Kirjailija Joona Keskitalon uusiutumiskyvyllä ei näytä olevan mitään rajaa. Takamailla-sarjan neljä ensimmäistä osaa ovat vauhdilla eteneviä osin komediallisia rikosromaaneja häröilevistä tyypeistä. Silti kaikki keskenään erilaisia. Viides osa Lakeus, joka vaikeni on huumorista melkein kokonaan riisuttu vuoteen 1998 sijoittuva rikosdraama kahdesta miehestä, kahdesta totuudesta ja kolmesta murhasta, joita pidetään Rankkuriksi kutsutun palkkamurhaajan tekeminä. Sekä yhdestä ristipaineessa elävästä asianajajasta.
Robert Koski on menestyvä kauhavalainen yrittäjä ja kauppaneuvos. Kale Rajala on hänen nuoruudenystävänsä. Kale aloitti kotipolttoisen myymisellä ja on siitä edennyt huumekaupan piiriin Helsinkiin. Nuorina he olivat sodissa rikki menneiden isien poikia, elivät köyhyyden, alkoholismin ja väkivallan keskellä. 1960-luvun alussa omaisuutta kartutettiin ryöstämällä postiautoja.
Nyt Kale on vankilassa. Hän on sairastuttuaan perunut rikostensa tunnustuksen. Miehet syyttävät niistä toisiaan. Mukaan lukien pieleen menneestä isosta pimeän viinan kaupasta Koskuen Essolla vuonna 1963, joka päättyi kahden helsinkiläismiehen ampumiseen. Kale meni siitä vankilaan, Robert nai Kalen tyttöystävän Leenan ja ryhtyi isäksi Kalen siittämälle pojalle.
Robert haluaa asianajajakseen Niina Luoman, joka on luopunut työstään ja sikafarmarina isänsä perustamalla tilalla Kauhajoella. Perheonni miehen ja pienen pojan kanssa kukoistaa, eikä Niinalla ole aikomusta palata ammattiinsa, jossa hän viimeisessä jutussaan ryvettyi pahasti. Niina lupautuu kuitenkin auttamaan Robertia kuulustelussa – ihan vähän vain.
Lakeudessa on sana sanaa vastaan. Kumpi on syyllinen Kale vai Robert? Vai onko kaiken yläpuolella vielä joku isompi kuvio?
Joona Keskitalon suvereeni taito tarinankuljettajana on tiedetty esikoisteoksesta Tottelemattomat asti. Silti Lakeus, joka vaikeni pudottaa leuan lattiaan. Mikä kutkuttava mysteeri, mikä monien yllätyskäänteiden draamankaari, joka huipentuu lopussa vielä yhteen yllätykseen.
Takamailla-sarjan ensimmäinen osa Saari, joka repesi oli minusta länkkärimuunnelma. Pieneen yhteisöön asettuva muukalainen saa paikkakunnan sekaisin.
Lakeus, joka vaikeni näyttäytyy minulle film noirin ja suomalaisen pohjalaisdraaman yhdistelmänä. Film noiria edustavat lukuisat takaumat, joissa tapahtumista kerrotaan eri toimijoiden näkökulmasta. Pohjalaisdraamaa mureneva perhe ja intohimot, jotka ovat vähän lihallisiakin, mutta vyöryvät enemmän tunnetasolla. Niina ajautuu syvemmälle juttuun, koska huomaa haluavansa sittenkin olla asianajaja. Mikään ei vedä vertaa jutun voittamiselle oikeussalissa.
Lakeus, joka vaikeni ankkuroituu 1990-luvulla koventuneeseen ammattirikollisuuteen, joka tuotti monia suurta huomiota saaneita palkkamurhia. Voi siinä nähdä myös myöhemmän Helsingin huumepoliisin pomon Jari Aarnion tapauksen vaikutusta.
Joona Keskitalo on kokeillut hyvällä menestyksellä monia erilaisia rikoskirjallisuuden tyylilajeja. Lakeus on lähimpänä kuka sen teki -arvoitusdekkaria, mikä on häneltä taas uusi aluevaltaus.
Kohtalonomaisuus, loistavat henkilöhahmot, koko ajan vaihtuvat näkökulmat ja useampi hyytävä loppukäänne. Joona Keskitalo on sosiaalisessa mediassa arvioinut, että Lakeus, joka vaikeni olisi hänen paras kirjansa. Voi olla. Mutta miten panna järjestykseen viisiosaista sarjaa, jossa on neljä mestariteosta ja vain yksi selvästi heikompi, edellinen osa muotopuoli Järvi, joka murtui? Ja onko se edes tarpeellista? Sen voi kuitenkin sanoa, että Lakeus, joka vaikeni pakahduttaa sekä hienolla tarinallaan että kerronnallisella taituruudellaan.
Kirjan lopussa Keskitalolla on iloinen yllätys. Loppuvuodesta hän aloittaa uuden sarjan, joka on taas jotain ihan muuta. Lakeuden piti olla Takamailla-sarjan viimeinen osa. Se saa kuitenkin vielä yhden osan ensi vuonna. Se sijoittuu Hämeeseen, jossa kirjailija on kasvanut ja asuu.
Joona Keskitalo: Lakeus, joka vaikeni. 400 sivua, Bazar 2026.
uutiskirje 
