Keskusta ja vihreät kokoontuvat pesemään vaalipyykkiä mönkään menneiden eduskuntavaalien jäljiltä. Vihreiden puoluehallitus kokoontuu perjantaina ja maanantaina on vuorossa vihreän valtuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokous.
Keskustan puoluevaltuuskunta kokoontuu perjantaina Helsinkiin Marina Congress Centeriin.
Vihreät eivät suinkaan ole paniikissa vaalitappion jälkeen, vakuuttaa puolueen poliittinen sihteeri Jouni Vauhkonen.
– Ei ole aihetta hirveään itseruoskintaan. Puolueen piirissä vaalituloksen arviointi on ollut hyvää ja analyyttista. Syyttelyä on ollut hämmästyttävän vähän, Vauhkonen sanoo.
Monen politiikan kommentaattorin mielestä vaalitappio merkitsi koko poliittisen historiansa myötätuulessa olleelle puolueelle ratkaisevaa käännettä. Vauhkonen ei tähän usko.
– Me koimme pienen vaalitappion. Menetimme vähän yli 20 000 ääntä, joka näkyi eduskuntapaikoissa rajuna viiden paikan menetyksenä. Oli huonoa tuuria vaalimatematiikassa.
Uutta uskoa vihreisiin on valanut jäsenmäärän kasvu vaalien jälkeen. Uusia jäseniä on virrannut puolueeseen noin 1 700.
Puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki ilmoittaa aikooko hän pyrkiä jatkoon puoluejohtajana kesäkuun puoluekokouksessa. Puoluesihteeri Panu Laturi on jo ilmoittanut pyrkivänsä jatkokaudelle.
Vihreät käynnistävät yt-neuvottelut väen vähentämisestä puoluetoimistossa ja Vihreä Lanka -lehdessä. Kansanedustajien määrän putoaminen kolmanneksella 15:stä kymmeneen merkitsee noin 450 000 euron lovea puoluetukeen.
Keskusta purkaa mielipahaa
Keskusta kokoontuu purkamaan mielipahaansa perjantaina ja puoluevaltuuston perjantaisesta kokouksesta odotetaan räväkkää, kuten puolueen perinteisiin kuuluu.
Keskusta oli vaalien suurin häviäjä. Eduskuntapaikat hupenivat 16:lla ja puolue putosi suurimman puolueen paikalta suoraan neljänneksi. Ääniä hävisi noin 180 000 ja ääniosuuksissa pudotus oli 7,5 prosenttia.
Karu vaalitulos aiheuttaa itsetutkiskelua, eikä henkilöönkäyvältä arvostelulta vältytä. Keskusta meni vaaleihin puheenjohtaja Mari Kiviniemi edellä luottaen hänen vetovoimaansa pääministerinä.
Kiviniemi on luvannut Suomenmaa-lehden palstoilla puolueelle remonttia ja peruskorjausta. Samalla hän on muistuttanut, että vastustajat löytyvät puolueen ulkopuolelta, ei sisältä.
Puoluejohto ja puoluesihteeri eivät mene vaihtoon, jos he eivät sitä itse halua. Sekä Kiviniemellä että Timo Laanisella on vasta viime kesänä tehtäviinsä valittuina valtakirja johtaa puolue oppositiopolitiikan tielle. Oppositiopolitiikasta on luvattu tulevan kovaa mutta vastuullista.