Kansallisoopperan Don Carlos on solistien juhlaa
Giuseppe Verdin (1813–1901) Pariisin oopperalle 1867 säveltämä, Friedrich Schillerin näytelmään pohjautuva Don Carlos ei ole mikään kepeä ooppera, vaan kauttaaltaan synkkä ja painostava poliittinen rakkausdraama. Vaikka teos keskittyy Espanjan 1560-luvun historiaan, Filip II:n valtakaudella inkvisition kurimuksessa, sen tematiikka on koskettavaa ja yleispätevää edelleenkin.
Oopperan keskiöön nousevat taistelu vapaamielisyyden ja kirkon taantumuksellisuuden välillä, uusien idealististen aatteiden nousu sekä samaa naista rakastavan isän ja pojan kolmiodraama. Filipin poika Don Carlos on rakastunut tulisesti isänsä kanssa poliittisista syistä avioituneen ihanaan Elisabethiin. Mutta, rakkaus on vain kauppatavaraa taloudellisten ja poliittisten etuisuuksien alttareilla, kun yksilöiden haaveet ja kaipuut polkeutuvat politiikan jalkoihin. Kuten nykyään, globaalit investointipankit uhraavat ahneutensa alle kokonaisten valtioiden ja maanosien edut.
Espanja on alistanut flaamit, joita Carlosin tuekseen saanut Rodrigo puolustaa. Vapausaate saa kannatusta ja voimistuu, mutta ei yksinvaltiutta ja kirkon ylivaltaa niin vain nujerreta liberalismin tieltä.
Verdiä innoitti vapauden tematiikka jos kohta rakkausdraamakin, joten hänen poliittisimmasta oopperastaan kehkeytyi viisituntinen spektaakkeli. Hän yhdisti tässä upeimmassa oopperassaan mestarillisesti roolihenkilöidensä syvimmät tunnot spektaakkelimaisesti jylläävään, lähes tuhlailevan melodiseen musiikkiin kauniine aarioineen, duettoineen ja kuorokohtauksineen. Yksi klassisen oopperan vavisuttavimmista on Filipin monologi, upea on myös Suurinkvisiittorin ja Filipin duetto, Rodrigon kuolinkohtaus ja tietenkin kauneuttaan hehkuva Ebolin aaria.
Olen nähnyt kymmeniä Don Carloksen esityksiä. Kansallisoopperan uutuustuotannon ylöspano ja kontekstualisoiminen goottihenkiseen kauhuromantiikkaan on yksi erikoislaatuisimmasta, jossa yrittänyttä nyt kyllä laitetaan.
Lavastaja Walter Schütze ja puvustaja Heidi Wikar ovat loihtineet näyttämölle salaperäisen metsän, joka esityksen edetessä muuntuu yhä synkemmäksi ja kammottavammaksi, hiiltyneeksi, raunioituneeksi kuoleman puutarhaksi, jonka yllä korpit lentelevät. Näissä stalkermaisissa maisemissa helhuavat irokeesit tanassa niittejään kalisuttelevat flaamilaisylimykset, näyttäviin goottihenkisiin pukuihin tai ilotyttöjen asuihin pukeutuneet kuorolaiset ja solistit hehkuvissa asuissaan. Komeaa katsottavaa kaikki tyyni, ja saattanee houkutella nuorta väkeä valtionapujen vähenemisen riivaavaan oopperaan. Ikävä kyllä tämä visuaalinen ylenpalttisuus ei vain oikein tuo mitään lisä-arvoa oopperan draamankaariin ja henkilöiden kehittymiseen ja heidän välisiin jännitteisiin suhteisiin syvyyssuunnassa.
Ohjaaja Manfred Schweigkofler väkensä kanssa on eksyksissä tässä kauhujen metsässä, jossa roolihenkilöt harhailevat lähinnä toistensa ohi.
Mutta roolimiehitys on onnistunut, kuoro upea ja Pietro Rizzon johtama orkesteri, varsinkin oopperan edetessä soi vuolaasti. Don Carlos on musiikin suurta juhlaa.
Jykevä ja tunteittensa pauloihin täysillä heittäytyvä Mika Pohjonen nimiroolissa laulaa hyvin ja varmaotteisesti. Rakkaudentuskissaan kamppailevan miehen tulkintaan olisi tosin kaivannut hieman enemmän herkkävireisyyttä.
Judith Howarthin lyyrinen sopraano soi kauniisti ja vaivatta. Kovin kepein ottein hänkin tempoilee paikasta toiseen kolmiodraaman syövereissä. Ho hoi! henkilö-ohjaus.
Epäluuloisen ja arrogantin Filipin rooli on mittatilaustyö kaunisääniselle, komeasti laulavalle ja komealle Mika Karekselle, joka olisi voinut korostaa vielä enemmän yksinäisyyttään ja uhmaa. Sitäkin enemmän sitä riitti julmetulla Gregory Frankilla sadistisena inkvisiittorina.
Tommi Hakalan baritoni soi linjakkaan kauniina, hän on näyttämöllisesti sulava, joten odotettu kuolinkohtauskin onnistui sykähdyttävästi.
Oopperan syvimpään ja ehjimmän roolisuoritukseen yltää, niin näyttämöllisesti kuin bel canton taitajanakin äänellisesti vain paraneva Lilli Paasikivi prinsessa Ebolina.
Giuseppe Verdi: Don Carlos. Ensi-ilta Kansallisoopperassa 19.10.2012. Ohjaus: Manfred Schweigkofler. Lavastus: Walther Schützen. Puvustus: Heidi Wikar. Musiikin johto: Pietro Rizzo. Rooleissa: Judith Howarth, Mika Kares, Mika Pohjonen Tommi Hakala, Lilli Paasikivi ja Gregory Frank.Don Carlosta esitetään syyskaudella 2012 aina 4.12. asti.
uutiskirje 