Eduskunta aloittaa syksynsä välikysymyksillä, sillä molemmat oppositiopuolueet keskusta ja Perussuomalaiset ilmoittivat kuluvalla viikolla, että tekevät välikysymyksen syysistuntokauden aluksi.
Keskustan kysymyksen aiheena on ikääntyvien ihmisten hoito eli käytännössä valmisteilla oleva vanhuspalvelulaki.
Keskustalaiset totesivat torstaina olevansa pöyristyneitä siitä, että sekä kokoomus että etenkin sosialidemokraatit ovat muljauttaneet laajan ja tärkeän vanhuspalvelukeskustelun lapselliseksi kinasteluksi desimaaleista.
– Sdp:hän on sitä paitsi myöntänyt, että henkilöstömitoituksen esiin nostamisessa, jossa muuten peruspalveluministerin kanta on vaihtunut moneen kertaan, on kyseessä vaalitemppu, keskusta arvioi tiedotteessaan.
Oppositio tuppaa unohtumaan
Perussuomalaiset valmistelevat välikysymystä kunnallisen demokratian toteutumisesta ja lähipalveluiden kohtalosta eli kuntauudistuksesta.
Puolue on huolissaan hallituksen tavasta viedä kuntarakenneuudistustaan läpi. Se pelkää hallituksen käyttävän uudistuksessa pakkoliitoksia suurkuntien muodostamiseksi.
Hallituspuolueissa ei huolestuta. SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta totesi torstaina Demarissa, että oppositio on heikko.
– Välillä tuppaa unohtumaan, että sellainen ylipäätään on olemassa.
Samaa välikysymystä
Samansuuntaista arviota kuuli myös Hämeenlinnassa vasemmistoliiton kenttäväeltä, kun puolueen eduskuntaryhmä vieraili siellä.
– Ainoa, mitä pystyvät tekemään on, että toistavat samaa välikysymystä kahden kuukauden välein, vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Reijo Martikainen totesi.
Ei ole yllättävää, että mielikuva on tämä, sillä oppositio ehti tehdä vuodessa seitsemän välikysymystä. Nyt tosin Perussuomalaiset tekevät kuntavälikysymyksen, jonka keskusta on tällä vaalikaudella tehnyt kahdesti. Perussuomalaiset taas ovat kysyneet kolmesti euroalueen talouskriisistä. Seitsemäs aiempi välikysymys koski lapsiperheiden asemaa.