Kreikkalaiset ovat jonottaneet elokuviin alkuvuodesta. Historiallinen draamaelokuva Kapodistrias sai ensi-iltansa 25. joulukuuta 2025, ja siitä tuli kertaheitolla kassamagneetti. Kreikan itsenäisyydenajan ensimmäisestä hallitsijasta Ioánnis Kapodistriasista (1776–1831) kertovan eepoksen oli nähnyt tammikuun loppuun mennessä lähes 800 000 ihmistä.
Kapodistrias on monille kreikkalaisille demokraattisen, tasa-arvoisen ja yhtenäisen kansakunnan symboli. Elokuvan ohjaajalla, akateemikko Yannis Smaragdisilla, 79, oli kuitenkin suuria vaikeuksia tuotannossa.
Kansallinen elokuvakeskus eväsi rahoituksensa, ja paikalliset portinvartijat estivät ohjaajan pääsyn myös EU:n apurahoihin. On jopa väitetty, että Smaragdis olisi uhattu tappaa, jos hän jatkaisi elokuvan tekemistä.
Kapodistrias valmistui ulkopuolisten sidosryhmien ja kreikkalaisen diasporan taloudellisella tuella, juuri parahiksi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 250 vuotta Ioánnis Kapodistriasin syntymästä.
Ammattikriitikot ovat teilanneet elokuvan purevasti. Käsikirjoitusta on verrattu Wikipediasta kopioiduksi. Elokuvan historiankuvausta on moitittu revisionistiseksi, vääristeleväksi ja yksioikoiseksi. Teknistä toteutusta on haukuttu amatöörimäiseksi.
Elokuvasta voi olla monta mieltä. Yleisö on kuitenkin noussut seisaalleen taputtamaan lopputekstien ajaksi. Moni on palannut kotiin silmiään kuivaten. ”Yhden tähden” arvosteluista huolimatta sankaritarina on koskettanut syvästi kreikkalaisia.
– Hän (Kapodistrias) oli täysin erilainen johtaja kuin nykyiset poliitikkomme, sanoi eräs opettaja tammikuussa Nafpliossa, itsenäisen Kreikan ensimmäisessä pääkaupungissa.
Opettaja oli viemässä alakoululaisia tutustumaan Pyhän Spyridonin kirkkoon, jonka lähellä Kapodistrias salamurhattiin silloisessa pääkaupungissa Nafpliossa 27. syyskuuta 1831. Kapodistrias oli tuolloin 55-vuotias ja menossa messuun, seuranaan vain yksikätinen henkivartijansa.
Historiankirjojen mukaan Kapodistriasin surmasivat vaikutusvaltaiseen Mavromichalisin maanomistajasukuun kuuluneet kaksi miestä.
”Aseistariisuvan ajankohtaista”
Nafpliolainen opettaja puki sanoiksi sen, millaisen tunnemyrskyn yli kaksituntinen henkilödraama nyky-Kreikan tunnetuimmasta kansallissankarista on nostattanut Helleenien tasavallassa.
Kapodistrias syntyi Korfun saarella. Hän oli filosofi, lakimies, lääkäri, diplomaatti ja keskeinen vaikuttaja vapaussodassa (1821–1829), kun Kreikka taisteli irti Osmanien valtakunnasta. Hän oli avainhenkilö myös Sveitsin itsenäisyyden palauttamisessa ja maan uuden perustuslain laatimisessa Napoleonin sotien jäljiltä.
Elokuva on saanut ihmiset ja jotkut poliitikotkin pohtimaan, olisiko Kreikkakin erilainen maa, jos Kapodistrias olisi voinut toteuttaa visionsa. Sveitsi on maailman vakaimpia ja vauraimpia maita.
Velkakriisi lohkaisi Kreikan bruttokansantuotteesta neljänneksen.
Kapodistriasia ajoi eteenpäin tarve rakentaa toimiva, riippumattomiin instituutioihin perustuva valtio tyhjästä. Kreikka oli taloudellisesti heikko ja poliittisest hutera sodittuaan vuosikausia, ja siksi Kapodistrias turvautui välillä holhoaviin, itsevaltasiin otteisiin. Hänestä tuli uhka perinteiselle vallalle, Kreikan vaikutusvaltaisille suvuille.
– Elokuva on aseistariisuvan ajankohtainen. Se ei kerro vain menneisyydestä vaan auttaa havainnoimaan myös nykyisyyttä, sanoo hellenismin, kreikkalaisen tragedian ja politiikan tutkija, apulaisprofessori Polyvia Parara yhdysvaltalaisesta Marylandin yliopistosta.
”Sukulaiskorruptio” sekä klientelismi ja nepotismi, omien suosiminen työelämässä, politiikassa ja päätöksenteossa pätevyyden sijaan, ovat yhä arkea Kreikkassa.
Kansainvälisissä korruptiovertailuissa Kreikka on sijoittunut Euroopan hännille. Pahimmillaan korruption on laskettu nielleen vuosittain 14 miljardia euroa. Rakenteellisia ongelmia on edelleen paljon, vaikka velkakriisin jälkeen seurantaa on tehostettu.
Kreikkalaisten epäluottamus hälyttävää
KAPA Research -tutkimuslaitoksen marraskuussa 2025 julkaisema kyselytutkimus on hälyttävää luettavaa.
Peräti 97 prosenttia vastanneista pitää korruptiota Kreikassa ”melko tai erittäin laajalle levinneenä”. Mediaan ei luota 92 prosenttia. Poliittisiin puolueisiin ei luota 86 prosenttia, 71 prosenttia ei luota oikeuslaitokseen eikä 66 prosenttia luota viranomaisiin.
Kaksi kolmesta kreikkalaisesta ei luota myöskään nykyiseen Kyriákos Mitsotákisin hallitukseen. Keskustaoikeistolaista Uusi demokratia -puoluetta (ND) edustava Mitsotákis kuuluu perhedynastiaan, jolla on syvät, usean sukupolven juuret Kreikan hallinnossa.
Kreikkalaiset eivät luota edes toisiinsa. Dianeosisin 2024 tekemässä valtakunnallisessa kyselyssä 86,6 prosenttia vastasi, että ”on oltava erityisen varovaisia suhteissa (muihin) ihmisiin”.
”Nämä luvut eivät ole vain mittareita, niiden pitäisi olla herätys. Ne ovat peili, joka heijastaa laajempaa sosiaalista todellisuutta”, kirjoittaa korruptiota tutkiva kriminologian ja rikosoikeiden professori Nikos Passas Ekathemerini-lehdessä.
Passiivinen hyväksyntä tai osallistuminen ”pikkukorruptioon” arkielämässä ruokkivat järjestelmää.
”Siirtyminen kohti rehellisyyden kulttuuria ei tapahdu vain lakeja säätämällä, vaan siihen tarvitaan myös koulutusta, joka läpäisee yhteiskunnan kaikki tasot sekä julkisella että yksityisellä puolella”, Passas kirjoittaa. ”Muutoksen on lähdettävä jokaisen omasta käytöksestä.”
Talous kasvaa, ihmiset voivat huonosti
Rehellisyydestä tai oikeammin sen puutteesta oli pohjimmiltaan kyse myös Kreikan pitkäkestoisessa velkakriisissä. Kansainvälisen finanssikriisin jälkimainingeissa loppuvuodesta 2009 paljastui, että Kreikka oli tietoisesti vääristellyt talouslukujaan vuosia.
Vastuussa tästä oli kaksi valtapuoluetta, Uusi demokratia ja keskustavasemmistolainen PASOK. Ne olivat hallinneet Kreikkaa vuoroin siitä lähtien, kun synkkä ”everstien aikakausi” päättyi parlamentaarisen demokratian voittoon 1974.
Velkaa oli kertynyt 360 miljardia euroa, eikä Kreikka enää saanut rahoittajilta uutta entisten lyhentämiseksi.
Tarvittiin kolme isoa kansainvälistä apupakettia. Kreikan oli pakko suostua rajuun talouskuuriin, valvontaan ja uudistuksiin. Eläkkeitä ja palkkoja leikattiin useita kertoja, veroja korotettiin ja taloutta yksityistettiin. Kriisin syvimmillä hetkillä edes omia rahojaan ei saanut ulos pankista kuin 60 euroa päivässä.
Oli pienestä kiinni, ettei Kreikka joutunut ulos euroalueesta.
Tukipaketeilla saatiin pelastettua saksalaiset ja ranskalaiset pankit, vyönkiristyksillä ja rakenneuudistuksilla lopulta myös valtiontalous. Kreikka alkoi toipua vuodesta 2016 lähtien, tosin koronapandemia katkaisi välillä nousun.
Vuosi 2025 oli ”Kreikan paluun” vuosi. Talous kasvoi yli 2 prosenttia ja työttömyysaste laski joulukuussa 7,5 prosenttiin, kiitos kukoistavan turismin. Esimerkiksi Saksassa talouskasvu jäi viime vuonna 0,2 prosenttiin. Suomessa työttömyysasteen trendiluku oli joulukuussa 10,7 prosenttia.
Entinen kriisimaa on nyt uusi mallioppilas. Se on pystynyt maksamaan velkojaan takaisin etuajassa. Tunnustuksena finanssipolitiikan kurinalaisuudesta Kreikan valtiovarainministeri Kyriakos Pierrakakis valittiin euroryhmän puheenjohtajaksi seuraaviksi 2,5 vuodeksi.
Monet tavalliset kreikkalaiset voivat kuitenkin huonosti.
Velkakriisi lohkaisi Kreikan bruttokansantuotteesta neljänneksen, mutta keskivertokotitalous on yhä 15 prosenttia köyhempi kuin vuonna 2009. Ostovoima on EU:n alhaisimpia. Palkansaajien laskennallinen bruttoansio on vain 1 277 euroa kuukaudessa, vaikka hintataso ei juuri eroa Suomesta. Ihmiset tekevät useampaa työtä selvitäkseen arjesta.
”Kreikkalainen yhteiskunta on kriisin jäljiltä emotionaalisesti ja taloudellisesti uupunut. Ihmiset keskittyvät vain itseensä sekä lähipiiriinsä ja ovat välinpitämättömiä muita kohtaan”, kirjoittaa Keep Talking Greece -julkaisu kuvatessaan sitä, miksi Kreikka ei pärjää elämänlaatua eri maissa kuvaavassa onnellisuusindeksissä.
Kreikka sijoittuu vuoden 2025 indeksissä Libyan ja Moldovan jälkeen sijalle 81, kun Suomi ja muut Pohjoismaat ovat kärjessä.
”Äänestämisessä ei ole mitään järkeä”
Kreikan valtiontalouden pääsyä jaloilleen on edesauttanut poliittinen vakaus. Pääministeri Kyriákos Mitsotákis on johtanut maata vuodesta 2019 lähtien, nyt jo toista nelivuotiskautta.
Helmikuussa julkaistussa GPO-tutkimuslaitoksen kyselyssä ND on yhä suurin puolue. Mitsotákisille ei ole löytynyt haastaja, sillä oikeisto- ja vasemmisto-oppositio ovat pirstaleina.
Äänestäminen ei kuitenkaan enää kiinnosta kreikkalaisia. Viime parlamenttivaaleissa 2023 peräti 47 prosenttia äänioikeutetuista jäi kotiin.
Kreikkaa järkytti syvästi helmikuussa 2023 tapahtunut Témpin junaturma.
Antiikin Kreikkaa pidetään demokratian synnyinmaana, ja nykykreikkalaisetkin ovat kovia väittelemään politiikasta.
– He eivät jätä äänestämättä siksi, että olisivat apaattisia, vaan siksi, että he ovat vakuuttuneita siitä, ettei siinä (äänestämisessä) ole mitään järkeä, arvioi vanhempi vieraileva tutkija Athanasia Chalari Hellenic Observatory -tutkimuskeskuksesta, joka toimii London School of Economics -yliopiston alaisuudessa.
Chalari on tutkinut Kreikan velkakriisin vaikutusta erityisesti nuoriin. Aivovuoto eli koulutetun väestön pako maasta on yksi Kreikan isoimmista ongelmista.
– Nuoret ovat tietoisesti passiivisia, koska he ovat pettyneitä valtioon ja tuntevat itsensä voimattomiksi. Heitä ei voida enää vakuuttaa poliittisilla lupauksilla, Chalari sanoo.
Ilmiö näkyy koko väestössä.
– Poliitikkoja pidetään osana ongelmaa, ja niin kauan kuin näin on, suuri osa yhteiskunnasta ei tiedä, ketä tai mitä äänestää, sanoo ateenalainen apulaisprofessori Costas Eleftheriou.
Raunioilta uusi korruptionvastainen puolue?
Kreikkalaisten tympääntymistä politiikkaan ei tarvitse ihmetellä.
Vaalivoittonsa jälkeen heinäkuussa 2019 Mitsotákis julisti, että Kreikka ”palaa normaaliin”. Kuusi vuotta myöhemmin tuo normaali näyttäytyy ihmisten silmissä lähinnä skandaalien sarjalta.
Mitsotákisin valtakautta ovat varjostaneet korruptiosyytökset, toimittajien ja poliittisten vastustajien salakuuntelu, EU:n maataloustukien väärinkäyttö ja oikeusjärjestelmän manipulointi.
Mitsotákisin otteita on kuvattu ”häiritsevän autoritäärisiksi”, eikä hän ole poikkeus oikeistolaistuvassa ja militarisoituvassa Euroopassa. Uusi demokratia kuuluu EU-parlamentin suurimpaan puolueperheeseen, keskustaoikeistolaiseen EPP:hen.
– Sotilasdiktatuurin jälkeen emme ole nähneet puoluetta, joka olisi niin itsepäisesti kieltäytynyt valvomasta omia rivejään, suojannut itseään ja niin aggressiivisesti kostanut kaikille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa sen toiminnan, kirjoittaa yleisen politiikan apulaisprofessori Georgios Samaras lontoolaisesta King’s Collegesta.
Kansainvälisissä korruptiovertailuissa Kreikka on sijoittunut Euroopan hännille.
Kreikkaa järkytti syvästi helmikuussa 2023 tapahtunut Témpin junaturma. Sen jälkipyykki on yksi esimerkki nykymenosta.
Kaksi junaa törmäsi ja syttyi valtava tulipalo. Tragediassa kuoli 57 ihmistä, pääasiassa nuoria, ja lähes sata loukkaantui. Julkisuudelta yritettiin peitellä, että toinen junista kuljetti vaarallisia kemikaaleja.
Kreikan raideliikenteen ongelmat olivat hyvin tiedossa. Niistä oli varoiteltu, ja EU oli antanut rahat turvallisuusjärjestelmien päivittämiseksi.
Onnettomuuspaikka jyrättiin nopeasti puskutraktorein. Kuolleiden omaiset ovat kertoneet todisteiden katomisista, jopa äänitteiden muokkaamisesta, jotta hallituksen tarina ”inhimillisestä virheestä” jäisi eloon. Liikenneministeri tosin erosi, mutta hän jatkaa valtapuolueen edustajana politiikassa.
Lastenlääkäri Maria Karystianoun tytär oli yksi junaturman uhreista, ja äidistä on tullut julkkis Kreikassa. Hän johtaa Témpi-liikettä, joka edustaa uhrien perheitä.
Viime joulukuussa Karystianou kertoi perustavansa uuden puolueen, joka keskittyisi ”Kreikan puhdistamiseen korruptiosta”. Hän ei halua yhteistyöhön nykypoliitikkojen kanssa.
Tulevan puolueen ideologia on ”luovasti epäselvä”, ehkä äärioikealla, ehkä vasemmalla. Mielipidekyselyssä 33 prosenttia vastanneista kuitenkin pitää Karystianouta varteenotettavana poliittisena voimana Kreikassa.









