyviä vammoja.
Faridan tarina on esimerkki siitä, miten Taliban-hallinnon asettamat lait ja määräykset ovat muuttaneet afgaaninaisten ja -tyttöjen elämän perustuksia. Naiset, jotka olivat aiemmin yhteiskunnan aktiivisia jäseniä, joutuvat nyt noudattamaan tiukkoja rajoituksia. Ne kaventavat sekä heidän vapauttaan että mahdollisuuksia selviytyä arjessa.
Vastuu perheestä
Kutsun haastateltavaani Faridaksi, sillä hän haluaa pysyä nimettömänä. Farida on 35-vuotias nainen, jolla on tytär ja kaksi poikaa. Perhe asuu vuokralla Karte Parwanin asuinalueella Kabulissa. Kuusi vuotta sitten Faridan aviomies sai surmansa, kun tämän työpaikkaa pommitettiin. Pariskunta oli ehtinyt olla naimisissa kuusi vuotta.
– Mieheni oli perheemme ainoa elättäjä, joten hänen kuoltuaan meiltä loppuivat tulot. Ryhdyin elvyttämään vanhoja kampaajan taitojani, joka oli ammattini ennen avioliiton solmimista, Farida kertoo.
Elättääkseen lapsensa, Farida avasi oman kauneussalongin Karte Charan asuinalueella Kabulissa. Salonki menestyi, ja työllisti pian myös neljä teinityttöä, jotka olivat kiinnostuneita kampaajan ammatista. He kaikki olivat perheidensä pääasiallisia elättäjiä.
– Liiketoimintamme kukoisti, ja asiakaspohja kasvoi tasaisesti. Maksoin neljälle apulaiselleni palkkaa. Lisäksi salongista saadut tulot pystyivät kattamaan oman perheeni kulut niin, että lapseni pystyivät käymään jopa yksityistä koulua.
Taliban puuttuu työhön
Kun Afganistanin edellinen hallitus kaatui ja Taliban tuli valtaan, Farida jatkoi salonkinsa toimintaa vielä kaksi vuotta. Sen jälkeen kaikki muuttui.
– Eräänä päivänä Talibanin pahamaineinen moraalipoliisi marssi salonkiin, laittoi ilmoituksen ikkunaan ja poistui paikalta. Ilmoituksessa sanottiin, että meillä oli kymmenen päivää aikaa sulkea salonki tai minut haastettaisiin oikeuteen.
Farida tunsi itsensä nujerretuksi. Myös hänen avustajansa olivat hyvin stressaantuneita.
– Päätin, että jatkaisin työntekoa kotoa käsin. Myös apulaiseni jatkoivat, sillä he eivät halunneet menettää työpaikkojaan.
Viisihenkinen tiimi muutti salongin laitteet pikaisesti uuteen osoitteeseen Faridan kotiin.
Koti työpaikkana
Kotona työskentely oli kuitenkin hankalampaa kuin salongissa. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten naiset yrittivät pitää kotisalongin pystyssä. Palveluille olikin yhä paljon kysyntää. Erityisesti nuoret naiset halusivat edelleen laitattaa hiuksensa ja kasvonsa erilaisia juhlia varten. Farida ei ymmärrä, miksi tämä oli Talibanille ongelma.
– Suhtauduin työhöni intohimolla enkä tuntenut itseäni rikolliseksi, kuten Taliban halusi ajatella. Tunsin itseni vastuulliseksi ihmiseksi, sillä tein töitä perheeni eteen.
Eräänä päivänä Farida apulaisineen teki kampauksia kahdelle morsiamelle ja heidän kahdelletoista ystävälleen, kun joku alkoi hakata ulko-ovea. Oven takaa kuului huutoa, ja heitä käskettiin avaamaan ovi välittömästi.
– Olimme kauhuissamme, ja suurin osa asiakkaista ja apulaisistani pakeni naapuriin. Minä en voinut paeta, sillä kyseessä oli minun ja lasteni koti.
Farida avasi oven rauhallisesti.
– Ajattelin, että poliisi halusi vain kysyä minulta jotain. En todellakaan kuvitellut, että minut voitaisiin pidättää.
Faridaa kidutetaan
Mutta toisin kävi. Poliisi tarttui Faridan käteen ja pakotti hänet autoon. Hän yritti kysyä, minne häntä viedään ja miten lasten nyt käy. Kukaan ei vastannut.
Farida vietiin poliisiasemalle. Hänen silmänsä sidottiin ja hänet vietiin poliisin yksityiseen vankilaan.
– Sen jälkeen alkoi lyöminen. He potkivat ja löivät minua kepeillä ja kivillä, kaatoivat päälleni kiehuvaa vettä ja ampuivat aseilla aivan vieressäni.
Kuulusteluhuone oli pimeä ja kostea, täynnä veren hajua. Seinät olivat täynnä verijälkiä, ja Farida kuuli toisten naisten huutoja.
– Minulle tarjottiin kerran päivässä pala kuivaa leipää ja lasi kylmää vettä. Joka kerta kun minua kidutettiin, ajattelin, että nyt kuolen. Ajattelin lapsiani ja erityisesti tytärtäni taukoamatta.
Kahden viikon jälkeen Farida vapautettiin isänsä ansiosta. Taliban vaati Faridalta 300 000 afgaania sakkoa, (noin 3900 euroa) jonka isä sai kokoon myymällä Faridan kultakorut ja lainaamalla loput.
– Vasta kun Taliban sai koko summan, paperit vapauttamisekseni kirjoitettiin. Sen jälkeen minut pakotettiin allekirjoittamaan sitoumus jossa lupasin, etten koskaan kertoisi siitä, mitä vankilassa tapahtui.
Kidutettu Farida joutui noin viikoksi sairaalaan, mutta ei uskaltanut kertoa vammojensa syytä.
– Olin varma, että minua pidettiin edelleen silmällä.
Palattuaan kotiin Farida sai kuulla, että lapset olivat olleet koko pidätysajan isoisänsä luona.
– Kun näin jälleen lapseni, unohdin fyysiset vaivani hetkeksi. Kokemani vaikutti minuun kuitenkin syvästi. Vaikka tapahtuneesta on kulunut jo vuosi ja kahdeksan kuukautta, en voi vieläkään hyvin.
Farida näkee painajaisia, kärsii hermovaurioista ja ärtyy herkästi. Hän ei ole kertonut kokemuksistaan kenellekään ennen tämän jutun tekemistä.
– Haluan, että maailma kuulee, mitä naisille tapahtuu Afganistanissa Talibanin hallitessa maata. Ainoa toivomme on uskomme.
Faridan naapurissa asuva liikemies tukee tällä hetkellä perhettä ruoalla ja pienellä rahasummalla kuukausittain. Farida on avusta kiitollinen.
Tämän jutun tekeminen oli myös kirjoittajalle tuskallista. Faridan kaltaisia naisten ja tyttöjen kertomuksia on Afganistanissa lukemattomia. Vaikka he eivät usein uskalla puhua, he jatkavat taisteluaan perheidensä, arvokkuutensa ja olemassaolonsa puolesta.
Artikkelin on tuottanut Learning Together -verkosto. Verkoston suomalaiset naistoimittajat ovat kouluttaneet afgaaninaistoimittajia vapaaehtoistyönä vuodesta 2009. Kirjoittajat ovat Afganistanissa asuvia, Suomen tuella koulutettuja naistoimittajia, joiden henkilöllisyys salataan turvallisuussyistä, samoin haastateltavien oikeat nimet.
uutiskirje 
