Keski-Aasia ei ole enää vain Venäjän entistä takapihaa. Neuvostoliittoon kuuluneet ja mielikuvissamme usein Stan-maiksi niputetut tasavallat olivat maailmanpolitiikassa pitkään unohduksissa. Nyt ne etsivät sekä omaa keskinäistä järjestystään että uusia suhteita ulkovaltoihin.
Venäjän ote alueesta on hiukan heikentynyt samalla kun toisen suuren naapurin Kiinan merkitys on kasvanut. Kiinaa myötäillään poliittisesti esimerkiksi tukahduttamalla Kiinaa arvostelevia kansalaisliikkeitä, mutta liiallista ajautumista Kiinan leiriin kavahdetaan. Venäjällä on edelleen turvallisuus-, kieli- ja työmarkkinaverkostojen kautta vaikutusvaltaa.
Monen muunkin löyhästi globaaliin etelään tai geopoliittisen lännen ulkopuoliseen maailmaan luettavan valtion tavoin Keski-Aasian valtiot pyrkivät harjoittamaan strategista riippumattomuutta. Se tarkoittaa useisiin geopoliittisiin suuntiin samanaikaisesti nojaavaa politiikkaa ja välttää sitoutumista johonkin maailmanpoliittiseen leiriin. Erityisesti Kazakstanissa mutta nykyisin myös muissa Keski-Aasian valtioissa strategisesta riippumattomuudesta puhutaan usein monivektorisena ulkopolitiikkana.
Omien ulkosuhteidensa monipuolistamista tavoitteleva Euroopan unioni on lisännyt läsnäoloaan alueella. Keski-Aasian suhteet Yhdysvaltoihin ovat aktivoituneet. Turkilla on oma etenkin kielisukulaisuuteen perustuva mielenkiintonsa. Myös Iranin ja Afganistanin läheinen sijainti nostaa aluetta maailmanpolitiikan valokeiloihin. Keskusteluja käydään esimerkiksi Keski-Aasian hallitusten pyrkimyksistä pönkittää maltillista islam-tulkintaa ja tukahduttaa, joskus tiukoinkin ottein, alueella esiintyviä väkivaltaisen islamismin suuntauksia.
Matkani alkoi Uzbekistanista, muinaisten ja hiukan uudempienkin silkkiteiden tarunhohtoisesta Samarkandista. Unescon yleiskokous pidettiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1985 muualla kuin järjestön Pariisin-päämajassa. Se kertoi osaltaan kansainvälisten järjestöjen halusta vastata länsimaiden valta-asemaa koskevaan kritiikkiin.
Osa länsimaiden Unesco-edustajista pohti ennen kokousta, pääsisikö Venäjä jyräämään näkemyksiään Neuvostoliiton entisellä kotikentällä. Kokouksen tulokset osoittivat, ettei näin ainakaan yleisesti käynyt. Venäjä kärsi tappion joissakin Unescon tärkeimmissä äänestyksissä hallintoelinten jäsenyyksistä.
Suomen Unesco-toimikunnan puheenjohtajana ajauduin monenlaisiin keskusteluihin koulutuspolitiikasta. Uzbekistanilainen kokousjärjestäjä intoutui Kirgisian kulttuuriministerin hapanmaitovastaanotolla kehumaan Suomea:
– Teillä on hienosti yhdistetty länsimaisen ja neuvostoliittolaisen koulutuksen parhaat puolet.
Sen suorempaa haikailua aikoihin, jolloin maat olivat osa Neuvostoliittoa, en kuitenkaan kohdannut.
Autoritaarisuus on leimannut Keski-Aasiaa myös Neuvostoliitosta irtaantumisen jälkeen.
Kun matkani jatkuttua vierailin esitelmöimässä Kazakstanin tiedeakatemiassa ja Kansojen parlamentissa, vieroksunta venäläisvaikutteita kohtaan nousi toistuvasti esiin. Vaikka itse saatoin tulkita heidän puheitaan kolonialismikäsitteistön kautta, osallistujat eivät juurikaan käyttäneet termiä kolonialismi, kun he kertoivat maansa historiasta ja nykypolitiikasta. Imperiumi ja imperiaaliset asenteet sen sijaan toistuivat heidän puheissaan. Jos joku venäläiseksi mielletty yritti etuilla esitelmien jälkeisillä baarikierroksilla ja biljardisalivierailuilla, kazakki-isäntäni suu meni mutrulle ja käsi puristui nyrkkiin. Jälkikäteen hän venytti silmiään perussuomalaisten poliitikkojen tutuksi tekemällä eleellä ja kertoi venäläistaustaisten etnisestä ylemmyydentunteesta.
Etniset jännitteet nousivat usein esiin myös kielipolitiikassa. Useissa alueen maissa on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen pyrkimys kohentaa omien turkinsukuisten kielten asemaa.
– Valitettavasti omakin nuorisomme päätyy usein puhumaan keskenään venäjäksi, yksi kieliaktivisti totesi turhautuneena.
Kielellisesti Keski-Aasiassa on yksi Pohjoismaita muistuttava piirre. Yleensä alueeseen lasketaan kuuluvaksi viisi valtiota, aivan kuten Pohjoismaissakin. Koska Uzbekistanin, Kazakstanin, Kirgisian ja hiukan eristyneemmän Turkmenistanin viralliset pääkielet kuuluvat turkkilaiseen kieliryhmään, niiden edustajat voivat joskus kommunikoida keskenään omilla kielillään. Siis hieman samaan tosinaan kömpelöön tapaan kuin Pohjolassa käytetään skandinaviskaa. Tadžikistan on siinä mielessä Keski-Aasian Suomi, sillä Iranin valtakieltä farsia muistuttava tadžikki ei ole muiden Keski-Aasian pääkielten lähisukulainen.
Kun osallistuin Uzbekistanin pääkaupungissa Taškentissa järjestettyyn ensimmäiseen Keski-Aasian ja Pohjoismaiden suhteita pohtivaan foorumiin, yksi teemoista oli Kaspianmeren vastarannalla sijaitsevan Azerbaidžanin mahdollinen integroituminen Keski-Aasian ryhmän kuudenneksi valtioksi. Lounaskeskusteluissa osa tadžikistanilaisista suhtautui ajatukseen hienoisella varauksella, sillä silloin turkkilaiskielten valta-asema ryhmässä vahvistuisi. Toisaalta kuusi voi olla maailmanpolitiikassa merkittävämpi toimija kuin viisi. Kompromissina ja tilanteen häilyvyyden vuoksi käytettiin usein ilmaisua 5+1. Azerbaidžan on profiloitunut eräänlaisena ulkoisena sillanrakentajana alueelle, ja nähtäväksi jää, missä yhteyksissä viisikko kasvaa kuusikoksi.
Keskiaasialaisilla osallistujilla oli paljon kiinnostusta siihen, miten pohjoismainen yhteistyö on toiminut. Välillä puheenvuorot äityivät niin imeläksi Pohjoismaiden erinomaisuuden korostamiseksi, että omassa esitelmässäni toin esiin myös jännitteitä esimerkiksi Pohjoismaiden integroitumisessa Euroopan unioniin ja Natoon.
Yllätyin, miten monien mielestä Suomi on alueella aktiivisin Pohjoismaa. Osasyynä oli Alexander Stubbin vierailu siellä pari viikkoa ennen omaa matkaani. Kun pidin foorumin tauolla luennon ilmeisen arvostetussa Maailmantalouden ja diplomatian yliopistossa, opiskelijat ja tutkijat kommentoivat asiantuntevan oloisesti Stubbin aiempaa luentoa. Palattuani foorumiin erityisesti ruotsalaiset valittelivat, mikseivät heidän näkyvimmät poliitikkonsa käy alueella.
– Tässäkin asiassa Suomesta on tullut meille isoveli, yksi ruotsalainen totesi minulle.
Autoritaarisuus on leimannut Keski-Aasiaa myös Neuvostoliitosta irtaantumisen jälkeen. Varsinaisista tyrannioista ei liene Turkmenistania ja Tadžikistania lukuun ottamatta järkevää puhua. Neuvostovallasta vapautumisen jälkeisinä vuosina Kirgisiaa pidettiin usein demokratia- ja ihmisoikeusporukoiden silmissä orastavana valopilkkuna. Nyt asetelma on siltä osin muuttunut, kun Kirgisian asema on monilla oikeusvaltiomittareilla heikentynyt ja joidenkin muiden taas hiukan kohentunut.
Kazakstan ja Uzbekistan kilpailevat alueen mahtivaltion asemasta. Kazakstan on monien mielestä Keski-Aasian ulkoinen portti, investointikeskus ja tärkein luonnonvaravalta. Uzbekistan toimii alueen sisäisenä solmuna, väestökeskuksena ja yhteistyöaloitteiden moottorina. Kilpailu on usein melko hienovaraista, ja maiden johtajat korostavat yleensä yhteistyötä.
Asukasta kohti lasketulla bruttokansantuotteella alueen selvästi köyhin valtio on Tadžikistan. Siksikin hätkähdytti, kun sähkökatkosten vaivaamien ja ilmeisen köyhien vuoristokylien läpi matkattuani saavuin Tadžikistanin pääkaupunkiin Dušanbeen. Sen keskusta hehkui dubaimaista varautta.
Vaikutelmalle on myös tilastollista katetta: tuloerot ovat Tadžikistanissa viime vuosina kasvaneet. Tulonjaon epätasa-arvoa mittaava Gini-indeksi on Tadžikistanissa korkeampi kuin Kazakstanissa, Kirgisiassa tai Uzbekistanissa. Epätasa-arvo on suurta myös Turkmenistanissa, mutta sieltä ei tietääkseni ole kovinkaan luotettavaa ajankohtaista tilastointia. Turkmenistan on muutoinkin ollut hiukan sivussa alueen muiden maiden hankkeissa, ja sivussa se oli myös omalla matkareitilläni.
Tadžikistania 1990-luvun alkupuolelta lähtien johtaneen presidentin kuvia oli näkyvästi esillä. Vuoteen 2007 saakka hänet tunnettiin venäläistetyllä nimellä Emomali Šaripovitš Rahmonov, mutta nykyisin hän on Emomali Rahmon. Ele merkitsi symbolista irtautumista neuvostoperinnöstä, vaikka Tadžikistan säilyi taloudellisesti ja turvallisuuspoliittisesti sidoksissa Venäjään. Monet tadžikistanilaiset seurasivat presidentin esimerkkiä luopumalla sukunimiensä venäläisistä -ov- ja -ev-päätteistä, ja myöhemmin nimien tadžikkilaistamisesta tuli myös valtion aktiivisesti edistämää politiikkaa.
Rahmonin kuvien luoma itsevaltiuden visuaalinen vaikutelma sai Dušanbessa vahvistusta paikallisia hipsterioluita tarjoavan kuppilan kulmapöydässä istuneilta kiinalaisilta vierastyöläisiltä. Heidän mukaansa Kiinassa ”vallitsee kansalaisten vapaus”, kun taas Tadžikistanissa ”juuri mitään ei saa tehdä”. Pian tuli toki ilmi, että he eivät niinkään viitanneet presidentti Rahmonin hiukan Kiinaa muistuttavaan hallintomalliin, jossa oppositiopuolueita, lehdistöä ja kansalaisliikkeitä on tukahdutettu. Heillä oli mielessään muunlaisten huvitusten puute.
Keski-Aasiassa matkustamisen yksi viehätys on, että sen maayhteydet ovat kauppastrategisesti kiinnostavassa vaiheessa. Sehän on eräänlainen Euraasian keskikäytävä. Lähes vailla vesireittejä olevan alueen itä-länsi-maayhteydet houkuttelevat Kiinaa. Uuden silkkitien kautta Kiina voi saada tuotteitaan kulkemaan kohti länttä. Venäjä taas on perinteisesti panostanut pohjoinen-etelä-reitteihin. Euroopan unionilla voi tässä asiassa olla yhteisiä tavoitteita Kiinan kanssa. Euroopan ja Kiinan geopoliittinen kilpailu ei estä sitä, että molemmilla voi olla intressi Venäjän ohittavien Euraasian yhteyksien kehittämiseen.
Kiina ja Venäjä ovat kilpailleet Keski-Aasian hallinnasta jo pitkään. Turkestan oli historiallinen nimitys laajalle Keski-Aasian alueelle. Erityisesti 1800-luvulla puhuttiin Länsi-Turkestanista Venäjän hallitsemilla alueilla ja Itä-Turkestanista Kiinan hallitsemalla alueella. Historiallinen Turkestan ei kuitenkaan vastaa yksi yhteen nykyistä viiden valtion Keski-Aasiaa.
Kiinan uiguurivähemmistö on kulttuurisesti ja kielellisesti keskiaasialaista. Siksi Kiinan harjoittaman uiguurien vainon arvostelu on Kiinalle tulenarka kysymys sen suhteissa Keski-Aasiaan. Jotkut viittaavat Kiinalle kuuluvaan uiguurialueeseen vieläkin Itä-Turkestanina.
Itä-Turkestan onkin nykyään myös poliittisesti latautunut nimitys Xinjiangin alueelle tai sen osille Kiinassa. Uiguurien lisäksi siellä on myös kazakkivähemmistö, johon kuuluvia Kiina on vienyt poliittisen uudelleenkoulutuksen leireille. Pidätykset ja muu vaino eivät siis kosketa vain uiguureja vaan ulottuvat suoraan yhden Keski-Aasian valtion nimikkokansaan. Kazakstan onkin joutunut tasapainoilemaan oman kazakkiväestönsä huolen ja Kiina-suhteen varjelemisen välillä. Kazakstanin ulkopoliittiseen työkalupakkiin on siinä yhteydessä kuulunut sievisteleväksi realismiksi kutsumani toimintatapa.
Kiinalla ja Venäjällä on myös yhteisiä intressejä alueella. Osaa niistä käsiteltiin esimerkiksi Shanghain yhteistyöjärjestön kokouksessa Biškekissä syyskuussa 2026. Shanghain yhteistyöjärjestö on yksi geopoliittisen lännen ulkopuolisen maailman ryhmittymistä. Se mainitaan toisinaan BRICS-ryhmän kanssa osittain samankaltaisena. Sen perustajajäseniä vuonna 2001 olivat Kiina, Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan ja Uzbekistan. Sittemmin mukaan ovat tulleet Intia, Pakistan, Iran ja Valko-Venäjä. Laajeneminen muutti sekä järjestön maantieteellistä mittakaavaa että sisäistä dynamiikkaa. Sen maailmanpoliittinen paino on kasvanut mutta samalla sen nimenomainen Keski-Aasia-keskeisyys on vähentynyt.
Venäjää ja Kiinaa yhdistää myös se, että kumpikaan ei ole halukas edistämään demokratian ja oikeusvaltioperiaatteiden leviämistä alueella. Siinä ne eroavat esimerkiksi alueella toimivista Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin alueellisista toimistoista ja ohjelmista sekä muistakin eurooppalaisista toimijoista, jotka kertovat pyrkivänsä edistämään demokratiaa. Euroopan unionin ja joidenkin sen jäsenmaiden ulkopolitiikan strategisissa linjauksissa on havaittavissa pientä demokratiaehdollisuuksien lieventämistä. Taustalla on esimerkiksi se, miten Kiina onnistuu houkuttelemaan globaalin etelän valtioita puolelleen sillä, että se ei aseta yhteistyökumppaneilleen demokratia- tai oikeusvaltiotoiveita. Kun eurooppalainen ulkopolitiikka tavoittelee Keski-Aasiassa lisää vaikutusvaltaa ja uusia kulkureittejä, kuinka paljon se on valmis joustamaan demokratiavaatimuksistaan? Islamin rooli alueella tuo asiaan oman mausteensa.
uutiskirje 
