Välitön innostus omasta pienehköstä festivaalista oli leimallista viikonloppuna Inarissa järjestetyssä Ijahis Idja -musiikkitapahtumassa. Se koski sekä yleisöä että esiintyjiä.
Alkuperäiskansojen kansainvälinen musiikkifestivaali järjestettiin jo kahdeksatta kertaa. Tämänkertaiset huippuesiintyjät olivat läheltä Mongolian rajaa Venäjän federaatioon kuuluvasta Tuvan tasavallasta kotoisin oleva kurkkulaulaja Igor Koshkendei ja modernia joikumusiikkia esittävä Enontekiön Kelottijärvellä syntynyt Wimme Saari.
Etenkin nuoren yleisön suurta suosiota nauttivat norjansaamelainen räppääjä SlinCrace, jonka yllätysvieraana nähtiin inarinsaameksi räppäävä Helsingissä pääasiassa asuva ja esiintyvä Inarin oma poika Amoc. Yhtä suosittuja olivat paikalliset nousevat tähdet, Somby-yhtye ja juhlilla ensimmäisen albuminsa julkaissut trubaduuri Niillas Holmberg.
Kurkkulaulu keinui ratsastavan paimentolaisen rytmiikassa
Vaikka tapahtuman tähdet Igor Koshkendei ja Wimme Saari eivät kohdanneet lavalla, he osallistuivat yhdessä musiikkityöpajoihin, joissa he opastivat nuoria joiun ja kurkkulaulun saloihin.
Koshkendei sanoo, että varsinkin kurkkulaulun sanattomassa moniäänisessä osuudessa on kysymys samasta asiasta kuin joiussa. Molemmissa tapauksissa musiikkiin tulee mukaan shamanistinen ulottuvuus. Shamanistinen luonnonuskonto on buddhalaisuuden lisäksi merkittävä Tuvassa.
Koshkendein omat musiikkiesitykset olivat taiturimaisuudessaan järisyttävän lumovoimaisia. Syvistä basson alarekistereistä aina huilumaisiin viheltäviin kurkkuääniin nouseva neljän oktaavin alueella liikkuva lauluääni puhutteli rytmikkään igil-kielisoittimen säestyksellä. Musiikin ajoittainen raju poljento teki eläväksi paimentolaisen ratsastuksen rytmisen keinunnan, jossa perinnemusiikki usein syntyy.
Wimme yltyi punkmaiseen Texas-tulkintaan
Wimme puhui alkuperäiskansojen perinnemusiikin asemaa käsittelevässä Maan äänet -seminaarissa lapsuutensa merkkipaikoista musiikkinsa voimana ja lähteenä. Wimmelle itselleen lapsuus ja lapsenomainen pidäkkeetön luovuus ovat edelleen musiikinteon ehtymättömiä lähteitä.
Omassa konserttiosuudessaan Wimme yltyi yhtyeensä kanssa alun meditatiivisten esitysten jälkeen rytmikkääseen irrotteluun. Pitkästä aikaan Wimmeltä kuultiin myös hänen alkuaikojensa pidäkkeetön maailman nykymenolla ilkamoiva Texas.
Illan Texas-vedosta yhtyeen nykyinen lyömäsoitintaiteilija Juuso Hannukainen sanoi, että sehän meni lopulta ihan hurjaksi punkrockiksi – ja oli jotenkin hämmentyneen tyytyväinen yhtyeen ja yleisön riehakkuudesta.
Hannukaisen lisäksi Wimmen bändiin kuuluvat Tapani Rinne, Matti Wallenius ja Tuomas Norvio.
Huippujen lisäksi festivaali satsasi nuoriin harrastelijoihin
Ammattilaishuippujen lisäksi festivaalilla saivat näkyvää esiintymisaikaa harrastelijat ja kouluikäiset lapset. Festivaali tarjosi erilaisten musiikkileirien ja -kerhojen osanottajille tekniseltä varustukseltaan ammattimaiset puitteet.
Itse Helsingissä korkean musiikillisen koulutuksensa saanut inarilainen festivaalijohtaja Anna Näkkäläjärvi-Länsman sanoo, että festivaalin yksi tärkeä tehtävä on innostaa nuoria omaan musiikilliseen aktiivisuuteen. Hän itse säesti useita harrastelijaesiintyjiä.
– Tärkeää ei ole tiukka ohjaaminen saamelaisperinteen mukaiseen toimintaan, vaan lapsille pyritään antamaan vapaat kädet oman halunsa mukaiseen ilmaisuun.
Niinpä lapset ja varhaisnuoret esiintyivät myös discomusiikin tahdittamina sekä saamelais- että discoasuihin pukeutuneina. Tunnettujen poplaulujen englanninkielisten coverversioiden lisäksi kuultiin saameksi esitettyjä perinnetietoisia lauluja. Esiintymisen ilo korvasi osaamisen ajoittaiset puutteet.
Koko tapahtuman järjestäjinä toimi Saamelaiskäräjien ja monien muiden saamelaisorganisaatioiden lisäksi Inarin kunta. Järjestelyt perustuivat paljolti vapaaehtoistyöhön. Valtaosa ohjelmasta oli ilmaista.
lehti 