Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen aikoo asettua ehdolle kevään 2027 eduskuntavaaleissa.
Hämeen vaalipiiriä edustava neljännen kauden kansanedustaja arvioi, että seuraavan eduskunnan on huolehdittava sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus kuntoon. Suomalaisten luottamus sote-palveluihin on tällä hetkellä heikkoa.
– Hyvinvointivaltiossa pitää huolehtia siitä, että jokainen pääsee lääkäriin ja saa tarvitsemaansa hoitoa. Perusterveydenhuollon hoitotakuuta on kiristettävä, Pekonen sanoo.
"Hyvä tulevaisuus tehdään yhdessä."
Vaalien lähestyminen luo Pekosen mukaan toiveikkuutta tulevaisuuteen. Hän ryhtyy vaalityöhön päättäväisesti.
– Olen todella motivoitunut tekemään vaalikampanjaa, sillä tämä kokoomuksen ja perussuomalaisten oikeistohallitus on romuttanut hyvinvointivaltion peruspilareita. Korjattavaa jää paljon, Pekonen toteaa.
Pekonen on toiminut vuodesta 2011 lähtien kansanedustajana Hämeen vaalipiiristä. Hänet tunnetaan sosiaali- ja terveysasioihin erikoistuneena poliitikkona. Hän on pitkäaikainen sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, ja hän toimi Rinteen ja Marinin hallituksissa sosiaali- ja terveysministerinä. Lisäksi hän on ollut eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sekä tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana. Koulutukseltaan hän on lähihoitaja.
Pekonen kutsuu nyt ihmisiä mukaan tekemään määrätietoista ja toiveikasta vaalikampanjaa.
– Me tarvitsemme toinen toisiamme, sillä hyvä tulevaisuus tehdään yhdessä, hän sanoo.
Eduskuntavaalit käydään vuoden 2027 huhtikuussa.






