Rauhanjärjestö Sadankomitea pitää ongelmallisena sitä, että vaikka Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, silti maanpuolustusta ja asevelvollisuutta kehitetään niiden omilla ehdoilla. Viisaampaa järjestön mukaan olisi lakkauttaa asevelvollisuus ja käyttää yhteiset resurssit turvallisuuden kannalta tehokkaammin.
Kannanotto sisältyy lausuntoon, jonka Sadankomitea antoi valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta puolustusvaliokunnalle perjantaina.
Järjestön mielestä olisi viisasta tuoda turvallisuus- ja puolustuspolitiikka samanlaiseen julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon, kuin muutkin politiikan lohkot jo ovat.
– Ei ole syytä salamyhkäisesti valmistella selontekoa katseilta piilossa ja tuoda sitä jo painettuna ja päätettynä lausunnoille ja julkisuuteen. Puolustus- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu kansalaisille.
Mitä ovat ”perusarvot”?
Sadankomitean puheenjohtaja Ville Hulkkonen muistuttaa selonteon tapaan, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, vaan kestävän kehityksen ja turvallisuuden yhteys on entistä ilmeisempi.
Sadankomitea arvostelee selonteossa mainittua määritelmää turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tehtävistä. Järjestön mukaan ei ole olemassa mitään yhteisesti ymmärrettyjä ”perusarvoja”.
– Sadankomitea pitää ongelmallisena sitä, että itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden rinnalle on tuotu käsite perusarvot, jota selonteossa ei kuitenkaan tarkemmin määritellä. Suomi on moniarvoinen demokraattinen valtio, jonka kansalaisille on monenlaisia arvoja ja moniarvoisuuden soisi olevan tavoiteltava asia, eikä turvallisuuspolitiikan tehtävä voi olla vain joidenkin arvojen puolustaminen, Hulkkonen jatkaa.




