Suuri osa Vasemmistoliiton hallituspolitiikan kritiikistä johtuu selittelystä, hallituspolitiikan puolustelusta. Oma linja häviää. Konsensusratkaisujen puolustaminen tuottaa mielikuvaa vaihtoehdottomasta politiikasta. Hallituspolitiikka on viime vuosikymmenet ollut aika uusliberaalia eikä Vasemmistoliiton mukanaolo sitä suuresti heilauta, vaikka erityisesti vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa saatiin myönteisiä tuloksia. Kritiikki kumpuaa siitä, että olemme legitimoimassa tuota suurta linjaa. Vasemmistoliitto on esittänyt reipasta ja rakentavaa suunnanmuutosta, mutta esitykset hämärtyvät hallitus- ja budjettisopimuksia puolustettaessa.
Eikö ongelma häviäisi tai ainakin lievenisi, jos sanoisimme riittävän selkeästi ja kuuluvasti, että esitimme ja esitämme toisenlaisia ratkaisuja? Lisäisimme, että olemme mukana, koska ilman meitä ratkaisu olisi ollut vielä kauempana esityksistämme. Ottaisimme kunniaa ratkaisun muuttamisesta vähemmän huonoksi – vaikka on myönnettävä, että vaikutus jää aina arvailun varaan. Olennaisinta olisi se, että esitämme oman vaihtoehtomme ennen ratkaisuja ja ratkaisuja tehtäessä ja ratkaisun jälkeen. Olisi hyvä, jos muut puolueet tekisivät saman. Kompromisseja tekevien puolueiden erot kävisivät selvemmiksi, politiikka palaisi politiikkaan.
Vasemmistoliitto on jossain määrin toiminut edellä kuvatulla tavalla. Olemme esittäneet omia vaihtoehtojamme. Mutta se on jäänyt vaisuksi, kompromissien puolustamisen alle. Voisimmeko skarpata?
Anna Kontula kirjoitti 14.4. tutkijafoorumin sähköpostilistalla, että ”hallituksessa oleminen … sumentaa … profiilia, koska se välttämättä tarkoittaa myös poikkipoliittisten kompromissien taakse asettumista … on epärealistista olettaa, että hallituksesta käsin pystyttäisiin samanlaiseen linjakkuuteen kuin oppositiossa.”
Annan näkökulma on tärkeä. Nykyisessä poliittisessa kulttuurissa konsensuksen muut osapuolet katsovat pahalla silmällä oman vaihtoehdon korostajaa. Voi olla, että omaa linjaa äänekkäästi esittävää työnnetään ulkopuolelle.
Missä määrin sidomme kätemme ja suljemme suumme? Minusta tuntuu, että olisi monessa mielessä hyvä esittää nykyistä selkeämmin ja kuuluvammin omaa linjaa. Siinä koeteltaisiin konsensuksen rajoja. Se riski kannattaa ottaa, kun samalla palautettaisiin sisältöä politiikkaan. Vaihtoehtoja on.
uutiskirje 
