Paavo Väyrynen on energinen poliitikko, jolla on vahva ego. On ollut Paavon aika – joskus kauan sitten. Paavon aika on nyt ohi. Vain yksi ei sitä tajua, Paavo itse. Paavo on kuin mykkäelokuvan tähti, joka on putkahtanut näyttelemään väärään aikaan ja väärässä elokuvassa. Käsitys omasta tähteydestä on vankka, vaikka yleisö katselee häpeissään kengänkärkiään rankkaa myötähäpeää tuntien.
Paavo mittautti kansansuosionsa juuri käydyissä eduskuntavaaleissa. Kannatusta ei riittänyt edustajapaikan lunastamiseksi. Hallituskriisihän siitä äityi, vain vaivoin saatiin hallitus kasaan pitkällisen punnertamisen jälkeen. Paavo tietää, että kansa on nyt tajunnut, minkä virheen se teki kun jätti Paavon Arkadianmäen ulkopuolelle. Paavo ajattelee, että presidentinvaaleissa kansa voi korjata erheensä. On erittäin hienoa, että Paavo on jalomielinen ihminen. Joku muu voisi hermostua heikosta vaalimenetyksestä. Paavo on valmis antamaan kansalle anteeksi ja tarjoaa kansalle mahdollisuutta korjata virheensä.
Presidenttigallupissa Niinistön suosio on käsittämättömissä mitoissa. Yli puolet suomalaisista äänestäisi Saulia. Myös Väyrysen suosio on käsittämättömissä mitoissa: pyöreä nolla. Väyrysellä on sen verran laaja suku, että luulisi mittarin edes hieman värähtävän.
Myös Väyrysen suosio on käsittämättömissä mitoissa: pyöreä nolla.
Keskustan vanhan isännän kampanjointi vaikuttaa myös keskustapuolueen kannatukseen. Politiikan tarkkailijat ja Väyrynen ovat tästä asiasta yhtä mieltä, mutta eri mieltä suunnasta.
Politiikan esikoulutietämyksen omaaville on selvää, että Väyrysen kampanjointi syö kepun kannatusta. Vain Väyrynen ”tietää” asian toisin: kepun kannatus nousee kun tämä Suomen nykypolitiikan Don Quijote, surullisen hahmon ritari, käy tuulimyllyjä vastaan. Väyrysen pyrkimyksien surullisuutta lisää se, ettei mukana ole edes Sancho Panzaa.
Italian pääministeri Berlusconi on kuin Parman kinkun kävelevä näköispatsas: monet kasvojen kohotukset ja kiristykset ovat saaneet Italian politiikan lahjan Euroopalle näyttämään zombilta. On epäolennaista ja asiatonta puuttua poliitikon ulkoiseen habitukseen. Berlusconin tapauksessa houkutus on kuitenkin suuri, koska Italian pääministerin suusta putkahtelee tuon tuosta lausuntoja, jotka muistuttavat pääministerin ulkoista olemusta: keinotekoista, teennäistä, sammakoita ja mitäänsanomatonta.
Italia on suistumassa taloudelliseen kaaokseen ja pääministeri rauhoittelee puhumalla niitä näitä, joissa ei ole asiaa edes nimeksi. Italian poliittinen luokitus on alinta mahdollista luokkaa. Berlusconi on poliitikkona meidän Hakkaraisemme tai Halla-ahomme luokkaa sillä erotuksella, että Italiassa hän on edennyt pääministeri luokkaan.
Maailman talous kriisiytyy monestakin syystä. Tärkein syy on tietysti itse järjestelmä: markkinatalous toimii kohtuullisesti teoriassa, mutta käytännössä sen polku on reunustettu kriiseillä.
Maailman valtioille jaellaan tuon tuosta luottoluokituksia. Poliittisia järjestelmiä arvioidaan harvemmin. Ne ovatkin suurimmaksi osaksi roskaluokkaa. Yhdysvalloissa poliittinen järjestelmä on lähes kyvytön tuottamaan päätöksiä. Tässä lajissa Eurooppa päihittää USA:n. Kreikka, Belgia ja Italia ovat poliittisesti halvaantuneet.
Suomi on hyvää vauhtia ajautumassa samaan kurimukseen. Perussuomalaisten vaalivoitto ja heidän sinnikäs ja onnistunut kamppailunsa välttää poliittista vastuuta, on halvaannuttanut Suomen poliittista päätöksentekoa.
Markkinatalous voi toimia siedettävästi vain tiukassa poliittisessa ohjauksessa. Sellaista ei ole nyt näköpiirissä.
Yhdellä rintamalla Suomen itsenäisyystaistelu EU:n ylivaltaa vastaan on onnistunut loistavasti. Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi kuviteltiin, että kesälomamme kääntyvät eurooppalaisittain elokuun puolelle. Näin ei ole käynyt, pikemminkin päinvastoin. Suomi on ollut ja pysyy suljettuna heinäkuun. Hyvä Suomi, näytetään niille.
lehti 