Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen on huolissaan nuorten työpajatoiminnan tilasta.
Hän jättää hallitukselle asiasta kirjallisen kysymyksen. Nuorten työpajatoiminta on vaikeuksissa koko maassa.
– Nuorisotyöttömyys on räjähtänyt käsiin, mutta nuorten työpajoihin ohjataan vähemmän porukkaa kuin aiemmin. Tätä on todella vaikea ymmärtää, sillä työpajoilla tippumisvaarassa oleville nuorille tarjotaan juuri sitä tärkeää tukea oman polun löytämiseen, Jokelainen sanoo.
"Vertaistuki on tunnetusti tärkeää, jos oma elämäntilanne mietityttää."
Nuorten työpajatoiminta on Jokelaisen mukaan hyvä esimerkki toimivasta mallista, joka on jo käytössä.
– Työpajoilla nuoren itsetuntemus paranee, hänen sosiaaliset taitonsa vahvistuvat ja elämän- ja arjenhallinta lisääntyvät. Lisäksi työpajoissa kohtaa samassa tilanteessa olevia nuoria. Vertaistuki on tunnetusti tärkeää, jos oma elämäntilanne mietityttää.
Jokelainen nostaa ongelmaksi myös viranomaisten vaihtelevat tulkinnat ja eri toimijoiden yhteistyön puutteen, kun jokainen toimiala keskittyy katsomaan nuoren tilannetta vain oman hallinnonalansa näkökulmasta
– Silloinkin, kun yhteistyö paikallisesti toimii, jää edelleen usein tulkinnanvaraiseksi, millaisiin toimeentulon kannalta välttämättömiin etuuksiin nuori on työpajajakson aikana aina ja kaikkialla oikeutettu. Tämä on tietenkin iso ongelma nuorten yhdenvertaisuuden kannalta.






